Perjantaina oli vuoden ensimmäinen Artsin koulutunti. Ratsukseni otin Paven ja tunnin jaoin kolmen muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan niin sulkutaivutuksia kuin vastataivutuksia sekä hevosen suoristamista. Alkuverryttelyn teimme aika itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Pave oli vähän ponneton eikä ensin asettunut oikein kumpaankaan suuntaan. Hiljalleen sain asetukset oikealle kohtuullisesti läpi, mutta asetukset vasemmalle jäivät menemättä läpi. Sitten siirryimmekin jo tehtävien pariin.
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme pitkät sivut kolmessa osassa: ensimmäinen kolmannes suoraan, toinen sulkutaivutuksessa ja viimeinen taas suoraan. Aloitimme oikeassa kierroksessa ja käynnissä. Pitkälle sivulle tuleminen suorana olikin hankalampaa kuin olin ajatellut. Jotenkin kulman jälkeen jätin Paven edelleen asettuneeksi, vaikka se olisi pitänyt suoristaa. Sulkutaivutuksen kaltainen oikealle onnistui kohtalaisesti käynnissä. Sen jälkeen suoristaminen oli helpompaa, pääsihän sillä vaikeammasta liikkeestä vähän helpompaan (vaikka oikeasti suorana meneminen ei ole kovin helppoa). Parin käyntikierroksen jälkeen siirryimme raviin. Voi jee. Kuinka hirvi hevonen voikaan olla? Vastaus: todella hirvi. Pave ei ensin alkanut ravissa ajatellakaan mitään sulkutaivutuksen kaltaista, kun yritin sitä pyytää. Sen sijaan se nakkasi päänsä kattoon ja jäkitti menemään. Tavallisella tunnilla olisin nakannut pyyhkeen ja ohjat kehään, mutta Artsin ihana auktoriteetti sai herneet pysymään poissa nenästäni. Vaikka Pave herneili, jatkoin sinnikästä pyytämistä ja yritin opettajan ohjeen mukaisesti istua sitä enemmän takajaloille, mitä enemmän Pave yritti jäkittää ja kiskoa minua eteen. Kierros kierrokselta saimme hieman parsittua menoa, vaikka rehellinen sulkutaivutus jäi kauas. Sain kuitenkin ohjattua Pavea parempaan suuntaan, mikä oli kuitenkin parannusta.
Vasemmassa kierroksessa aloitimme heti ravissa. Jaiks. Enteilin ongelmia ja niitä tietysti sain. Pave hirveili ja jäkitti vastaan pahemmin kuin oikeassa kierroksessa. En meinannut millään saada asetusta läpi eikä Paven takaosakaan oikein halunnut siirtyä uralta sisemmäs. Mutta jälleen kierros kierrokselta yritin uudelleen ja uudelleen enkä lähtenyt jupisemaan (paria mutinaa lukuun ottamatta). Opettaja jaksoi huomata pienetkin parannukset ja kehua niistä. Se motivoi yrittämään. Samalla tosin sain taas huomata sen, kuinka huonosti tunnen pienet liikkeet oikeaan suuntaan. Siksi teen tahattomasti monet liikkeet liioiteltuna, koska en tunne niitä ennen sitä vaihetta. Teimme sulkutaivutukset vielä muutamia kertoja lävistäjillä. Siinä sain taas pohtia tovin oikeaa asentoa, kun ei ollutkaan seinää antamassa suuntaa. Sulkutaivutuksen kaltainen oikealle tehtynä sujui edelleen paremmin kuin vasemmalle.
Laukassa lähdimme korjaamaan hevosia suoremmaksi vastataivutuksen avulla. Pitkillä sivuilla asetimme ulos sekä tyyräsimme takaosaa hieman seinää kohti. Lyhyet sivut piti tämän jälkeen kyetä ratsastamaan mahdollisimman suoraan. Hevosta ei saanut päästää oikaisemaan pitkälle sivulle, vaan jokainen lyhyen sivun metri tuli käyttää hyödyksi. Aloitimme vasemmassa laukassa. Tässä suunnassa Pave asettui asiallisesti oikealle, ja sain vietyä sen takaosaa vähän seinää kohti. Kun tämä liike onnistui, tuli Paveen ryhtiä ja laukkaan tasapainoa. Tämän jälkeen lyhyet sivut oli paljon helpompi ratsastaa, kun Pave ei niin ennakoinut, vaan enemmän odotti reittiohjeita.
Oikeassa kierroksessa elämä oli hankalampaa, koska asetus vasemmalle ei vieläkään meinannut mennä läpi. Otin ensin liikaa tilaa menemällä uralta sisempänä. Tämä sai Paven himoitsemaan kohti uraa, jonne se painoi menemään minua juuri kuuntelematta. Sitten tajusin hilautua vähän enemmän uralle, jolloin Pavella ei ollut enää hinkua yrittää punkea seinästä läpi. Tämän jälkeen sain sen taas kuuntelemaan vähän paremmin. Asetukset vasemmalle olivat vaikeita, mutta hetkittäin ne onnistuivat kohtalaisesti. Tällöin myös Paven takaosaa sai siirrettyä oikealle pohkeella vähän ulommas. Tehtävän loppupuolella palaset napsahtivat toviksi todella hyvin kohdilleen. Pave loksahti oikeinpäin, ryhdistyi ja kantoi itsensä edestä kunnolla. Laukka muuttui pehmeäksi ja pyöriväksi, ja Pave tuntui pysyvän aivan allani. Sen jälkeen niin asetus kuin takaosan siirtäminen sujuivat liki tuosta noin vain. Tätä menoa kesti noin kierroksen, mutta kyllä se tuntui aivan helkkarin hienolta! Fiilistelin menoa Pavea rutkasti kehuen, mutta en kuitenkaan heittäytynyt matkustajaksi. Hyvä Pave, hyvä minä!
Loppuravissa haimme vielä hyvää etenemistä. Sain vielä muistaa istua takajaloilla ja olemaan kippaamatta eteen. Tunnin tehtävät olivat ihanan haastavia ja puristivat mehut meistä Paven kanssa juuri oikealla tavalla. Hommia tuli paiskittua ihan kunnolla. Olin tunnissa todella tyytyväinen siihen, kuinka jaksoin yrittää enkä repinyt pelihousujani, vaikka hankalia pätkiä oli vaikka kuinka monta. Tuntiin mahtui kuitenkin pieniä parannuksia, ja etenkin oikeassa laukassa tullut kunnon onnistuminen tallentui hyvin mieleen. Tällainen tuli tarpeeseen, sillä koulutreenit Paven kanssa ovat jo tovin olleet melko kamalia. Nyt tuli taas olo, että voimme me Paven kanssa toimia yhteenkin, vaikka erimielisyyksiäkin mahtuu mukaan.
