 |
| Kyynärkulma tai ainakin todella lähellä sitä. |
Tunnin aloitimme vikkelästi käynti-laukkasiirtymillä, joista sai siirtyä käyntiin ravin kautta. Yritin keskittyä ratsastamaan mahdollisimman paljon pohkeella, ettei Jussi onnistuisi huijaamaan pyöristämällä kaulaansa kauniisti ja laahustamalla takaa ponnettomasti. Laukannostoissa puolestaan pyrin muistamaan kääntää lantion alle ja pyytämään vasta sitten Jussia laukkaan. Paikoin onnistuin, paikoin en. Ähräämiseni määrän huomasi aina siitä, kun Jussi jännittyi ja nosti päätään ylös. Taisimme saada pari asiallista laukkanostoa, kun en puuhannut niin paljon, vaan pistin itseni mahdollisimman oikeaan asentoon, huolehdin Jussin käynnin etenemisestä ja sitten vain pyysin laukkaa. Laukassa vasen kierros osoittautui tällä kertaa vähän paremmaksi, kumma kyllä. Oikeassa kierroksessa en oikein saanut ulkopuolesta otetta, jolloin jäin puuhaamaan sisäohjalla omiani. Jussi ei oikein vertynyt missään vaiheessa laukkaan kunnolla, vaan takaosa jäi lyhyempään ja jäykempään askellukseen. Oli kuitenkin kiva huomata, kuinka oman istunnan korjaaminen tuntui hevosen laukassa pienenä parantumisena. Vielä kivempaa oli tajuta, että hei, minähän tunsin istunnallani jotain eroa.
Seuraavaksi teimme siirtymiä lävistäjillä harjoitusravista noin viiden askeleen ajaksi käyntiin ja siitä raviin palaten. Siirtymisapuni käyntiin eivät olleet kohdillaan, sillä muutamia kertoja Jussi puksutti lävistäjän tyytyväisesti ravissa huomioimatta vikinöitäni selässä. Ihmettelin asiaa opettajalle, joka tuumasi minun jännittyvän ja irtoavan satulasta, kun aloin valmistella siirtymistä käyntiin. Ohjeena oli tietysti istua tiiviimmin satulassa, kääntää lantiota alle ja ajatella rintakehää alemmas, etten lähtisi kippaamaan takanojaan. Tämä onnistui paremmin, kun tajusin olla jähmettymättä, vaikka jämäköidyinkin vastustamaan liikettä. Kovin mahtavia siirtymiä käyntiin tai raviin emme saaneet aikaiseksi, mutta sentään pääsimme kyseisiin askellajeihin. Arvelen myös, että annoin Jussin valua vähän etupainoiseksi, jolloin se osaltaan vaikeutti siirtymistä. Pohjetyöskentelyni oli siis paikoin puutteellista, vaikka sain sen suhteen tsempattuakin.
Lopuksi otimme vielä keskiravipätkiä lävistäjille. Yrityksissämme oli paikoin ihan ajatustakin, mutta toteutus jäi aina vähän äänellä avituksen varaan. Pelkillä pohkeilla en saanut Jussia tekemään juuri mitään. Treeneissähän ääniavut eivät haittaa, mutta koulukisoja ja ylipäänsä muutakin ajatellen olisi hyödyllistä oppia ratsastamaan kuulostamatta säksätysorkesterilta. Oma istuntani hytkyi myös aika paljon ylimääräistä, mikä varmasti vei Jussilta mahdollisuutta lähteä pidentämään askelta. Muutaman pätkän saimme ihan asiallista menoa, jolloin olin Jussiin tyytyväinen. Se ei ole kaikista vetreimmästä päästä, joten muutamakin sentti pituutta sen askeleeseen on aina paljon eteenpäin.
Loppuraveissa hevosten annettiin venyttää eteen ja alas. Jussi bongasi tehtävän jujun aika kivasti ja venytti paikoin mainiosti. Muutenkin tunti tuntui tehneen sille hyvää, sillä ravi tuntui kivan aktiiviselta. Jussin kanssa tuntuu aina siltä, että parhaat onnistumiset tulevat ravissa. Käyntiä en sen kanssa osaa ratsastaa ollenkaan ja laukkaakin vasta sangen auttavasti. Tällä kertaa oli kuitenkin taas mukava huomata, kuinka nopeasti hevonen vastasi siihen, kun sain omaa istuntaani muutettua edes hetkeksi paremmaksi. Vielä kun muistaisin, että hevosessa on etuosan lisäksi se takaosa ja ratsastaisin sitä vähintään yhtä keskittyneenä kuin mitä pahimmillani nyplään etuosaa, niin johan alkaisi tapahtua kummia.
Kuvasta ja videoista kiitos Alekseille!
