Ylirannan ratsutilan sennuleirin ensimmäinen tunti mentiin poikkeuksellisesti pienryhmissä. Kaikkinensa leiriläisiä oli 14, ja loppuviikon tunnit oli tarkoitus mennä pääosin kahdessa ryhmässä. Meidän ensimmäisen tunnin ryhmässämme oli neljä ratsastajaa, mukana tietysti Nora. Hevoset oli jaettu valmiiksi, ja minulle napsahti 1999 syntynyt, noin 170-senttinen pv-ruuna Melvis. Ratsua luonnehdittiin rauhalliseksi tapaukseksi, mutta ei kuitenkaan täysin tervakavioksi. Aamu ennen tuntia alkoikin kivasti, kun hevoset haettiin laitumelta ratsain, jos halusi. Minähän tietysti kiikuin Melviksen kyydissä laitumelta tallille.
Maneesissa pidetyllä tunnilla pääsimme tekemään siirtymiä. Opettaja oli minulle aivan uusi, joten odotin mielenkiinnolla hänen opetustaan. Melvis liikkui alusta alkaen sangen nahkeasti ja sitä sai hoputella toistuvasti liikkeelle. Opettajakin ohjeisti ratsastamaan napakasti pohkeilla ja antamaan ohjasta myöten ajoissa. Pääty-ympyröillä huomasin vasemman kierroksen olevan tuskaisan vaikeaa. Asetus ei mennyt läpi oikein millään, ja Melvis pääsi puskemaan sisemmäs. Opettaja muistutti taas olemaan rennompi sisäohjalla eikä jäämään sillä kiinni. Samalla ohjeeksi tuli muistaa kääntää ulkoavuilla. Ravissa aloimme tehdä siirtymiä lyhyempään raviin ja siitä takaisin pitkien sivujen aikana. Aluksi Melvis pääsi siirtymään käyntiin, kun en käyttänyt tarpeeksi pohjetta ja roikuin ohjissa. Ei ollut yllätys, mutta keljutti tietysti. Sitten aloin saada vähän parempia esityksiä, kun muistin olla pohkeillanikin hereillä. Istuntaakin yritin hyödyntää, mutta jotenkin jäin sillä jännittyneeksi enkä osannut rennosti sitä käyttää. Kivaa oli kuitenkin se, että Melviksen ravissa istuminen oli helppoa eli ravi ei onneksi ollut korkeaa.
Seuraavaksi teimme pitkille sivulle siirtymiset ravista pysähdyksiin. Opettaja muistutti taas pidätteiden ja valmistelun merkityksestä. Pysähdystä ei kannattanut yrittää, mikäli hevonen ei ollut valmisteltu oikein, sillä tuloksena olisi ollut vain ei-toivottu etupainoinen nyykähdys. Aluksi en saanut valmisteltua kunnolla eivätkä pidätteet menneet toivotusti läpi, jolloin pysähdykset olivat valumisia. Sen jälkeen pyrin ratsastamaan ravin ajoissa lyhyemmäksi ja napakaksi, jolloin pysähtymisissä oli jo vähän yritystä ja ajatusta. Opettaja kuitenkin hoksautti käyttämään pohkeita kunnolla myös pysähdyksessä. Tämän kommentin jälkeen huomasin hyytyneeni taas niiden käytössä. Siirtyminen pysähdyksistä takaisin raviin oli melkoisen hidasta. En saanut aktiivisuutta kaivettua niin hyvin kuin olisin toivonut, ja Melvis otti tilanteesta ilon irti.
Lopuksi jäimme pääty-ympyrälle vasempaan kierrokseen tekemään käynnistä laukannostoja. Opettaja antoi jokaiselle vuoron nostaa laukan. Tässä vaiheessa iski lopullinen paha mieli, kun töpeksin niin lahjakkaasti. En saanut Melvistä laukkaamaan, vaan esitimme muutaman hassun yhden laukka-askeleen noston. Opettaja kertoi noston onnistuvan, mutta sen jälkeen oma ratsastukseni repsahti eikä Melvis nähnyt tarpeelliseksi jatkaa. Mutisinkin jo, että olen kyllä ihan oikeasti joskus laukannutkin, vaikka sitä ei olisi uskonut. Opettajalle kuitenkin riitti, että itse nosto onnistui, mutta itseäni harmitti oman töpeksinnän todella selvät seuraukset. Melvis ei ollut anteeksiantavimmasta päästä, mikä toisaalta on erittäin opettavaista.
Tunnin jälkeen opettaja kyseli fiiliksiä, ja myönsin reilusti, että olipa pahan mielen tunti. Syyksi sanoin kyvyttömyyteni ratsastaa pohkeella ja intoni roikkua ohjissa. Opettaja lohdutti sanomalla, ettei ratsastus kauhealta näyttänyt ja tein paljon oikeita korjauksiakin. Se paransi mieltä vähän, mutta melkoisella pohjanoteerauksella aloitin leirin. Toivottavasti tästä voi vain parantaa. Lämmittyään Melvis esitti paikoin ihan letkeää etenemistä ja pyöristyikin, joten kyllä me paikoin ymmärsimme toisiamme. Ei ihan toivoton lähtökohta, joten tästä on suunta vain ylöspäin.
Videoista kiitos leiriläisille!
