Rauhoittumisen ja matkustamisen ero

Maanantaina oli jälleen Tallinmäen tunnin vuoro. Olin edellisviikolla jo erikseen toivonut, että hyppäisimme, ja toive meni kaikeksi onneksi läpi. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja muita ratsukoita oli lisäkseni kolme. Alkuverryttelyssä saimme mennä tovin itseksemme. Jetti halusi tällä kertaa kytätä ihan uutta paikkaa, nimittäin kentän porttia. Ottipa se kertaalleen pari sivuaskeltakin, kun samalla puolen tarhassaan ollut hevonen liikkui. Aika järkyttävää moinen. Muualla Jetti liikkui ihan kohtalaisesti, ja kuvittelin itse saaneeni pohkeita pidettyä tavallista paremmin tuntumalla.

Verryttelyhyppyjä otimme kahden kavaletin noin 20 metrin suoralle linjalle. Aluksi tulimme sitä kokonaan kevyessä istunnassa. Esitimme Jetin kanssa väliin peräti seitsemän köröttelyaskelta, jonka jälkeen sain jätettyä yhden pois, ja pääsimme sen kuudella. Sitten tarkoituksena oli tulla niin monella askeleella kuin pystyi. Seitsemän pysyi meillä tässä järkevänä. Sitten esitimme kuusi, ja lopulta onnistuimme vielä löytämään hyvän ratalaukan ja pääsimme välin viidellä. Olisin vain saanut pyytää Jetin jo hyvissä ajoin oikeaan laukkaan, sillä nyt jouduin vielä välin aikana hoputtamaan sitä, jotta laukka ei hyytynyt. Herätä ajoissa, anna työrauha. Siinäpä sisäistämistä.

Seuraavaksi teimme laukanvaihtoja tulemalla ratapiirroksen esteet 1 (hypättiin toisesta suunnasta) ja 2a (2b;tä ei ollut vielä tässä vaiheessa) oikeasta laukasta aloittaen. Ykköseste oli portti, jota Jetti kehtasi tuijottaa ottamalla vielä yhden miniaskeleen. Sukelsin oikein reippaasti, kun en tajunnut odottaa tätä, huoh. Laukka joka tapauksessa vaihtui hypyssä. Kakkoselle pääsimme järkevästi, ja laukka vaihtui siinäkin vasemmasta oikeaan. Tulimme vielä kertalleen portin uudelleen, jotta saimme sille paremman hypyn. Sehän onnistui, kun Jetin ei enää tarvinnut ihmetellä porttiakaan, ja laukka vaihtui jälleen ongelmitta.

Lopuksi tulimme viereisen radan kahdesti, ensin noin 50-60 sentin, sitten noin 70 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella päätin taas sukellella parille esteelle. Kuvittelin Jetin muka lähtevän kauempaa, kun se taas viisaammin päätti lähteä lähempää. En tajua, miksi kuvittelin taas omiani näin pahasti. Jouduimme myös vaihtamaan laukkoja lennosta, kun ne eivät vaihtuneet hypyissä. Onneksi Jetti on hyvä siinä. Toiselle kierrokselle opettaja käski lähteä alun perinkin reippaammin liikkeelle. Nyt sain Jetin hereille, jolloin hypyt menivät paremmin, ja laukatkin vaihtuivat yhtä lukuun ottamatta. Maltoin myös paremmin odottaa esteitä, kun olin taas tajunnut, ettei näin pienillä esteillä eikä yleensä muutoinkaan ole järkevää lähteä liian kaukaa. Sain ratsastukseeni taas vähän enemmän rentoutta, jolloin en puskenut ja häseltänyt turhaan. Se varmasti osaltaan auttoi vähän paremman suorituksen saamisessa.

Tunnin keskeisimpänä ongelmana oli se, että kun omasta mielestäni rauhoituin, taisin silti useampana kertana heittäytyä samalla matkustajaksi. Jalat heilahtelivat joissain hypyissä eli ne eivät ainakaan tuntumalla pysyneet. Sukelluksia en osaa selittää muulla kuin sillä, että sillä hetkellä kaukaa lähteminen vaikutti vain niin tajuttoman hyvältä idealta, mitä se ei tietenkään ollut. Toinen ongelma oli taas se, etten malttanut tai osannut herättää Jettiä aina ennen tehtävää, jolloin minun ei olisi tarvinnut joka hetki olla varmistamassa, että se ottaa myös sen seuraavan laukka-askeleen. Tunnen Jettiä jo sen verran kuitenkin, että liika prässääminen ja viime hetken vaikuttaminen vain saavat senkin jännittymään, mikä ei paranna asiaa. Kyllä siihen saa vaikuttaa, mutta se myös ansaitsee työrauhan. Vielä kun oppisin pysymään tuntumalla silloinkin.