Keskiviikon toisella tunnilla vuorossa oli taas koulua. Ratsuksi toivoin mielessäni uutta testiin, ja estetunnin ja tämän koulutunnin pitänyt opettaja jakoikin minulle 2002 syntyneen, noin 165-senttisen suomenhevosruuna Jäpälän eli lyhyemmin Jäpän. Olin nähnyt Jäpän menoa toisella ratsastajalla, ja se oli näyttänyt kivalta. Vähän tosin jännitti, sillä Jäpällä oli sekä aiemmin yhden tunnin ajan testaamani, hurjilla polvituilla varustettu satula että kanget. Olipahan kerrassaan muutama muuttuja mukana.
Koko tunti mentiin samaa kuviota, jossa pitkille sivuille pyöräytettiin kuusi noin kymmenen metrin volttia sekä päätyihin samanlaiset. Tätä kuviota mentiinkin sitten kaikissa askellajeissa. Käynnissä minulla oli riittävästi aikaa antaa avut rauhassa, jolloin saatoin keskittyä korjaamaan omia virheitäni ja parantamaan ulkoavuilla kääntämistä. Jäpä kulki aika kivasti itse, joskin yritti paikoin olla vähän kiireinen. Opettaja neuvoikin hakemaan Jäpällä lyhyttä, mutta terävää askelta, ettei se vain kiihdyttäisi ja venyisi pitkäksi. Tämä olikin paikoin vaikeaa, kun en oikein saanut tasaista pidätettä tehtyä niin, että se olisi mennyt perille. Käynnissä kuitenkin saimme kivoja hetkiä aina, kun muistin olla rento sisältä ja kääntää ulkoa. Kuulostaa niin ihanan yksinkertaiselta, mutta on se vain niin pirun vaikeaa toteuttaa.
Ravissa kääntämisongelmat sitten näkyivätkin railakkaasti. Monena kertana en ehtinyt kääntää Jäpää kunnolla, jolloin reittimme meni pieleen, ja Jäpä-reppana töksähti seinää kohti siirtyen käyntiin. Välillä Jäpä myös keljuuntui sisäohjassa roikkumiseeni ja puski välillä onnettomista ulkoavuistani läpi. Niinpä töpeksin välillä tehden vaikka millaisia kuvioita ja sattuen muiden tielle. Onneksi huumorintajuni oli löytänyt takaisin kesälaitumelta, joten osasin suhtautua mokailuuni nauramalla. Jäpän ravi oli myös hieman korkeaa, joten olin harjoitusravissa vähän ongelmissa. Kun Jäpän sai vähän lyhyemmäksi, ravissa istuminen helpottui todella paljon.
Lopuksi tehtävää sai tulla myös laukassa siten, että muutoin tehtävä mentiin ravissa, mutta pitkän sivun toisen ja kolmannen voltin sai tulla laukassa. Laukka nostettiin siis vasempaan kierrokseen nähden "vääränä" eli oikeana volttien suuntaan. Meillä oli Jäpän kanssa ensin vähän ongelmia laukannostossa, kun valmisteluni olivat vähän puolittaisia. Edelleen olisin saanut olla paremmin ohjalla tuntumalla ennen kuin vain törkkäsin epämääräisillä pohjeavuilla hevosta eteen. Jäpähän ihan oikein tulkkasi pyyntöni vauhdin lisäämiseksi ja kipitti menemään. Lopulta sain tehtyä yhden(!) laukkavoltin, ja se oli kyllä sen arvoinen. Käänsin kunnolla ulkoa, en roikkunut sisäohjassa, ja Jäpä löysi takajalkansa alle ja lyhensi laukan säilyttäen pontevuuden. Tuntuihan se hienolta! Muutoin Jäpän laukka oli mukavan pehmeää ja pyörivää, ja olisinkin mieluusti laukannut ensin uraa myöten, jotta olisin päässyt siitä vielä paremmin jyvälle ennen pienille volteille kääntämistä.
Loppuraveissa Jäpällä oli vähän kiire, mutta oikein tehdyillä puolipidätteillä se jäi kuuntelemaan. Opettajalle tilitin ongelmani etu- ja takaosan yhteishallinnan puutteesta ja siitä, kuinka kankien takia jännitin melkoisesti käden käyttöä. Jäpä ei tosin kangista sen kummempaa piitannut, vaan meni niiden kanssa ihan leppoisasti. Opettaja tuumasi, että ratsastin ihan mukavasti kankien suhteen ja hetkittäin sain Jäpää kulkemaan vähän lyhyempänä. Hetket olivat kyllä lyhyitä pituudeltaan, mutta olipahan kuitenkin. Jäpä ei ehkä ollut minulle ihan helpoin ratsu, mutta vaikutti silti aika kivalta. Etenkin kun se on myös aktiivisessa ravikäytössä, mutta sitä ei kyllä sen ollessa ratsumoodissa huomannut. Kivointa tunnissa oli ehkä kuitenkin se, ettei vanne puristanut päätäni, vaikka tehtävät eivät menneetkään ihan nappiin. Se on niin paljon parempi kuin se, että ottaa päähän ja kaikki menee tuplasti pahemmin sen takia. Raipatirai ja lisää ratsastusta.
Videoista kiitos leiriläisille!
