Keskiviikon koulutunnilla ratsukoita oli kahdeksan, ja treenit jatkuivat pohkeenväistöjen ja ympyröiden parissa. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Aten, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin vietimme samalla kuviolla vain askellajia muuttaen. Pitkän sivun keskeltä pyöräytimme voltin, jonka jälkeen jatkoimme tovin pohkeenväistöä. Ennen kulmaa suoristimme sekä siirryimme ensin raviin, myöhemmin laukkaan. Ravissa ja laukassa pyöräytimme aina pääty-ympyrän, kunnes palasimme tehtävälle.
Tunnin haasteen arvasin aivan oikein: pidätteiden läpimeno. Atte on reipas menijä, joka tykkää jäädä minun kanssani vähän hiihtelemään, kun en saa tehtyä pidätteitä oikein. Yritin kyllä soveltaa erilaisia pidätetaktiikoita, mutta mikään ei tahtonut onnistua. Noloa tunnustaa, mutta tällä tunnilla minä olin se, joka veteli herneitä nenäänsä. Huumorintajuni oli jäänyt matkasta, ja pinnani venyi ja paukkui, kun yritin keksiä tavan saada Aten kuuntelemaan pidätteitä. Tämä taktiikka oli toki kehno valinta, mutta jotenkin tänään kehtasi ärsyttää oma osaamattomuus, vaikka ongelma oli enemmän kuin hyvin paikallistettu. Ei tosin ole salaisuus, että osaan ratsastaa paremmin hevosia eteen kuin saada reippaampia malttamaan.
Pohkeenväistöt tehtiin onneksi vain käynnissä. Molempiin suuntiin oli sama pulma: Atte tahtoi hiihdellä lapa edellä menemään juurikaan väistöaskelia ottamatta. Opettaja muistutti pitämään väistön vastakkaisen puolen pohkeen kiinni, mutta olemaan puristamatta polvilla. Samalla ohjeeksi tuli rentouttaa hartiat ja olkapäät. Sinällään Atte lähti väistöihin ihan oikean ajatuksen kanssa, mutta koska en saanut kontrolloitua vastakkaista puolta, oli lopputuloksena aina mutkalla menevä hevonen vailla väistöaskelia. Pah ja Atte-parka! Säädin väistöissä välillä niin railakkaasti, että minut olisi saanut pistää jäähylle. Tyynen vakaa mielentila olisi ollut tarpeen, mutta nyt kaikki opit zen-meiningistä olivat kyllä unohtuneet. Tunnin aikana taisimme saada hyviä hetkiä yhden käden sormilla laskettavan määrän. Niissä kuitenkin oli jo vähän ideaa: en roikkunut ohjissa, pohkeet tekivät työnsä ja ennen kaikkea sain rentouduttua Aten tehdessä väistön oikein. Niinä kertoina Atte tuntui mukavan pehmeältä ja rauhalliselta. Ne hetket palkitsivat, vaikka harvassa olivatkin.
Ennen väistöä tehdyt käyntivoltit sujuivat ihan ok, kun sain Aten odottamaan. Voltti kaikeksi onneksi vähän jarruttikin Aten menoa, jolloin se pulma helpottui puolittain itsestään. Väistön jälkeen tehdyillä pääty-ympyröillä hevosia haettiin venyttämään eteen ja alas sekä pyydettiin niitä siitä hieman pidentämään askelta. Meillä nämä onnistuivat ihan ok. Kunhan ensin olin vääntämättä Attea yliasetukseen, muistin ratsastaa paremmin ulkoavuilla enkä roikkunut sisäohjassa, vaan rohkenin antaa sieltä tilaa. Atte bongasi tehtävän idean mukavasti. Itse asiassa laukassa taisi tulla tunnin kivoimmat hetket. Atte laukkasi aika hyvin itse ja venytti ihan kivasti eteen ja alas. Laukka tuntui myös pyörivän paremmin eikä Atte väsähtänyt saati sen seurauksena alkanut painaa ohjille. Saimme yllättävän kevyitä ja helppoja hetkiä, jotka ilahduttivat. En itse asiassa muistanutkaan, että Aten laukka voi olla myös näin toimivaa. Elämä laukan jälkeen toki oli aina tovin kiireistä, ja jarrutusmatkat käyntiin saakka venyivät välillä hulvattoman pitkiksi. Opettaja neuvoi olemaan siirtymisissä rento ja vaikka taputtelemaan Attea, jotta sekään ei jäisi kipittämään, vaan hoksisi hidastamisen olevan sallittua. Välillä kuitenkin leikimme Aten kanssa vetokisaa, välillä taas tajusin ottaa höllemmin, kunnes olimme oikeassa askellajissa.
Loppuraveissa pyörittelin vielä vähän ympyröitä ja työstin vasenta kierrosta, joka oli meille vähän hankalampi. Ei tosin yhtään niin paha kuin olin muistellut. Atte oli edelleen reippaana, ja jarrut katosivat välillä, mutta onneksi mitään uutta pulmaa ei enää tullut. Tunnin jälkeen vähän harmitti oman pinnan lyhyys ja avuttomuus tällaisen menijän kanssa. Olen ilmeisen hyvin tottunut nohittelemaan hevosia enemmän eteen kuin miettimään, miten ne saadaan odottamaan. Vaan olipahan taas hyvää treeniä. Ehkä jokin päivä huomaan kehittyneeni myös tässä asiassa.
