Keskiviikon vakiotunnillani oli odotetusti esteitä. Ratsukoita oli seitsemän, ja ratsukseni sain
Potterin. Esteleirillä kohentunut esteratsastajan itsetuntoni oli saanut jo viikon aloittaneella
tunnilla sellaisen palautuksen maanpinnalle, etten odottanut kovin suuria tästäkään tunnista. Potter tuli tunnille mukavasti edellistunnilta, joten se oli valmiiksi hyvin lämmitelty. Omassa mukautumisessani sen sijaan oli vaikka kuinka paljon petrattavaa. Ravia keventäessä pompsahtelin hassusti mukana ja kevyessä istunnassa laukkaaminen oli hyvin huteraa. Tunnilla hypättiin muutama yksittäinen tehtävä ennen kuin ne yhdistettiin pieneksi radaksi. Tiiviimmän tekstin saamiseksi naputtelen ylös vain kokonaisen radan sujumisen.
Radan korkeus oli noin 70-80 senttiä pois lukien kavalettiesteet 2 ja 5. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa tulemalla yhden laukka-askeleen sarja. Hyödynsin radan läpi kevyttä istuntaa ja palasin esteistuntaan estelinjalle päästyäni. Sarja meni mukavasti ilman ongelmia. Siitä jatkoimme kakkoskavaletille, jossa yritin vaihtaa laukan, mutta se epäonnistui. Onneksi Potter vaihtoi hypyn jälkeen oikean laukan lennosta vasemmaksi. Kolmos- ja nelosesteen suora linja meni tasaisesti kuudella askeleella. Kaarteessa pyrin säilyttämään laukan, jotta saisimme viitoskavaletilla laukanvaihdon. Ilmeisesti tie, tahti ja johtaminen toimivat, sillä Potter esitti radan viimeisessä hypyssä tunnin ainoaksi esteellä onnistuneeksi vaihdoksi jääneen suorituksen. Esteiden korkeus ei tuntunut missään, mutta itsellä oli olo, ettei laukka pyörinyt riittävästi, ja meno oli takkuista.
Vaikka tunnilla oli paikoin ainakin opettajan mielestä ihan hyvää menoa, olin aika harmistunut omaan suoritukseeni. Välillä jäin pusertamaan Potter-raukkaa liki hampaat irvessä, jolloin rentous ja helppous olivat kaukana. Huomasinpahan taas, kuinka pulassa olen sellaisen ratsun kanssa, jossa ei ole sitä vakionopeudensäädintä. Ehkä harmitustani lisäsi se, että aiemmin olemme Potterin kanssa toimineet ihan hyvin yhteen, mutta sitä oli vaikea uskoa tällä tunnilla. Ilmeisesti sorruin lopulta yliyrittämään, jolloin Potter jännittyi liian painostavasta kuskista. Lohdullista oli kuitenkin se, ettei yksikään puomi pudonnut, vaikka kolautuksia tuli, hypyt eivät tuntuneet pahoilta, ja lopulta saimme sen yhden onnistuneen laukanvaihdon hypyssä. Ei se koko tunti siis puihin mennyt, vaikka siltä saattoi heti sen jälkeen tuntuakin. Zenmäisyyteni on näemmä jäänyt matkasta. Jospa löydän sen myös estetunneille, niin en ota turhia paineita ja häsellä sen takia asioita pieleen.
Seuraavat blogipäivitykset käsittelevätkin sitten Ylirannan ratsutilan sennuleirin tunteja. Nettiä ei siellä taida olla käytössä, joten saatte sitten vähän myöhemmin leiritunnit luettavaksenne.
Videoista kiitos Noralle!
