Sunnuntain valmennusryhmän tunnilla jatkettiin kouluväännön parissa, sillä ovathan syksyn ensimmäiset koulukisat jo kolmen viikon päästä (iik!). Ratsukseni sain odotetusti mahdollisen kisahevoseni eli
Peran. Tunnilla oli jälleen ihanasti vain viisi ratsastajaa, joten oli ihanan tilavaa ratsastaa. Tunnilla treenattiin pohkeenväistöjä käynnissä, pyöreyden työstämistä ympyröillä, sulkutaivutuksia sekä laukannostoja käynnistä.
Ennen varsinaisten tehtävien aloittamista yritin muistaa käyttää pohkeita aktiivisesti. Jos Peran antaa mennä oman mielensä mukaan, jää sille liikaa aikaa muun muassa kiemurrella tai nihkeillä ainakin minun kanssani. Sen sijaan aktiivisesti ja oikein pohkeilla ratsastamalla sen saa liikkumaan sangen näppärästi tuntumaa kohden ja sitä myöten pyöristymään tasaisesti. Meillä tämä on kuitenkin pahasti kesken, sillä en vain yksinkertaisesti kykene ratsastamaan niin paljon pohkeella, että saisin hevosen aktiiviseksi. Niinpä Peran kanssa esitimme uutta kouluratsastuksen vaativan tason liikettä nimeltä pilkkiminen. Siinä hevonen käy vuorotellen kauniisti tuntumalla pyöreänä ja heti parin askeleen päästä onkin jo kurkottelemassa päällään taivasta. Liikettä toistetaan mahdollisimman usein ja ennen kaikkea täysin sattumanvaraisesti. Parhaat pisteet saa, mikäli tätä pystyy esittämään kaikissa askellajeissa. Tässä meillä menikin sangen hyvin, valitettavasti. Havaitsin, että mikäli pohkeeni sattuivat tekemään jotain, herpaantuivat käteni täysin. Niinpä minulla oli joko etu- tai takaosa hallinnassa, mutta ei koskaan molemmat yhtä aikaa.
 |
| Väistöyritystä. |
Pohkeenväistöt käynnissä teimme pitkää sivua seuraten takaosa sisemmäs väistättäen. Väistöt oikealle tuntuivat helpommilta kuin vasemmalle tehtyinä. Sain kuitenkin molemmissa suunnista kiinnittää paljon huomiota siihen, että Pera pysyi suorana eikä puskenut sisälavalla ulos. Tämän korjaamisen auttoi sisäpohkeen pitäminen tuntumalla sekä pienet pidätteet sisäohjasta. Kun sain Peraa suoremmaksi, kehu opettajan sen ottavan laadukkaita väistöaskelia. Väistöissä vasemmalle ongelmana tahtoi olla se, etten saanut Peraa pysymään väistössä, vaan se pääsi aina jostain karkuun. Sain tehdä aika paljon pidätteitä ennen kuin se alkoi kuunnella ja malttoi väistää. Opettaja kehotti kiinnittämään huomiota siihen, että hevonen tuntuu kantavansa itsensä molemmista lavoista eikä pyri nojaamaan kumpaankaan. Tämän hoksautuksen jälkeen huomasin, kuinka Pera tuntui olevan enemmän vasemmalla lavallaan. Vähän niin kuin minä vasemmalla istuinluullani. Yritin hinata itseäni keskemmäs satulaan, mutta taisin uudelleen ja uudelleen valua takaisin vasemmalle. Ainakaan väistöt eivät tuntuneet helpottuvan, vaikka ehdimme työstää niitä varsin hyvin. Myöhemmin videolta katsottuna sain taas huomata, kuinka kantapääni ja koko jalkani lähti kurottelemaan kohti taivaita, kun väistätin sen avulla.
 |
| Jos käännän lantiota alle, menevät hartiat kyyryyn. |
Väistöjen ohella työstimme hevosia ympyröillä pyöreyttä tavoitellen niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä meno tuntui tihkaalta, ja sorruin näpertelemään ohjalla liikaa, vaikka tiesin jo satulassa istuessani, että korjaus olisi pitänyt tehdä pohkeilla. Ravissa meno paheni entisestään, kun pohkeiden puute näkyi kuuluisana pilkkimisenä. Koetin kyllä nohittaa niin itseäni kuin Peraa, mutta olisikohan vuorostaan epävakaa istuntani jarruttanut aina kaiken sen pienen aktiivisuuden, jota onnistuin selkeästi Peralta pyytää. Meno oli kuitenkin niin epävakaata haparointia, että mietin, onko mitään järkeä lähteä koulukisoihin esittämään tuomariin eteen samanlaista tumpelointia. Samalla harmistuin valtavasti siitä, kuinka en saanut keskityttyä ratsastamaan paremmin, vaan aloin murehtia jo tulevia viis veisaten tilanteesta, johon olisin voinut vielä vaikuttaa.
Viimeisenä varsinaisena tehtävänä tulimme keskihalkaisijaa pitkin tehden käynnissä vuorotellen sulkutaivutuksia molemmille puolille. Näiden jälkeen tuli ehtiä suoristaa ajoissa ja nostaa sujuvasti laukka., jossa sai pyöritellä noin kymmenen metrin voltteja pitkille sivuille. Sulkutaivutukset oikealle onnistuivat kohtuullisen kivasti. Paikoin taisin vääntää Peran turhan mutkalle, mutta ihmeen hyvin tajusin korjata aina tilannetta paremmaksi. Pera meni tähän suuntaan myös aika näppärästi ja paikoin sen palaset loksahtelivat sen verran kohdilleen, että se hakeutui pyöreämmäksi. Sen sijaan sulkutaivutukset vasemmalle olivat kinkkisiä! Paikoin turhauduin niin pahasti, että tupisin itselleni ihan ääneen, että keskity ja mieti, missä vika on. Tupiseminen auttoi nollaamaan tilanteen, jolloin saatoin aina haeskella apuja uudelleen kohdilleen. Jälleen kerran epäilen, että tähän suuntaan ongelma oli sama kuin vasemmalle tehdyissä väistöissä: vasemmalla retkottava painoni vaikeutti hevosen liikkumista. Pääongelmana oli se, että jos sain hevosen takaosan vasemmalle, lähti etuosa mukana. Jos taas etuosa oli hanskassa, ei takaosa liikahtanut sen takaa minnekään. Asetus ei mennyt rehellisesti läpi enkä saanut Peraa pysymään kovin aktiivisena edes. Nyt jälkikäteen mietittynä olisi tehnyt hyvää pyöräyttää aina pieni voltti vasemmalle ja palata siitä tehtävän pariin. Pitääpä ensi kerralla muistaa se, niin ehkä voltin aikana ehtii ratsastaa apuja sen verran kohdille, että myös sulkutaivutukseen siirtyminen onnistuu.
Sulkutaivutuksesta suoristumisen jälkeen tehdyt laukannostot olivat aika surkuhupaisia. Opettaja muistutti kääntämään lantion alle ennen nostopyyntöä, mutta unohdin tämän monena kertana. Pera ei myöskään liikkunut kovin aktiivisesti, jolloin nostot lähtivät aika ponnettomasti. Opettaja hoksautti Peran helpolla jättävän painoaan rintakehänsä päälle eikä kantanut itseään sieltä, mikä heikensi nostojen onnistumista. Hevonen olisi siis pitänyt saada ratsastettua takajalkojensa päälle, jolloin laukka olisi voinut nousta paljon helpommin. Aktiivisuus oli kuitenkin tänään hukassa, jolloin en saanut Peraa viriteltyä hyväksi. Itse laukka sujui paremmin oikeaan kierrokseen, vaikka olimme kaukana parhaimmista hetkistä. Oikealle sentään vähän sain Peraa suoristumaan ja sitä kautta paikoin pyöreämmäksi. Vasemmassa laukassa en saanut asetuksia läpi, ja Pera pääsi kaatumaan sisälapansa päälle, jolloin menimme jäykkää mökellyslaukkaa. Istuntani tuntui myös olevan kovasti levällään, mikä varmasti näkyi juuri laukan laaduttomuudessa. Olin ehtinyt aiemmin ajatella, että laukassa voisimme onnistuakin, mutta mitenpä sekään askellaji olisi itsestään hyväksi muuttunut, kun kaksi muuta askellajia olivat pääosin rämpimistä.
Loppuraveissa pyrin vielä löytämään ne kadonneet pohkeeni, mutta etsinnät päättyivät tuloksettomina. Pera kuitenkin oli lämmennyt mukavasti ja paikoin liikkui ihan omasta halustaan aktiivisemmin kuin kertaakaan tunnin aikana. Käynnissä opettaja otti meidät vielä hetkeksi voltille työstämään Peran takapäätä. Ohjat piti pitää tuntumalla ja pohkeilla ratsastaa sinnikkäästi takaosaa. Pera asettui tuntumalle aika kivasti, mutta paikoin pääsi painumaan melkoisesti kuolaimen alle. Ilmeisesti olin sen verran löperö ohjista, etten tarjonnut sille selvää kohtaa jäädä tuntumalle, vaan käteni eli hevosen pään mukana liikaa. Joka tapauksessa muutaman askeleen ajaksi sain Peran takapään hereille, ja käynti tuntui heti selkään erilaiselta. Sieltä löytyi kuin löytyikin moottori, jonka hyvän työnnön tunsi mukavasti satulaan. Olipa antoisa ahaa-elämys! Vielä kun oppisin vaatimaan itsenäisesti Peralta samaa ponnekkuutta, niin johan kyyti olisi makeaa.
Kuvista ja videoista kiitos Alekseille ja Noralle!
