Perjantain toinen tunti meni esteiden parissa Tupulla. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit itsenäisesti läpi. Tupu tuntui mukavasti itseltään eikä kiirehtinyt. Molemmat suunnat menivät hyvin. Laukassa jäin ehkä vähän himmailemaan, mutta toisaalta tiesin Tupun kyllä innostuvan, ehkä liikaakin, hyppyjen alkaessa.
Ensimmäisenä tehtävänä pyöräytimme ympyröitä kahden kavaletin yli, jotka olivat keskihalkaisijalla. Ensin tulimme siten, että pyöräytimme pääty-ympyrän tai pari ensimmäisen kavaletin yli, sitten vaihdoimme sillä suuntaa ja tulimme nyt molemmat kavaletit keskiympyrällä, sitten taas hyppäsimme toisen yksittäisen kavaletin ja vaihdoimme samalla suunnan pyöräyttäen vielä toiseen päätyyn ympyrän. Sitten tulimme tehtävän ilman ympyröitä eli vaihtoja jokaisella kavaletilla tavoitellen. Lähdin tehtäville vähän turhan rauhallisessa laukassa, jolloin emme osuneet ensimmäiselle kavaletille kovin hyvin ja saimme sakkokierroksia. Hiljalleen laukka alkoi pyöriä hitusen paremmin, ja saimme jatkaa matkaa. Tupu nappaili väliin tehtävällä laukat oikein, välillä piti korjata ravin kautta. Kavaletit putkeen hypättynä Tupu alkoi jo vähän innostua ja kanttailla mutkia suoriksi. Ponnistuspaikat tällaisten jälkeen olivat sangen mielenkiintoisia. Kertaalleen olimme myös lähdössä kavaletilta ihan eri suuntiin. Keikuin satulassa hieman hatarasti, mutta kaikeksi onneksi pysyin kyydissä.
Sitten tulimme kavaletin, pystyn ja okserin sarjaa oikeassa laukassa. Tupu tiesi esteiden odottavan, jolloin se kippasi railakkaasti sisään ja oikaisi aina lähestymisessä esteelle. Yritin estää tätä, mutta en saanut viestiä perille. Tupu tohotti esteitä kohti aina innoissaan, minä taas matkustelin. Esitimme kertaalleen sangen kamalan rämpimisen sarjalle, mutta jotenkin selvisimme siitä ilman puomien pistämistä tikuiksi. Kylläpä se ote hyppäämiseen katoaa nopeasti! Saimme onneksi kursittua hommaa vähän kasaan. Sarjalla tuli kommentiksi viedä kevyessä istunnassa takamusta enemmän taakse sen sijaan, että kurouttaudun eteen. Selkää piti myös olla päästämättä pyöristymään. Sain korjattua istuntaa hieman, mutta tuntuipa se hassulta. Sitä kun on niin tottunut siihen tiettyyn mukautumiseen.
Lopuksi tulimme vielä pari kertaa radan: kavaletti ympyrällä, lävistäjällä ollut suora linja, yksittäinen kavaletti lävistäjällä, sarja, lävistäjällä ollut suora linja toisesta suunnasta sekä vielä radan aloittanut kavaletti. Ensimmäisellä kierroksella muistini riitti tasan ensimmäiseen kavalettiin. Sen jälkeen hurautinkin jo sarjan, jonka jälkeen aloin ihmetellä, minne sitten piti mennä. Hoh! Pienen käyntipaussin jälkeen sain iskostettua radan päähän ja jatkoin lävistäjän suoralta linjalta. Toisella kierroksella muistin sentään jo radan. Molemmat radat menivät samaan tapaan: Tupu pisti mutkia suoraksi, ja minä lähinnä kikattelin selässä. Olisiko voinut vaikka vaikuttaa hevosen? Kenties, nyt jäi tekemättä. No yritin minä siellä selässä jotain tehdä, mutta en vieläkään saanut viestiä riittävän selkeästi perille. Muutamia kertoja piti ottaa ylimääräinen ympyrä, sillä emme millään osuneet esteelle. En osannut silti pahastua Tupulle, sillä se kyllä meni jokaisen esteen yli, kunhan vain tiesi, mikä niistä oli seuraava.
Tupulla oli kiva hypätä, vaikka tietysti harmitti, kuinka railakkaasti se pääsi menemään oman mielensä mukaan. Ote hyppäämiseen on kyllä pahasti hukassa. Estetuntien välttely on aiheuttanut pahemman kerran taantumista. No, sentään mentiin kaikesta kerralla yli. Tyyli sen sijaan oli aika vapaa, paikoin jopa olematon (ainakin kuskilla). Pitäisi kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa käydä taas säännöllisesti hyppäämässä. Tällä välttelyllä ei näemmä mennä tässäkään lajissa eteenpäin.
