Maanantain koulutunnilla luvassa oli pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja ratsukseni sain jo edellisellä tunnilla hommissa olleen Tupun.
Pohkeenväistöt teimme pitämällä etuosan uralla ja väistättämällä takaosan vähän keskemmäs. Teimme väistöjä niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä ne sujuivat molempiin suuntiin kivan tasaisesti. Tupu säilytti väistöissä tahdin hyvin, ja pääsin miettimään niissä istuntaani. Sekä sitä, etten liioitellut väistön poikitusta. Ravissa takaosan väistätys vasemmassa kierroksessa hankaloitui. En meinannut saada Tupua aina ottamaan takaosaansa siinä suunnassa mukaan. Kaiken lisäksi Tupu päätti ravissa alkaa hidastella väistökohdissa. Väistöt oikealle menivät ravissa vähän paremmin, mutta käyntiin verrattuna paljon epätasaisemmin. Mahtoikohan istuntani antaa ravissa niin pahasti periksi? En tiedä, mutta paikoin oli sangen hankalaa. Etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa piti ensinnäkin yrittää saada Tupu väistämään ja toiseksi pitää se vielä liikkeellä.
Ravissa tehtyyn väistötehtävään otimme pian mukaan laukassa tehdyt pääty-ympyrät. Toinen ympyrä mentiin hieman lyhyempää laukkaa, toinen vähän pidempää. Myöhemmin työstimme laukkaa siten, että pitkät sivut mentiin vähän pidemmällä askeleella ja pääty-ympyrät taasen lyhyemmällä. Meillä Tupun kanssa pidemmän askeleen laukka taisi enimmäkseen muistuttaa hyvää peruslaukkaa. Ympyrällä en niin saanut askelta pidentymään, pidemmillä sivuilla hieman paremmin. Kivaa oli se, että Tupu lähti lyhyemmästä laukasta vain päästämällä vähän pidentämään. Lyhennyksissä sain rytmittää pidätteitä ja pohkeita sekä istua napakasti, jotta sain Tupua lyhentämään. Se tarvitsi aika paljon pohkeen tukea, jotta ei pudottanut lyhyemmästä laukasta raville. Saimme molempiin suuntiin kohtuullisia lyhyemmän laukan pätkiä ja muutaman sellaisenkin, jossa Tupu tuntui kantavan itsensä edestä. Pääosin se kuitenkin lyhyemmässä laukassa tuntui edestä hieman raskaalta etenkin, jos unohdin tukea sitä pohkeella.
Loppuravissa hurauttelimme koko kentän kahdeksikkoa. Tupu yritti touhottaa edelleen niin kuin se oli läpi tunninkin vähän tehnyt. Paitsi niissä matelevissa raviväistöissä. Toppuuttelin sitä sinnikkäästi, ja hetkittäin se muistikin osaavansa ravata rauhallisesti. Tunnissa jäi kaivelemaan Tupun touhottaminen. Ei se nyt kaikista pahin ollut, mutta kuitenkin sen verran, että erityisesti ravissa se pääsi paikoin kipittämään oman mielensä mukaan. Käynnissä se kuitenkin malttoi hyvin ja pääosin laukassakin. Touhottamistakin enemmän minua taisi harmitti se, etten saanut Tupua loksahtelemaan niin kuin parhaimpina hetkinä. Ravissa en saanut sitä muutamaa pätkää enempää antamaan periksi, laukassa sentään hyviä hetkiä tuli useampia. Käynnissä loksahdukset olivat myös vähäisiä, väistöissä olemattomia. Kun se rima on kerran noussut ylemmäs, sitä jää aina tavoittelemaan samaa fiilistä. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, mutta ehkä niitä sen kerran tavoitteita pitäisi osata myös säätää sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden mukaan.
