keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Esteleirin 5. tunti: maastolenkki

Urali poseerasi nätisti.
Leirin keskiviikon aamutunnilla oli vuorossa maastolenkki. Lähdimme opettajan ja kuuden ratsukon voimin katselemaan opiston aluetta vähän enemmänkin. Ratsukseni oli toivonut sellaista, jolla ei kevene perä. Opettajat olivat sitten valinneet minulle ratsuksi 2005 syntyneen Urali-tamman. Karsinassa tamma oli vähän häijy ja yritti näperrellä hampaillaan, kun laitoin sitä kuntoon. Ei onneksi ollut kunnon lohikäärme.

Maastolenkki oli sangen tavallinen. Ehdimme nähdä mukavasti muun muassa derbykentän ja raviradan sekä käppäillä varsin kivoja maastoreittejä. Matkan varrelle sattui myös erilaisia maastoesteitä. Tahdiltaan lenkki oli rauhallinen. Kävelimme valtaosan ajasta, sitten ravasimme ja otimme kaksi laukkapätkää. Kivoin hetki oli, kun kävimme ensin kahlaamassa ja ravaamassa maastoesteiden vesihaudan läpi. Lopuksi saimme tulla sen pariin kertaan laukassa. Kivaa! Uralille pisteet siitä, että se laukkasi veden mukisematta. Odottelussa se ei ollut niin hyvä, vaan hermostui ja nosti maltillisesti pari kertaa etu- ja takapäätään.

Lenkki sujui kivasti eikä mitään kummallisempaa tapahtunut. Ratsuista oli varmaan kiva päästä tuulettumaan pois tallista, kun leirin aikana ne eivät jostain syystä ulkoile ollenkaan. Viikonloppuna ne onneksi kuitenkin pääsevät takaisin laitumelle. Iltapäivän tunnilla onkin luvassa kavaletteja. Laitoin pari uutta ratsutoivetta, mutta katsotaan, mitä sieltä sitten lopulta tulee.

Kuva on itse napattu.