Lauantaina suuntasin ratsastamaan Jetin itsenäisesti päättäväisyyttä puhkuen. Keskiviikon kamala tunti oli niin pahasti hampaankolossa, että minun oli pakko päästä testaamaan sen tehtävät uudelleen. Ratsu oli eri, mutta kertaus tuli kyllä silti tarpeeseen. Niinpä Jetinkin kanssa tein pohkeenväistöjä ja vastalaukkaa.
Pohkeenväistöt tein aluksi käynnissä uralta keskihalkaisijalle edeten ja siitä aina tehtävän alkuun ravilla palaten. Väistöt alkoivat ensin hitaina, mutta en huolestunut siitä. Sen sijaan keskityin miettimään, lähtikö väistö oikein, ja eihän Jetti päässyt pullahtamaan jostain kohtaa. Molempiin suuntiin tehdyissä väistöissä sain kerrata taas ulkoapujen käyttöä, sillä muuten Jetti yritti vähän pullahtaa ulkolavan kautta. Pienet puolipidätteet ulko-ohjalla sekä ulkopohkeen pitäminen tuntumalla auttoivat mukavasti. Jetti teki väistöt käynnissä loppujen lopuksi tosi helposti enkä onneksi jäänyt ähertämään väistättävällä pohkeella ylimääräistä. Tahti alkoi säilyä vähän paremmin, mutta edelleen etenkin käynnissä minun on vaikea tajuta, milloin hevonen liikkuu hyvin. Kunnon matelun sentään erotan ja pyrin korjaamaan sitä.
Seuraavaksi tein väistöjä edelleen samalla kuviolla, mutta lisäsin niihin siirtymän raviin. Kas kummaa, Jetti tajusi nopeasti, mitä halusin ja alkoi siirtyä raviin edelleen väistössä pysyen. Toki siirtymä olisi saanut olla napakampi, mutta oli huojentava huomata, että Jetti ainakin tajusi pyyntöni. Väistötkin säilyivät siirtymissä ihan kohtuullisesti vasemmalle tehtyinä. Oikealle tehdyissä väistöissä taisi tulla välillä pieniä taukoja siirtymän aikana, mutta aika nopeasti raviin siirtymisen jälkeen olimme taas väistössä. Pohkeenväistön säilyttäminen samalla siirtymää valmistellessa vaatii kyllä minulta melkoista keskittymistä. Välillä muistan ratsastaa toista asiaa, jolloin toinen jää paitsioon. Välillä taas yritän varmaan pitää kaikki mahdolliset avut päällä ja lisätä siihen vielä pari uutta, jolloin hevonen on pyörällä päästä. Jetti kuitenkin sai tulkittua minua eikä kertaakaan tuntunut siltä, ettei se oikeasti tajuaisi pyyntöjäni. Tein vielä muutamat väistöt kokonaan ravissa. Tahti säilyi käyntiväistöjä paremmin, mutta suoristamisessa väistön jälkeen sai olla tarkempi. Muuten Jetti pyrki jatkamaan omille teilleen eikä suinkaan lähtenyt täysin suoraan. Olisikohan oma istuntani jäänyt noina hetkinä kenottamaan vai unohdinko yksinkertaisesti ajatella itse eteenpäin?
Ennen vastalaukkaharjoituksia otin myötälaukkaa molempiin suuntiin. Jetti laukkasi ihan hyvin, ja oma istuntani tuntui molempiin suuntiin pysyvän vähän paremmin paikoillaan, ja pohkeetkin tuntuivat olevan tuntumalla. Polviakin kääntelin vähän irti satulasta, mikä tietysti paransi niiden asentoa. Vastalaukkakuviona oli nostaa päädystä myötälaukka, tehdä lyhyt lävistäjä ja ratsastaa pääty muutaman kääntöpisteen kautta pitkälle sivulle päätyen. Siitä taas jatkoin vielä toisen lävistäjän päätyen takaisin myötälaukkaan. Jännitin vähän, miten tehtävässä kävisi, mutta onneksi aika turhaan. Kerran Jetti vaihtoi itsensä lennosta myötälaukkaan ja kerran pudotti raville, mutta muut kerrat se pysyi kiltisti vastalaukassa läpi lyhyen sivun. Kehuin sitä ylitsevuotavasti, sillä olin niin helpottunut, että sain karistettua keskiviikon kamalat kokemukset pois. Tietysti allani oli hevonen, joka varmaankin menee hieman näppärämmin vastalaukkaa kuin Pera, mutta silti. Enpähän ainakaan itse tehnyt sen etenemistä vaikeaksi, kun se saattoi pysyä pyydetyssä laukassa. Eiköhän Jettikin olisi tympääntynyt ja alkanut pudotella tai vaihtaa useammin, mikäli olisin vaikeuttanut omalla istunnallani sen etenemistä.
Vastalaukkakohdat eivät toki olleet näteimpiä mahdollisia, sillä esimerkiksi en tohtinut juuri säätää asetusta suuntaan nähden myötäiseksi. Taisin myös varmistella niiden aikana melkoisesti, vaikka Jetti ei tuntunut ajattelevan mitään muuta. Olisin myös saanut ajatella kääntöpisteet vähän selvemmin, sillä välillä menimme päädyn enemmän puoliympyrän kuviolla kuin suoraan ja kääntäen. Mutta mitäpä tuosta, kun tehtävän pääpointti eli pyydetyn laukan säilyttäminen onnistui. Kun tehtävän perusidean saa onnistumaan varmasti, niin vasta sitten varmasti kannattaa siirtyä hienosäätämisen pariin. Loppuun tulin vielä koko kenttää kahdeksikkona laukaten ja pyysin Jettiä vaihtamaan aina lävistäjän loppupuolella laukan lennosta. Tällä kertaa maltoin itse istua paremmin satulassa myös vaihtojen aikana enkä lähtenyt heilumaan siellä kovin paljon ylimääräistä. Jetti oli ihanasti hereillä ja teki vaihdot molempiin suuntiin ongelmitta. Tämä olikin mukava päätös tunnin laukkaosuudelle.
Loppuraveissa en tehnyt enää ihmeempiä, vaan annoin Jetin venyttää ohjan perässä ja fiilistelin mukavasti sujunutta treeniä. Kyllä Jetti auttaa, kun siltä osaa oikein tai ainakin kovasti sinnepäin pyytää. Keskiviikon kamalat fiilikset olivat jo unohtuneet, mutta kyllä nämä onnistumiset olivat silti tarpeeseen. Hitsit, että tykkään Jetistä näinä kertoina, kun se parhaansa mukaan yrittää ymmärtää minua. Mielessäni vilahti myös vähän kauhistunut ajatus siitä, että oikeastaan osaan ratsastaa Jetillä koulua paremmin kuin esteitä. Mutta toisaalta esteratsastus on yhä edelleen kouluratsastusta esteiden välissä, joten ei se todellakaan pahaa tee, että tulen juttuun ratsuni kanssa kouluväännössä. Jospa se synkkaaminen jatkuisi sitten joskus vielä sinne hyppelyiden pariin, niin olisi taas kaikki palaset kohdillaan.
