Lauantain hevostelut Tallinmäellä jatkuivat vielä Jetin, Kaisan ja Vaken sekä kolmannen ratsukon kanssa tehdyllä maastolla. Me Jetin kanssa otimme tuttuun tapaan keskimmäisen paikan. Vetohevosena oli siinä hommassa konkari ruuna, joka on aiemmin vetänyt nuorten hevosten maastoja.
Alkumatka oli sangen huvittava. Emme pysyneet käynnissä saati ravissa vetohevosen perässä. Välimatkaa kertyi melkoisesti etenkin käynnissä, ja saimme kuroa sitä ravipätkillä kiinni. Nauratti kyllä, kun vetohevonen meni rennon letkeästi menojaan, kun me taas yritimme roikkua poniaskelilla perässä. Jupisinkin Jetille, kuinka se on puoliverinen ja kuinka senkin olisi mahdollista venyttää askelta ja pysyä toisen puoliverisen perässä. Vaan eipä Jetti ottanut jupinoitani kuuleviin korviinsa.
Kävimme tutun lenkin, jonka aikana otimme kaksi pidempää laukkapätkää. Olin etukäteen vähän jännittänyt, kuinka lujaa menisimme ja millaisia vaikeuksia Jetillä olisi pysyä perässä. Suomennettuna: kuinka paljon minua jännittäisi mennä vauhdikkaampaa laukkaa. Vaan niin vetäjä kuin vetohevonen hoitivat homman ihanan näppärästi. Vetohevosesta taisi myös huokua minun ja Kaisan ratsuihin rentoa reippautta, sillä molemmat laukkapätkät menivät todella hyvin. Jetti pysyi mukana helposti ja laukkasi mukavan pitkää askelta rennosti. Otimme pari reippaampaakin pätkää enkä jännittänyt yhtään, vaan nautin menosta. Jee! Selkään vauhti ei jostain kumman syystä tuntunut edes hurjalta, joten mitään mahdottomia kiitolaukkoja emme painaltaneet menemään. Kuitenkin sellaista hyvää ja etenevää menoa. Olin ihan mielissäni, kun kaikki sujui niin kivasti ja sain taas vain nauttia menosta.
Kotimatka taittui kävellen. Olin laukan ansiosta niin hyvissä fiiliksissä, että virnuilin vain höhlänä. Täytyy kyllä uudelleenkin päästä tämän saman vetohevosen kanssa maastoon, jos sen kanssa on silloinkin näin leppoisaa. Hyvä maasto, todella hyvä mieli.
