Esteleirin 3. tunti: sydämiä ilmassa

Esteleirin kolmannella eli tiistain aloittaneella aamutunnilla oli luvassa esteitä. Edellisiltana ja yön aikana oli satanut sen verran, etteivät kentät olleet sopivassa kunnossa, joten menimme hyppäämään Haimi-halliin (koko 37 x 100 m). Matka hevosten selässä tallilta maneesille kesti kymmenisen minuuttia, joten siinä tuli varsin hyvät alkukäynnit. Ratsunani oli toiveeni mukaan Stigu, sillä halusin nähdä ruunan estetunnin käytöksenkin. Ratsukoita edelleen kuusi.

Alkuverryttelynä menimme ensin ravia hetken aikaa itsenäisesti, ja opettaja kehotti hakemaan siinä jo oman istunnan kuntoon, ettei sitä erikseen tarvitse esteillä alkaa kasata. Stigu liikkui mukavan reippaasti kaahaamatta. Menin hetkiä kevyessä istunnassa hakien itselleni kunnon tuntumaa, jolla sitten mennä esteillä. Onnistui aika kivasti. Tulimme ravissa kevyessä istunnassa ollen myös kolmikaarista kiemurauraa kahden juuri ja juuri maasta irti olleen puomin ja yhden maapuomin yli. Stigu vähän kiirehti, mutta opettajan ohjeilla tajusin pidättää sitä tasaisempaan menoon. Kiemuraura ja tiet puomeille sujuivat aika hyvin. Tehtävään lisättiin myös kiemurauran päättymisen jälkeisellä lyhyellä sivulla laukannosto ja pitkän sivun laukkaaminen, edelleen koko tehtävä kevyessä istunnassa ollen. Laukannostot onnistuivat hyvin, ja istunta pysyi mukavasti. Tiet eivät kärsineet eikä Stigu edes yrittänyt ryykätä kunnolla laukan jälkeisessä ravissa. Hiljalleen oma kunto alkoi loppua, ja kevyessä istunnassa pysyminen alkoi poltella jalkoja mukavasti. Tulipahan olo, että nyt muuten treenattiin. Tulimme myös vielä ympyrällä vasemmassa kierroksessa kahden minikavaletin yli. Muutamia epäsopivia askelia sattui matkaan niinä hetkinä, kun heittäydyin ennen ylitystä matkustajaksi, mutta muutoin meno oli kohtuullisen helppoa.



Tämän jälkeen siirryimme 15 metrin suoralle linjalle, jossa aluksi oli puomi, pieni pysty ja puomi. Tunnin kuluessa lopulta kaikki kolme olivat pystyjä. Oikeasta kierroksesta tulimme ensin välit niihin neljä askelta pistäen. Ensimmäinen yritys oli melkoista räpeltämistä, kun välit tahtoivat jäädä jopa ahtaiksi. Toisella kerralla petrasin hyvin, ja esitin Stigun kanssa tehtävän paljon tasaisemmin välit neljällä askeleella tullen. Vasemmasta kierroksesta piti ensin tulla neljällä askeleella ja huomioida se, että hevoset saattaisivat tulla reippaammin, kun suoran linjan jälkeen aukeni valtavasti tilaa. Otin vähän liikaa Stigua kiinni, jolloin tehtävä ei mennyt kovin sujuvasti. Sitten esteitä hieman nostettiin, ja väli tultiin kolmella. Kolmannelle pystylle tuli huono paikka, jolloin Stigu otti siihen raviaskeleen. Huomasin jääneeni siinä matkustajaksi, jolloin hevonenkin varmasti hetken aikaa mietti, mitä tapahtui. Se kuitenkin kelpasi opettajalle, jotta ehdimme tehdä tunnilla muutakin.

Sitten pääsimmekin radan pariin. Hyppäsimme sen kahdesti, ensimmäisen kerran korkeus oli noin 60-65 senttiä ja toisella kerralla sellaiset 75 senttiä. Kummallakaan kierroksella ei ollut oikeastaan mitään suurempaa ongelmaa. Ensimmäisellä kerralla Stigu pääsi hyppäämään ykkösen kauempaa, mutta se oli oma virheeni. Olin vähän epävarma, nojauduin eteenpäin, ja Stigu tulkitsi sen pyynnöksi lähteä. Muut esteet menivätkin helposti, ja kakkosesteenä ollut söötti sydäneste meni hienosti laukka vaihtuen molemmilla kerroilla. Suorillekin linjoille saatiin vaaditut kolme askelta. Ratsastaminen oli taas kerran ihanan helppoa. Jotenkin eteneminen kevyessä istunnassa tuntuu auttavan minua pysymään matkassa ja olemaan hääräämättä kovin paljon ylimääräistä. Sitten suurena apuna ja varmasti isona tekijänä on se, että Stigu yksinkertaisesti mennä paukuttaa tasaista laukkaa eikä edes yritä hyytyä. Mikäpä siinä on ratsastaa, kun hevonen etenee ja paikoin tietää paremminkin, mitä pitää tehdä. Ihanaa!

Tunti oli siis sangen kiva, ja varmasti pulppusin ilmaan pinkkejä sydämiä Stigua kiitellessäni. Ihanan kiltti ja yritteliäs hevonen. Niin ja reipas. Oma pakkakin oli taas sen verran kasassa, ettei tarvinnut hävetä ja töpeksiä sitä myöten enempää. Opettaja tosin vähän hyydytti intoani tuumaamalla, että Stiguhan nyt hoitaa hommat kuskista piittaamatta. Kieltäydyin kuitenkin uskomasta, että Stigu olisi ihan täysin itse hoitanut hommaa. Eiköhän se ilman minun olemista selässä olisi tyytynyt seisoskelemaan ja kuluttamaan aikaa. Joka tapauksessa loppukäynnit maneesilta tallille sujuivat hymyillen. Aloin jo haaveilla, kuinka voisin leirin päättävissä kisoissa perjantaina mennä sillä meille sopivan luokan.

Videosta kiitos jollekin leiriläisistä!