Menoa ja meininkiä

Torstain Tallinmäen tunti mentiin edelleen inhan harmaassa ja sateisessa kelissä. Lämpöasteita oli sentään +6. Onneksi tajusin taas pukeutua sadetta pitäviin kamppeisiin ja testata ensimmäistä kertaa kumiset ratsastussaappaani. Niinpä sade ei haitannut taaskaan. Ratsukseni sain Pokun, ja ratsukoita oli Tallinmäen tunniksi "hurjan" paljon eli viisi. Noin puolet tunnista mentiin koulua ja puolet hypättiin. Kenttä kun on viimein sulanut kesäkuntoon, jes!

Alkuverryttelyssä opettaja kertasi istuntaan liittyviä asioita ja tarkasteli menoamme. Liekö johtunut kumisten saappaiden ja märkien hevosen kylkien pitävästä yhdistelmästä vai mistä, mutta pohkeeni pysyivät ravissakin hyvin tuntumalla. Muistin ajatella hengitystä siten, että se auttoi pitämään oman ylävartalon paketissa ja huolehdin siitä, etten päästänyt selkääni notkolle. Samalla ehdin vielä miettiä rintakehän tuomista aavistuksen verran eteen, jolloin opettajalta tulikin hyväksyntä istunnalleni. Pokun harjoitusravikin oli aika miellyttävää istua etenkin, kun pappa ei ollut päässyt ihan vielä hereille. Siinä kuitenkin huomasi selvästi sen, kuinka jalkani pyrkivät irtoamaan kyljistä ja lepattamaan. Selkäni puolestaan yritti kompensoida kaikkea notkolla. Ihmeen paljon sain pidettyä itseäni kasassa, mutta kaiken säädön ohella istunnasta taisi jäädä puuttumaan rentous.

Tunnin kouluvääntökuviona oli tulla toisella pitkällä sivulla joko sulkuväistöä tai -taivutusta. Tehtävää tultiin lyhyesti niin käynnissä kuin ravissa. Vasen kierros osoittautui helpommaksi. Tein ensin aina sulkuväistön, jotta sain testattua pohkeen läpimenon. Siitä olikin helppo tulla seuraavalla kerralla sulkutaivutuksessa. Tällä kertaa maltoin olla vääntämättä hevosta ihan mutkalle, vaikka sainkin tarkistella ahkerammin, menihän pyyntöni läpi. Ravissa tahti hieman hyytyi, mutta ei onneksi kovin paljon. Oikea kierros olikin sitten niin vaikeaa, niin vaikeaa. Pokun vasen kylki on armottomasti oikeaan verrattuna jäykempi, joten pelkän rehellisen asetuksen saaminen oli työlästä. Pyörittelin sitten voltteja, joiden aikana koetin jumpata Pokua antamaan periksi, en tosin kovin onnistuneesti. Niinpä ongelmaksi muodostuikin puutteellinen asetus ja taivutus, vaikka takapää kulkikin siellä, missä piti. Opettaja neuvoi tekemään pieniä puristeluita sisäohjalla, jotta Poku irtoaisi siitä eikä tarrautuisi kiinni. Pari sinnepäin mennyttä askelta taisimme saada aikaan, mutta tahti kärsi, ja Poku hangoitteli hyvin vastaan. Olen aiemminkin törmännyt samaan ongelmaan Pokun kanssa, mutta en näemmä vieläkään ole valaistunut siinä, miten papan jäykän puolen saa vetreäksi. Ehkä se vaatisi kunnon jumppaamista heti alkutunnista alkaen eikä yhtäkkiä täydellistä suoriutumista odottaen.

Sitten pääsimmekin ensin puomi- ja estetehtävien pariin. Ensin tulimme kahden puomin suoraa linjaa, jonka väliin piti saada ensin kuusi ja sitten viisi askelta. Kuuden askeleen saaminen vasemmassa kierroksessa oli hölmön hankalaa, sillä Poku pääsi pudottelemaan kesken kaiken raville. Saimme monta sakkokierrosta ennen kuin tajusin pitää pohkeet tuntumalla, hevosen kuulolla ja päästä välin kuudella askeleella. Oikeassa kierroksessa kuusi askelta menikin helposti tämän säätämisen jälkeen. Seuraavaksi väli mentiin viidellä askeleella molemmista suunnista. Poku alkoi innostua, ja esitimme välin kertaalleen noin neljällä ja puolella askeleella. Olin itse ihan innoissani, kun Poku alkoi imea jo puomeille, joten unohdin olla kovin tarkka askelmääristä. Opettaja oli kuitenkin hereillä ja pisti meidät tulemaan välin vielä asiallisesti viidellä askeleella.

Tulimme vielä kertaalleen radan noin 50 sentin korkeudessa. Poku oli suorastaan liekeissä ja ampaisi innolla menemään. Ykkösen ja kakkosen linjan taisimme lentää vahingossa neljällä askeleella, ja saatoin vain nauraa ääneen. Kolmoselle sain vähän tasapainotettua menoa, jolloin pääsimme sille järkevästi. Poku hyppäsi senkin hyvin esteelle imien, mutta unohdin johtaa. Niinpä vaihdoimme laukan nopeasti ravin kautta. Kaikessa innostuksissamme emme ratsastaneet järkevästi tietä nelosesteelle, vaan kurvasimme sille ykkösen ja nelosen välistä. Onneksi Poku oli todellakin hereillä ja kääntyi, jolloin vähän terävämpi kaarre ei hidastanut sen menoa. Nelosen se hyppäsi edelleen reippaasti ja kauhoi todella hyvällä ratatempolla (ehkä jopa hitusen liioitellen) viitosta kohti. Tässä vaiheessa tunsin viimeistään, että ratsu tiesi tarkalleen, mitä oli tekemässä eikä juuri kaivannut neuvoja minulta. Meno ei silti itselle tuntunut holtittomalta, vaan siltä, että hevonen todellakin nautti menosta. Niinpä viitosestekin ylittyi tuosta noin vain, ja pääsimme maaliin. Jos rata olisi kellotettu, olisimme varmaan olleet viiden ratsukon joukosta ainakin toiseksi nopeimpia. Tietenkään muut eivät edes ratsastaneet aikaa enkä minäkään. Poku vain päätti, että nyt muuten mennään eikä meinata. Radan jälkeen kiittelin ratsua kovasti ja nauroin hyväntahtoisesti sen innolle. Oli aivan ihanaa nähdä, kuinka Pokun esteratsupuoli heräsi toden teolla ja kuinka se porhalsi menemään korvat tötterössä esteeltä toiselle. Ihan kuin se olisi sanonut, että pidä kuski kiinni, nyt nimittäin minä hanskaan tämän homman. Ihana pappa! Saimme vielä ottaa kolmosesteen erikseen, jotta ratsastaisimme sen jälkeen järkevämmin ykkösesteen oikealta puolelta. Yksittäisenä mentyä reitin hallinta onnistuikin hyvin eikä tuottanut ongelmaa.

Loppuraveissa Poku vielä tarjosi laukkaa, sen verran innoissaan se oli. Pyörittelimme koko kentän kokoista kahdeksikkoa, jonka aikana harjoitusravia hyödyntäen sain Pokun taas vähän malttamaan. Nyt se tarjosi pyöreämpääkin menoa helpommin, jolloin sain houkuteltua sen venyttämään ohjan perässä. Hiljalleen se huomasi itsekin, että tunti alkoi päättyä ja palasi takaisin kiltin ja rauhallisen tuntipollen rooliin. Hyppelyt näyttivät tehneen sille kyllä hyvää, kun se pääsi revittelemään kunnolla. Tarjosihan Poku tosiaan muutamat pukitkin, kun komensin sitä laukan alkupuolella. Mutta eipä tarvinnut komentaa enää sen jälkeen, kun Poku sai kierroksensa kohdilleen. Kerrassaan mahtavia hetkiä tällä tunnilla, lisää tällaista!