Sennuleirin 4. tunti: sama tamma, eri tehtävät

Tavarajuna ja soutaja.

Sennuleirin tiistain toiselle tunnille sain kuin sainkin Stokkiksen uudelleen. Olisin ehkä mieluummin ottanut toisen ratsun testiin, mutta toisaalta odotin myös mielenkiinnolla, osaisinko nyt yhden tunnin pohjalta työstää sitä paremmin. Tunnin treeninä olivat avotaivutukset, joita ennen työstimme taas tuttuun tapaan käyntiä ja ravia ympyröillä ja volteilla. Tunti oli Stokkikselle kurjasti päivän neljäs, mutta ilmeisesti tamma on rautaisessa kunnossa, sillä sitä ei olisi tietämättä huomannut ratsusta itsestään.

Aluksi pyörittelimme käynnissä vasemmassa kierroksessa jokaiseen kulmaan voltit ja aloimme pian tehdä pitkille sivuille avotaivutuksia. Volteilla keskityin edelleen käteeni todella paljon, mutta myös siihen, että käänsin kunnolla ulkoa. Paikoin saimme ihan kivoja voltteja, mutta pyöreydestä ei juuri ollut puhetta. En onneksi osannut haikaillakaan sen perään. Opettaja muistutti taas pitämään ulko-ohjan vakaalla tuntumalla, sillä se tahtoi elää omaa elämäänsä silloin, kun en siihen kiinnittänyt huomiota. Sitten aloimme tehdä avotaivutuksia käynnissä edelleen vasemmassa kierroksessa pysyen. Volteilla sai valmisteltua tulevaa avoa aika hyvin, ja muutamia kertoja sain Stokkista kohtuulliseen avotaivutukseen. Opettajakin tuntui kelpuuttavan menomme palikat, mutta toivoi aktiivisuuden säilyvän liikkeenkin ajan. Se pääsi tosiaan tahattomasti vähän hiipumaan, kun keskityin pyytämään hevosta oikeaan asentoon. Ihmeen hyvin sain myös tehtyä korjauksia nopeasti silloin, kun ne olivat tarpeen. Olisin tosin saanut rutkasti enemmän keskittyä olemaan rento, kun asiat olivat hyvin. Nyt jäin vähän jännittyneeksi koko liikkeen ajan.

Käyntiavojen jälkeen vaihdettiin suunta oikeaan kierrokseen ja siirryttiin ensin kevyeen raviin ja siitä harjoitusraviin. Pyörittelimme edelleen voltit kulmiin ja aloimme tehdä pitkille sivuille avotaivutusta ravissa pysyen. Stokkikselle oikeassa kierroksessa asettuminen on hyvin työlästä, sillä se on melkoisen jäykkä vasemmalta puoleltaan. Niinpä pyrin volteilla houkuttelemaan asetuksia läpi käsiä joustavina ja pehmeinä pitäen, mutta sisäpohkeeni ei halunnut alkaa hommaan mukaan. Niinpä Stokkis pääsi aina valumaan sisemmäs, kun halusin sen asettuvan. Paikoin unohdin myös ulkoavuilla kääntämisen, kun jäin turhan paljon miettimään vain sisäpuolen ajatuksia. Plussaa minulle kuitenkin siitä, että sain kiinnitettyä kohtuullisesti välillä huomiota myös siihen, että rintakehäni kääntyi myös mukana.

Ravissa tehdyt avotaivutukset olivatkin sitten hyvin, hyvin kinkkisiä. Suurimpia ongelmia oli saada Stokkiksen etuosa sisemmäs ilman, että takaosa pullahti mukana. Asetuksesta ei juuri ollut puhetta, ja avotaivutuksen kaltaista liikettä saimme ehkä yhden pitkän sivun aikana askeleen tai kaksi. Opettajan neuvojenkaan avulla en saanut menoa parannettua, kun yksinkertaisesti sisäpohkeeni ei kyennyt vartioimaan riittävästi hevosta, jolloin se sai vapaasti pullahdella. Olisin niin kovasti halunnut siirtyä tekemään harjoitusta käynnissä jonkin tolkun saamiseksi, mutta se jäi tekemättä. Olisin ollut vain muiden tuntilaisten tiellä siinä tapauksessa.

Lopuksi saimme vielä laukata oikeassa kierroksessa. Jännitin laukannostoa hurjasti, sillä kolmen muun tunnin aikana olen laukannut yhteensä yhden laukka-askeleen verran kerrallaan. Teinkin sitten melkoisen turhan jämäkän laukannoston, jolloin Stokkis vähän säikähtämällä siirtyi laukkaan. Missä se hienosäätö ja apujen mukauttaminen hevosen mukaan? Joka tapauksessa Stokkiksen laukka oli aika kivaa. Toki se oli paikoin aika ponneton ja pyrki kilometrijunaksi, mutta jotenkin pääty-ympyröillä sain viimein otetta ulkoavuilla kääntämiseen ja asettamiseen. Kuvittelen Stokkiksen muutamina kertoina jopa pyöristyneen ja kulkeneen vähän paremmin. Laukassa istuminen oli myös ihanan helppoa. Paikoin tuntui siltä kuin takamukseni olisi ollut liimattu satulaan. Sen verran vähäistä se liikkuminen siinä oli. Ylävartalo tosin hieman souti, mutta ei ainakaan niin pahasti, että opettajalta olisi tullut noottia. Laukka olikin kivointa tunnilla.

Stokkis laitumella.

Loppupalautteessa opettaja oli mukavan positiivinen. Hän oli edellistunnilla arvellut, että seuraavalla kerralla Stokkiksen kanssa osaisin jo paremmin vaikuttaa siihen, ja hänen mielestään se tavoite toteutui hyvin tällä tunnilla. Hän myös kehui sitä, että olin pyrkinyt vaikuttamaan Stokkikseen mahdollisimman nopeasti, kun se vaati sitä. Raviavoista opettaja tuumasi, että eiväthän ne täydellisiä olleet, mutta yritystä kuitenkin oli. Eiväthän ne kyllä edes avotaivutuksia muistuttaneet, jos rehellisiä ollaan, mutta voin olla samaa mieltä siitä, että kovasti pyrin niihin. Enpähän luovuttanut, vaikka olikin kinkkistä. Opettaja tuntui myös tunnin aikana olevan vähemmän terävä kommenteissaan, jolloin en jännittänyt tuntia niin paljon kuin aikaisempia. Ehkä vielä tämän leirin aikana uskallan rentoutua kunnolla enkä joka hetki jännitä niin paljon.

Ensimmäisestä kuvasta kiitos tuntia videoineelle leiriläiselle ja toisesta kuvasta kiitos Noralle! En sattunut muutaman sekunnin pätkiä enempää videoille, joten siksi niitä ei ole tässä kirjoituksessa.