Perjantain toisen tunnin piti olla koulutunti, vaan se vaihtuikin puomituntiin. Ratsunani oli Pave, ja tunnin jaoin kahden ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan niin laukanvaihtoja puomeilla kuin rennon ja sujuvan laukan hakemista suoralla ja kaarevalla linjalla.
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahdella puomilla kahdeksikkoa. Tehtävällä sai kääntää aika selvästi, jotta ehti aina puomilta toiselle. Pave ei ollut kovin energinen enkä kyllä minäkään. Niinpä maleksimme niin ravissa kuin laukassa. Kaiken lisäksi päästin Paven puskemaan vasemman pohkeen läpi paikoin railakkaasti. Rentous oli pitkälti kadoksissa, varmaan samassa paikassa sen energisyyden kanssa. Laukassa tehtävä oli tolkuttoman vaikea. Laukka ei pyörinyt, Pave ei kääntynyt, ja minä viimeistelin sopan roikkumalla sisäohjassa. Kerran tai kaksi saimme puomilla ristilaukan, mutta parempaan emme pystyneet. Laukka olisi pitänyt saada kasattua lyhyemmäksi ja aktiiviseksi, ja minun olisi pitänyt osata kääntää Pavea menemättä itse etukumaraan ja olla roikkumatta ohjissa.
Seuraavaksi tulimme molemmista suunnista kolmen puomin suoraa linjaa, jonka väleihin pistettiin neljä askelta. Pavea sai aavistuksen pidättää, jotta välit menivät toivotusti neljällä askeleella. Energisyys oli edelleen tipotiessään, vaan tällä tehtävällä löysempikin laukka riitti. Vaikka ei se toki tavoiteltava etenemismuoto ole.
Lopuksi tulimme vielä molemmista suunnista kahden innarikavaletin ja pystyn kaarevaa linjaa. Vasemmassa kierroksessa vastaan tulivat ensin kavaletit. Tie oli välillä niille pahasti hukassa, jolloin Pave rämpi niiden yli. Kaarevan linjan askelia en laskenut kertaakaan. Jotenkin ajatukset jäivät joko murehtimaan rämmittyjä kavaletteja tai siirtyivät jo huolehtimaan tulevasta pystystä. Oikeassa kierroksessa sama pulma vaivasi eli emme aina osuneet kovin optimaalisesti pystylle. Se tietysti vieritti ongelmaa eteenpäin eli kavaletitkin menivät silloin vähän kehnommin. Olimme Paven kanssa molemmat niin puoliteholla liikkeellä, että paremmasta suorituksesta ei voinut edes haaveilla. En saanut itseäni tsemppaamaan enkä sitä kautta Paveakaan.
Tunnin tehtävät olisivat olleet todella hyödyllisiä, jos olisin osannut kaivaa motivaation esille. Pistin sukset heti alkutunnista Paven kanssa ristiin, kun se nihkeili ja herneili. Vastasin moiseen tekemällä itse samoin, jolloin toiveet sopusoinnusta livahtivat vikkelästi karkuun. Ihmettelin tunnin jälkeen ääneenkin sitä, miksi otan huonot tunnit Paven kanssa niin henkilökohtaisesti. Aina ei suju, se ei nyt mikään yllätys ole. Mutta silti kehtaan niin kovasti mieleni pahoittaa, kun tunnit nimenomaan Paven kanssa menevät päin mäntyä. Outoa.
