Torstain toinen tunti meni itsenäisesti. Ratsukseni nappasin Paven. Pää oli tyhjä treeniaiheista, joten tunti meni ihan humputteluksi. Olimme Noran kanssa viritelleet maneesiin puomin ja muutamat kavaletit, joita hyödynsin itsekin tunnin aikana.
Olin ilmeisesti käyttänyt päivän keskittymisannoksen loppuun, ja Pave taisi aistia sen. Tai sitten silläkin oli kerta, kun keskittyminen ei riittänyt kunnolliseen menoon. Pave tuntui vähän jäykältä molempiin suuntiin ja nihkeili paikoin tuntumaa vastaan. Niinpä menimme aina pätkän nätisti, sitten taas pätkän hirveillen. Tasaisuus oli aika kaukana. En myöskään saanut kaivettua Pavesta kovin energistä menoa irti, vaan jokainen askellaji jäi vaisuksi. Koska keskittymistä ei ollut, en jaksanut alkaa selvitellä ongelmaa, vaan jätin asian puolitiehen. Hoh.
Laukassa sitten ylittelin puomia muutaman kerran. Saimme sille ehkä yhden tai kaksi järkevää ylitystä, muuten jäimme kauas tai tulimme lähelle. Sitten päätin tulla vielä muutaman kerran kavalettia kahdeksikolla laukanvaihtoja tavoitellen. Ensimmäisellä kierroksella tulimme kavaletille ihan hyvin, mutta laukat eivät vaihtuneet. Sitten muistin aiemmin saamani ohjeen olla tekemättä hypyssä mitään. Tällä ohjeella tulin kavaletin vielä kerran kahdeksikolla. Lähestymiset olivat hyvät, ja jätin Paven rauhaan. Katsoin ainoastaan selvästi uuteen suuntaan, ja niin vain Pave nappasi kahdeksikolla molemmat laukat. Olen selvästi alkanut tehdä vaihdoista liian ison numeron, kun ne ovat alkaneet tökkiä. Parempi opetella olemaan enemmän hiljaa ja antaa Paven tehdä osuutensa.
Tämän jälkeen päätin viimein mennä Pavella ilman satulaa. Ehtihän tässä melkein vuosi vierähtääkin. Paven selkä ei ollut kaikista miellyttävin istua, vaan kyllä sen kanssa lyhyen humputtelun kesti. Laukasta en haaveillutkaan, vaan menin vain käyntiä ja mummoravia. Ilman satulaa humputtelu toimi meille sangen leppoisana loppuverryttelynä. Sen jälkeen pysäytin Paven, tein matkan maailman ympäri ja lopuksi liu'uin Paven kylkeä pitkin alas. Olipas kyllä päämäärätöntä humputtelua, mutta sentään saimme tehtyä laukanvaihdot kavaletilla, ja menin vihdoin ja viimein edes hetken ilman satulaa. Ne olivat pieniä ja kivoja pilkahduksia, jotka ilahduttivat kovasti.
Videoista kiitos Noralle! Hänen luvallaan julkaistu ääniraidan kera. T. Vikisevä kuski
