lauantai 17. lokakuuta 2015

Joukolla köpöttelemässä

Lauantaina kävimme peräti yhdeksän hengen poppoolla köpöttelymaastossa Tallinmäellä. Tämän päivän tuuraajana minulla toimi Ellu. Reissun nimen mukaisesti menimme valtaosan lenkistä käynnissä. Otimme vain kaksi ravipätkää, ja nekin olivat aika lyhyitä.

Ellu oli virkeä maastoratsu. Paikoin vähän liiankin virkeä, sillä se ei välillä meinannut kuunnella pidätteitä ollenkaan, vaan olisi mielellään mennyt turpa kiinni edellä menevän hännässä. Eipähän sitä ainakaan tarvinnut nohitella eteenpäin, ja kerrankin sain mennä siellä letkan kärkipäässä reippaiden hevosten joukossa.

Kävimme köpöttelemässä tuttuja reittejä niin tie- kuin metsäosuuksilla. Keli oli ihanan aurinkoinen, joten hevosen selässä keinuminen oli mitä parhainta ajanvietettä tällaiselle aamulle. Reissuun hurahti noin tunti, ja tallille palattiin taas hyvillä mielin.