Tiistaina sennuleirin kolmannella tunnilla oli esteitä. Pohdiskelin etukäteen ratsuvaihtoehtoja, mutta mieleeni ei juolahtanut mitään kovin suuria ajatuksia. Ratsulistaa kuunnellessani nappasin sieltä sitten ratsukseni Patun.
Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Patu hakeutui itse kivasti pyöreäksi, mutta sai sitä vähän ratsastaa pohkeella. Muutoin se tuntui sangen mukavalta molempiin suuntiin. Ehkä vasemmassa kierroksessa sitä sai hieman enemmän houkutella asettumaan, mutta suurempaa vaivannäköä ei tarvinnut. Ravi tosin oli minun heikolle istunnalleni hieman työlästä, muutoin olisin varmasti alkanut haaveilla myös koulutunnista Patun kanssa.
Tunnin aikana hypimme yksittäisiä tehtäviä. Pisin loppuun hypätty tehtävä oli kolme hyppyä eli lyhyillä tehtävillä menimme. Tulimme tunnilla niin kavalettia kuin suoraa linjaa sekä yksittäisiä esteitä pari kappaletta putkeen. Suoran linjan esteet olivat pystyjä, okserit olivat lävistäjällä ja pitkän sivun suuntaisesti.
Huomasin jo kavalettihypyillä, että istuntani jarrutti Patua, ja se valitsi ponnistuspaikan siten lähelle. Sitten tajusin hyödyntää este- ja kevyttä istuntaa, jolloin Patu pääsi liikkumaan paremmin. Se hoksasi, että viimein kuski tajusi antaa sille tilaa liikkua. Patun kanssa meno olikin kaikin puolin varmaa. Tiesin sen jo ennakkoon pienillä esteillä tasaiseksi hyppääjäksi, joten en edes kamalasti jännittänyt. Hieman mahanpohjaa kutkutti, mutta täysin siedettävissä rajoissa. Sitäkin enemmän nimittäin iloitsin taas hyppäämisen kivuudesta.
Korjattavia asioita tunnilla oli Patun pitäminen suorana niin esteelle tultaessa kuin sen jälkeen. Patu haki tilaa vähän ulkoa, mikäli en huolehtinut suoruudesta. Oma mukautuminen oli kunnossa, vaikka jalustimet jätin ehkä reiän tai kaksi liian pitkiksi. Opettaja vinkkasi suoristamaan jalkateriä, jotka osoittivat liian sivulle. Tämä on yksi perusongelmistani, jota en toistaiseksi voi korjata. Jos käännän jalkaterät eteenpäin, puristuvat polveni satulaan kiinni. Jalkani ovat sen verran jäykät, etten saa niitä muutoin. Niinpä jalkaterien uloskiertymisen myötä polveni pysyvät paremmin irti satulasta. Yritin vähän fiksata tätä, mutta myönnän, että sivuutin kommentin pääosin oman tietoni takia.
Kivaa oli se, että kun sain omaa istuntaani kevyemmäksi ja muutaman toiston alle, rentouduin ja Patukin pääsi liikkumaan paremmin. Se heräsi hommiin ja alkoi selvästi vähän imeä esteitä kohti. Ponnistuspaikat paranivat heti, ja aloin nähdä ne helposti. Niinpä parit edelleen lähelle tulleet paikat eivät haitanneet, sillä niihin osasi varautua. Muutaman paikan ratsastin myös selvästi itse vähän lähemmäs, sillä muutoin olisi pitänyt ottaa roikaisuhyppy. Patun kanssa tuntui, että se valitsi itsekin mieluummin paikan hieman lähempää estettä kuin hieman liian kaukaa. Suoran linjan välin saimme tultua jokaisella kerralla oikein, ja laukatkin napsahtivat hypyissä toivotusti paria ristilaukkaa lukuun ottamatta. Esteiden korkeus ei kammottanut, sillä hyppäsimme maksimissaan 75 senttiä, jos sitäkään.
Tunnista jäi siis kaikin puolin todella hyvä mieli. Patu, tuo tätiesteratsastajien sankari. Olipa se kyllä oivallinen valinta tälle tunnille. Ihana hypätä, kun pystyy miettimään omaa vaikuttamista eikä vain jäädy satulaan matkustamaan. Kyllä se hyppääminen oikeilla tekijöillä on edelleen tosi kivaa!
Videoista kiitos leirikaverille!
