Maanantain tunnille sattui merkkipäivä: tasan vuosi siitä, kun menin Pavella ensimmäisen kerran. Vuosipäivän kunniaksi toivoin tietysti Paven. Yhteiseksi "lahjaksemme" virittelin Pavelle joustochambonin ensimmäistä kertaa (minun kanssani). Me Paven kanssa ajaudumme aika usein tilanteeseen, jossa se pääsee kipittämään pyyntöjäni karkuun pää ylhäällä. Halusin testata, mitä asialle tapahtuisi näiden apurattaiden kera. Ratsukoita koulutunnilla oli yhteensä kuusi, ja pääsimme treenaamaan askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä vieteriajatuksella, tekemään ravissa pohkeenväistöjä, joiden jälkeen nostimme laukan sekä kirsikkana tunnin lopuksi tulemaan pari kertaa kahden kavaletin suoran linjan.
Ensimmäisenä tehtävänä haeskelimme hevosiin vieteriä säätelemällä askelta lyhyemmäksi ja vähän pidemmäksi käynnissä ja ravissa. Koska joustochambon osittain huolehti Paven etuosasta, sain miettiä enemmän takaosaa. Toki etuosaakin piti välillä pohtia. Tänään Pave oli hieman kuuro pohkeelle. Yritin aktivoida sitä pohkeilla ja raippamerkeillä, mutta en saanut Pavea kovin hereille. Hetkittäin löysimme kuitenkin muutamia vieterimäisiä askelia lyhennyksissä niin käynnissä kuin ravissa. Niissä Paven ryhdistäytyi ja keveni mukavasti edestä kiirehtimättä. Nämä hetket tulivat silloin, kun sain tehtyä pidätteitä enemmän istunnalla. Askeleen pidentämisiä en lähtenyt varsinaisesti yrittämään, vaan pyrin hakemaan Pavea vieterimäisesti vähän lyhyemmäksi ja palkintona siitä päästämään sen takaisin tavalliseen etenemiseen. Olisin saanut kuitenkin aktivoida Pavea vähän enemmän, sillä nyt se jäi vähän löysäksi.
Tämän jälkeen tulimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa siten, että tavallisesti suorat suunnanmuutokset tehtiin hieman lävistäjämäisesti. Eli kaarta venytettiin hieman isommaksi. Asetukset oikealle löytyivät ihan kohtuullisesti, mutta kaarteita vasemmalle sain työstää tarkemmin. Korjasin omaa painoani hieman ulommas, jotta saisin Paven pois vasemmalta ja vähän tasapainoisemmaksi. Sisäpohkeella vartioin Paven pysymistä reitillä ja sisäohjan pyynnöillä houkuttelin sitä asettumaan. Kaiken ohella yritin vielä muistaa pitää ulko-ohjan kädessä. Kaarteet vasemmalle eivät muuttuneet tehtävän aikana autuaan helpoiksi, mutta muutamia kertoja sain Paven asettumaan niissä kohtuullisen asiallisesti. Hankalampiin kaarteisiin sai pyöräyttää voltin avuksi, ja käytinkin tätä kikkaa muutaman kerran.
Seuraavaksi teimme pohkeenväistöjä ravissa. Niiden idea oli valmistella ravista tehtävää laukannostoa. Väistön teimme pitkän sivun alusta keskemmäs, jonka jälkeen suoristimme ja nostimme myötälaukan. Väistöt olivat tänään hukassa vähän molempiin suuntiin. Väistöissä oikealle Pave kuitenkin odotti paremmin verrattuna väistöihin vasemmalle. Niissä se ennakoi jo melkoisesti tulevaa laukkaa eikä oikein malttanut odottaa. Saimme nostettua oikean laukan muutaman kerran aika tasaisesti ja suorana pysyen. Sitten Pave keksi vaikeuttaa tehtävää ja alkoi jostain syystä nostaa vastalaukkaa. Ei siinä mitään, se nousi pari kertaa asiallisesti. Harmi vain, että myötälaukka oli se, jota yritin saada. En tiedä, mistä Pave otti kimmokkeen vastalaukasta. Sama tapahtui muutamia kertoja myös vasemman laukan nostoyrityksissä. Pave meni taas keksimään, että salaisesti haaveilin oikeasta laukasta. Omasta mielestäni en, mutta kaipa se Pave tiesi paremmin. Molemmissa suunnissa sain vähän häivyttää väistöajatusta näissä hetkissä ja keskittyä enemmän pitämään Paven odottamassa. Näin sain valmisteltua myötälaukan nostamisen tarkemmin, ja Pave nostikin toivotun laukan.
Lopuksi saimme tulla vielä kahden kavaletin noin 17,5 metrin suoran linjan niin kuudella kuin viidellä askeleella. Tässä vaiheessa pyysin opettajaa nappaamaan joustochambonin pois. Kuuden askeleen saamiseen vaadittiin meiltä aika lyhyttä laukkaa. Pave innostui kavaleteista (tai apuohjien katoamisesta) ja hurautteli välin ensin kuuden askeleen sijasta viidellä. Eikä se edes kiirehtinyt, kunhan laukkasi tavallisesti. Sain väliin kuusi askelta, kun rutistelin laukan oikeasti lyhyeksi ja lyhensin hieman lähestymistä ensimmäiselle kavaletille. Kuten arvata saattaa, viisi askelta meni tämän jälkeen aivan helposti. Tosin siinäkin sain vähän pidättää Pavea, jotta askeleet olivat tasaisempia eikä viimeinen askel jäänyt muita lyhyemmäksi.
Loppuravia otin lyhyen pätkän, sillä muut kävelivät jo. Löytyihän se pyöreys ja tasaisuus sieltä lopuksi ilman apurattaitakin, vaikka Pave oli selvästi huomannut niiden kadonneen. Annoin Paven vielä venyttää pätkän ravissa eteen ja alas ennen kuin siirryin käyntiin. Sellainen vuosipäivä meillä, apurattaiden kera. Pakko myöntää, että kyllä joustochambonista jotain iloa oli, vaikka tavoitteeni ei tietenkään ole kerätä hevoselle kaikkia apurattaita, mitä maa päällään kantaa. Nyt vain teki mieli testata. Omaa elämääni helpotti kovasti se, että hirvihetkinään Pave kiskoi itseään vastaan sen sijaan, että olisi nykinyt ohjia ja lietsonut minua kiskomaan takaisin. Pave myös tajusi apuohjan idean hyvin ja kulkikin pääosin ilman, että piuhat olivat joka hetki tiukalla. Nyt täytyy vain alkaa miettiä, miten voin ratsastaa siten, että saan Paven hirveilyjä vähennettyä. Ilman apurattaita siis. Vastaus lienee se, että pitää ratsastaa paremmin. Enää tarvitsee vain oppia, miten se tehdään.
