Esteleirin 8. tunti: toivetunnilla tietysti esteitä

Esteleirin kahdeksas tunti oli 1,5 tunnin mittainen toivetunti. Koska opiston maastoesteet olivat valmennuskäytössä, eivät ne olleet vaihtoehto. Harmi, sillä täällä olisi ollut melkoinen valikoima niitä. Vaihtoehtoina oli koulua, esteitä ja maastolenkki. Vähemmän yllättäen raksin omaksi toiveekseni esteet ja ratsutoiveeksi Stigun. Toive meni läpi, ja niin suuntasimme hieman muutetulla kokoonpanolle alakentälle hyppäämään.

Itsenäisen alkuravailun jälkeen aloimme tulla puomin, kavaletin, puomin ja kavaletin kokoonpanoa, joka oli pistetty keskihalkaisijalle lyhyen sivun suuntaisesti. Siinä tuli vaihtaa aina suuntaa eli tehtävää tultiin kahdeksikolla. Suuntaa vaihtaessa tuli johtaa reilusti. Yllättäen tämä tehtävä oli kuin tehty minulle ja yli-innokkaalle johtamiskädelleni. Opettaja oli hyvin tyytyväinen menoomme, ja pääsimme tehtävässä aika helpolla. Sitten tehtävää vaikeutettiin ja sitä tultiin laukassa. Ups. Sepäs vaikeutuikin sitten. Saimme laukat oikeasta vasemmalle vaihtumaan, vaikka minulle on henkisesti vaikeampaa yrittää vaihtaa laukkaa ilman selvää hyppyä sellaisella hevosella, joka ei tiettävästi osaa vaihtoja lennosta. Sen sijaan vasemman laukan vaihtuminen oikeaan tökki. Se suunta on minulle vaikeampi, mutta lopulta saimme sen kertaalleen vaihtumaan, ja olin tyytyväinen. Melkoista johtamista se vaati, mutta ennen kaikkea kunnon suoristamista tehtävän alussa.

Sitten tulimme ratapiirroksesta esteet 6, 4, 2 ja 3 aloittaen oikeasta kierroksesta. Kuutonen ylittyi ihan kivasti, kun se oli ensimmäinen este, ja maltoin keskittyä. Kaarre neloselle tuli kohtuullisen asiallisesti, ja reilulla johtamisella sain Stigun vaihtamaan oikean laukan vasemmaksi. Kaarre kakkoselle pääsi valumaan, kun ulkoavut eivät olleet kunnolla kääntämässä, ja niinpä laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan vasta ravin kautta. Lähestyminen kolmosesteelle oli hurjan pitkä, ja siinä keskittyminen meinasi karata. Onneksi Stigu malttoi edetä tasaisesti kohti tulevaa hyppyä, jolloin sekin lopulta ylittyi hyvin.

Tämän jälkeen tulimme koko radan aloittaen vasemmasta laukasta. Ykkösen ja kakkosen linja meni hyvin viidellä askeleella, mutta valuin itse kenottamaan liian aikaisin ja häiritsin Stigun etenemistä. Niinpä keilasimme kakkospuomin alas eikä laukka ei vaihtunut hypyssä. Koska kyseessä oli kaareva linja, en malttanut alkaa korjata laukkaa kolmannen esteen lähestyessä muka niin nopeasti. Kolmosella Stigu sitten vaihtoi laukan oikeaksi. Tie neloselle tuli mukavasti, mutta taas hätiköin, päästin Stigun etupainoiseksi, ja niin puomi kolahti alas eikä laukka ei vaihtunut taaskaan. Höh. Onneksi oli tilaa vaihtaa, joten käytin Stigun nopeasti ravissa, ja siirryimme siitä myötälaukkaan. Viitoselle tulimme vähän turhan lähelle, jolloin sain pyytää Stigua hypyn jälkeen eteen. Jäimme kuitenkin kuutosesta hieman kauas, ja keilasimme sitten senkin alas. Kaikkien pudotusten jälkeen olisi voinut kuvitella, että olimme Stigun kanssa keilaamassa sen sijaan, että leikimme esteratsastusta.

Opettaja kommntoi rataamme siten, että ylävartaloni oli menossa liikaa mukana, mikä teki Stigun etenemisestä etupainoista. Sen seurauksena puolestaan puomitkin tulivat alas. Radan aikana käytimme kevyttä istuntaa hetken hypyn jälkeen, mutta palasimme esteistuntaan estelinjalle päästyämme. Tuntuipa vaikealta pysyä taas lähellä satulaa, kun aiemmat päivät olin nauttinut menosta kevyessä istunnassa läpi tehtävien. Saimme korjata menoamme tulemalla vielä esteet 4-6. Opettajan neuvojen mukaisesti keskityin pitämään ylävartaloani suorempana. Se auttoi todella paljon, sillä niin vain pääsimme nämä kolme estettä ilman minkäänlaisia kolautuksia tai puomien pudotuksia.

Tunnin aikana oli todella opettavaista huomata, kuinka pienellä korjauksella sai ison eron aikaiseksi. Paikoin meno tuntui niin minun kuin Stigun puolelta vähän väsyneeltä, mikä ei kyllä ollut ihme. Päivät ovat olleet täynnä kaikkea niin ratsastajille kuin ratsuille useiden hyppytuntien takia. Stigu kyllä suoriutui omasta osuudestaan aina moitteetta, kunhan vain itse ratsastin enkä matkustanut. Tunnin esteet huitelivat maksimissaan siellä 90 sentissä, mikä ei taaskaan tuntunut pahalta, kun alla oli reipas ja rehti hevonen. Hypyissä sattuneet kolautukset ja keilauksetkin olivat valitettavasti minun aiheuttamia virheitä. Onneksi saimme tosiaan ottaa uusinnan siitä ja selvittää osan tehtävästä niin paljon paremmin. Eipähän jäänyt kummallekaan huono mieli tunnin päätteeksi.