Keskiviikon valmennusryhmän tunti oli viimeinen treeni tulevan sunnuntain koulukisoja varten. Ratsukseni sain kisahevoseni eli Peran. Ratsukoita tunnilla oli mukavasti kuusi, ja treenin tavoitteena oli saada onnistumisten kautta hyvä mieli. Tunnin tehtävinä oli siirrellä käynnissä hevosen takaosaa ympyrällä ulommas, työstää ravia niin uralla kuin ympyröillä sekä tehdä laukannostoja käynnistä ja ratsastaa niin harjoitus- kuin keskilaukkaa. Laitoin tunnille kannukset, sillä halusin tauon jälkeen varmistaa, että pohkeeni osaavat asettua aloilleen niidenkin kanssa. Pera tuli tunnille tallista, jossa se oli ehtinyt huilia yhden tunnin.
Alkuverryttelyssä olimme ympyröillä, joilla siirsimme hevosen takaosaa ulommas ja käänsimme myös etuosaa ympyrän keskiosaa kohti. En tiedä, mitä ihmettä tapahtui, mutta tehtävä tuntui olevan just nappivalinta Peran pyöristämiseksi ja saamiseksi kuulolle. Aluksi etuosa pääsi karkaamaan, kun halusin takaosaa ulommas, mutta sitten tajusin, että hevosen lapoja pitää ja ennen kaikkea voi hallita. Vau! Tätähän opettajat ovat toitottaneet minulle vuosikaudet, mutta nyt vasta tajusin, että asialle voi tehdäkin jotain. Niinpä aloin ratsastaa paljon tarkemmin, kun Pera reagoi pyyntöihini mukisematta, kun sain tehtyä ne selvästi. Etuosaa sai paikoin jarruttaa pienillä ulko-ohjan pidätteillä, jotta takaosa ehti mukaan. Pera loksahti paikoin niin mukavan rennolle tuntumalle, että olisin ollut valmis lopettamaan tunnin jo siihen. Se tuntui työskentelevän ja vetreytyvän mukavasti, jolloin molemmat kierrokset olivat kohtuullisen tasaisia. Oli myös kiva huomata, kuinka tällä kertaa sain pidettyä ulko-ohjankin kädessäni enkä vispannut sen kanssa miten sattuu.
Ravissa puolestaan sain taas hakea itseäni kohdilleen ennen kuin saatoin olettaa samaa Peralta. Ohjastuntuma muuttui taas epätasaisemmaksi, mikäli en kiinnittänyt siihen huomiota. Ympyröillä ja volteilla unohdin välillä kääntää ulkoavuilla, jolloin Pera lähti valumaan ulommas. Ulko-ohja pysyi paikoin tavallista paremmin tuntumalla, jolloin Perankin oli helpompi pyöristyä. Epätasaisuus lisääntyi kuitenkin, kun pohjetyöskentelyni hyytyi. Opettaja muistutti pyytämään aina pohkeella eteen, kun Pera jännittyi ja lakkasi käyttämästä selkäänsä. Hevosen muotoa myös vaihdeltiin eli välillä sai mennä vähän lyhyemmässä muodossa ja välillä taas vähän pidemmässä. Aluksi meillä oli vaikeuksia saada pyöreää, pidempää muotoa, mutta opettajan täsmäkommenttien avulla muistin ratsastaa kunnolla pohkeella ohjat tuntumalla säilyttäen, jolloin meno parani kummasti. Taisimme kokeilla ympyröillä myös pätkiä keskiravia. Pera lähti liikkumaan paikoin kivasti, kun en pilannut tahtia keventämällä itse liian hätäisesti. Muutoinkin Peran ravi oli jo tässä vaiheessa sellaista, mitä se yleensä on ehkä loppuraveissa ollut. Liekö hevosella ollut reipas päivä muutenkin vai auttoiko tosiaan tunnin aloittanut tehtävä notkistamaan hevosen näin? Oli, miten oli, niin hyvältä tuntui.
Laukkaa työstettiin pääty-ympyröillä ja keskiympyrällä sai puolestaan tehdä käynnissä sulkutaivutuksia. Tein muutamia sulkutaivutuksia, mutta enimmäkseen hyödynsin alkutunnilta tuttua takaosan siirtämistä ulommas, kun se oli toiminut niin kivasti. Laukannostot käynnistä sujuivat kohtuullisen hyvin, kunhan tein selvät valmistelut ja annoin sitten vasta avut. Pari kertaa yritin yhtäkkiä vain nostaa laukan, jolloin Pera tarjosi vain ravia. Kun taas huolehdin käynnin aktiiviseksi, hevosen pyöreäksi ja oman istuntani kuntoon, nousi laukka asiallisesti. Aluksi sain laukassa työstää aika paljon omaa istuntaani, kun lantio tuppasi karkaamaan alta ja kierryin itse korkkiruuviksi. Kun sain itseäni suoremmaksi, saatoin pyytää Peralta samaa. Jälleen ulkoavuilla sai kääntää melkoisesti ja varoa, etten jäänyt liikaa sisäohjaan kiinni. Sisäkäden piti puolestaan ajatella laukassa myötäämistä joka askeleella, mitä pyrin toteuttamaan enemmän ja vähemmän onnistuen. Joka tapauksessa opettajan silmän alla esitimme taas muutamat hyvät harjoitus- ja keskilaukkapätkät. Parhainta oli, että molemmissa laukoissa Pera oli paikoin rento, aktiivinen ja pyöreä. Siirtymät noiden kahden välillä olivat vähän kinkkisiä, mutta toistoilla ne paranivat. Laukassa sain muutaman niin makean hetken, kun Pera oli rehellisesti töissä itseään kantaen, jolloin saatoin vain hymyillä leveästi selässä. Siis vau! Tällaisia hetkiä ei olekaan ollut taas toviin, siksi ne varmasti maistuivat niin makeilta. Siirtymät laukasta raviin puolestaan olivat tuttuun tapaan vähän töksähtäviä ja jännittyneitä, kun oma istuntani ei pysynyt niiden aikana niin paketissa. Tämä ei onneksi enää pilannut tosi hyvää fiilistä.
Loppuraveissa hevosen sai antaa venyttää eteen ja alas. Muistin taas ratsastaa pohkeella reippaasti, jolloin Pera lähtikin aina paikoin venyttämään. Välillä hain sen takaisin lyhyempään muotoon, kun venytys olikin muuttunut vain pitkänä juoksemiseksi. Pera työskenteli tunnin läpi mukavan keskittyneesti ja oli paljon aktiivisempi kuin monena muuna kertana. Ehkä sillä oli ollut päivän ensimmäisellä tunnilla joku superratsastaja, jolloin se meni melkein samoilla säädöillä tämän tunnin tai sitten ehkä ymmärsimme toisiamme tänään jostain syystä paremmin, jolloin hommatkin onnistuivat paremmin. En tiedä, mikä selitti hyvän tunnin, mutta tunnin tavoite kyllä onnistui: kotiin sain lähteä todella iloisella mielellä. Ehdin jo miettiäkin, että jos vain saisin tällaisen fiiliksen kouluradalle, niin jopa kelpaisi ratsastaa ohjelma läpi. Oma jännitykseni tosin vie aina parhaimman rentouden suorituksesta, mutta eiköhän sitäkin vielä toivottavasti opi hallitsemaan nykyistä paremmin.
