Sennuleirin tiistain ensimmäisellä tunnilla olimme varsinaisessa ryhmäkoossa eli seitsemän ratsukon porukassa. Opettaja oli jakanut meille ratsut, ja sain mukavasti uuden hevosen testiin, kun vuorossa oli kimo, 2001 syntynyt puoliveritamma Stokrotka eli Stokkis. Sain tammasta sellaiset kommentit, että se on kyllä ihan reipas, mutta kovin rautakanki eli ei juuri halua taipua suuntaan saati toiseen. Olin jo edellispäivänä ehtinyt katsoa tamman menoa ja tuumata, että ulkopuolisen silmin se näytti vähän vetelältä ja pyrki venymään pitkäksi. Oli kuitenkin kiva päästä testaamaan taas uusi ratsu ja samalla tämän leirin ensimmäinen tamma. Stokkis jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, joten ainakin se oli ehtinyt lämmetä hyvin.
Tunnin treeniaiheena oli takaosan väistättäminen ulommas pääty-ympyrän puolikkaalla. Sitä ennen kuitenkin työstimme hevosia käynnissä ja ravissa pääty-ympyröillä ja niiden sisälle pyöräytetyillä volteilla. Stokkis liikkui ihan kohtuullisesti, mutta vaati välillä pientä aktivointia. Keskityin itse miettimään kunnolla omia käsiäni ja pyrin pitämään ne kevyinä ja pehmeinä. Käynnissä suorissa kohdissa sain käsiä liikkumaan aika rennosti, mutta sitten ympyröillä asetuksissa sisäkäteni tahtoi jäädä pitämään, ja ulkokäteni puolestaan ei pysynyt paikoillaan, mistä opettaja huomauttikin. Yritin sitten aina muistaa ohjasotteen jälkeen rentoutua, jotta unohtaisin staattisen pitämisen ja antaisin käden rentoutua. Vasemmassa kierroksessa meno onnistui aika kivasti, ja Stokkis asettui ihan asiallisesti. Oikeassa kierroksessa sen sijaan meno oli kunnon rautakankeilua. Stokkis ei yhtään halunnut asettua saati antaa periksi, jolloin sisäkäteni tahtoi jäädä kovaksi. Sisäpohkeen pyynnöt menivät paikoin läpi, mutta ilmeisesti en niiden jälkeen saanut palkittua niin hyvin, että Stokkis olisi kokenut järkeväksi tehdä sitä toiste.
Ravissa oli aluksi hankala keventää, kun pohkeeni eivät löytäneet paikkaansa. Lonkkia avaamalla sain vähän pohkeita tuntumalle, jolloin keventäminenkin helpottui. Paikoin Stokkis vähän kipitti edestä karkuun, jolloin opettaja neuvoi ottamaan pidätteet paremmin läpi. Kummasti pidätteet menivät helposti läpi, kun sain pidettyä pohkeetkin tuntumalla. Pääty-ympyrän sisälle pyöräytetyillä pienemmillä volteilla istuttiin puolestaan harjoitusravissa. Se oli hieman pompottavaa, mutta ei onneksi pahimmasta päästä. Keskityin katsomaan reittiä, jotta rintakehäni kääntyisi mukana. Välillä ulkopuolen avut jäivät puolitiehen, ja Stokkis näppärästi valui sieltä karkuun. Paremmalla tien suunnittelulla ja ulkopuolen avuilla kääntämisellä voltit kuitenkin menivät paikoin aika tasaisesti. Aktiivisuus tosin hieman sammui niiden aikana, kun keskittyminen valui kääntämiseen.
Tunnin loppupuolella aloimme tehdä pääty-ympyrän puolikkaalla käynnissä takaosan väistätyksiä ulommas oikeassa kierroksessa. Ympyrän alkupuolikkaalla piti taivuttaa hyvin ja juuri ennen väistöä koota käyntiä hieman. Aluksi kiirehdin enkä koonnut käyntiä yhtään, jolloin väistöt lähtivät aika epämääräisesti. Sitten jarruttelin ilman, että ratsastin takaosaa, jolloin aktiivisuus hyytyi. Sisäkäteni tahtoi taas jäädä näpertämään omiaan, vaikka opettaja muistutteli rentouttamaan sitä. Sitten aloin ajatella tehtävää hyvin hitaasti pala kerrallaan, jolloin sain pidettyä Stokkista liikkeellä, tein pidätteitä ilman, että jäin ohjaan kiinni ja huipennuksena sain vielä pyydettyä takaosalta väistöaskelia. Selkään askeleet eivät tuntuneet kovin selvästi, mutta opettaja todisti niiden tapahtuneen. Onneksi toisella ympyrällä näki tehtävää peilistä, jolloin saattoi tarkistaa, että väistöaskeleet tulivat tehtyä.
Sittenpä tunti jo loppuikin. Väistötehtävää ehdimme tehdä kymmenisen minuuttia ennen loppukäyntejä. Muutoin tunti kuluikin käynnin ja ravin työstämisessä. Laukkaa ei tällä tunnilla otettu ollenkaan. Stokkis vaikutti ihan kivalta, mutta ei oikein sytyttänyt sen kummemmin. Olihan se melkoisen jäykkä oikeassa kierrosessa, mutta ei onneksi yhtään niin paha vasempaan kierrokseen. Muutoin se oli ihan kohtuullisen halukas liikkumaan itse. Ei siis suurempaa valittamista, mutta eipä ole suurta hinkua uudelleen sen satulaan. Nähtäväksi tosin jää, napsahtaako minulle uusinta sen kanssa, sillä tällä tunnilla en saanut niin paljon noottia kuin kahdella aikaisemmalla. Sen sijaan opettaja loppupalautteessa sanoi huomanneensa, että yritin kovasti korjata käsiäni ja keskityin siihen hyvin, jolloin parannustakin tuli. Jotain edistystä, kun tunnin jälkeen ei itkettänyt tai ollut mieli ihan mustana.
Videoista kiitos leiriläisille!
