Perjantaina tuli tuplaheppailtua. Toisen tunnin menin itsenäisesti Pavella. Treeniaiheeksi päätin ottaa hyvän mielen pohkeenväistöyritelmät sekä ihan vain perusratsastuksen.
Tein väistöjä käynnissä ja ravissa aina uraa kohti. Väistöaskeleet olivat välillä hukassa, mutta positiivista oli se, kuinka vähän Pave nihkeili vastaan. Toki pieniä hirvihetkiä mahtui mukaan, mutta ne olivat lyhyitä eivätkä kaataneet kummankaan kuppia nurin. Odotin hankaluuksia väistöyritelmissä erityisesti ravissa, vaan ei. Pave yllätti tänään. Väistöt tuli tehtyä tosiaan hyvällä mielellä eli en lähtenytkään vaatimaan oppikirjamaisia suorituksia, vaan sivulle pääseminen liikettä muistuttaen riitti. Heikkohermoisena tapauksena minulle on helpompi laskea rimaa suosiolla sen sijaan, että alan viilata pilkkua ja epäonnistumisten kohdalla herneillä. Toki niihin kunnon väistöaskeliinkin täytyy päästä, mutta ensin pitää vain osata lähteä sopivasti alkeista liikkeelle.
Laukkaa hurauttelin molempiin suuntiin pääosin ympyröillä ja aika lyhyesti aina suuntaansa. Pave laukkasi ihan asiallisesti, joskin olisi sitä varmaan voinut vähän prässäillä enemmän. Keskityin kuitenkin nyt miettimään omaa istuntaani ja erityisesti käsiäni. Kun Pave laukkasi itse enkä jäänyt varmistelemaan, oli minun helpompi hakea istuntaa pois etukenosta, ottaa keskivartaloa tueksi ja sitä kautta pitää kädetkin vähän paremmin kannettuina. Jos taas Pave jäi vähän hitaaksi ja aloin nohittaa sitä, levisi oma istuntapakka samaa vauhtia. Oli kiva huomata, että kyllä ne kädet sieltä reisistä voivat nousta irti, vaikka eivät ne vielä itsestään oikealla paikalla pysy.
Loppuravissa hain sujuvaa etenemistä ja Pavea venyttämään eteen ja alas. Pave tekikin tämän kivasti ja ravasi itse asiassa aika mukavan rennosti. Tässäkin pääsin vielä miettimään lopuksi käsien kantamista, ja ne tulikin kannettua kohtuullisesti. Vielä kun olisin saanut pidettyä ne hieman lähempänä toisiaan, mutta ei sitä kaikkea kerralla. Treeni sopivan leppoisin vaatimuksin meni kivasti. Pave antoi ratsastaa itseään hyvin, ja herneilyhetket olivat ihanan vähäisiä. Itsenäisen ratsastuksen ilo on kyllä ehdottomasti se, etten pingota niin pahasti. Silloin Pavenkaan ei tarvitse herneillä, ja homma on molemmille mieluisampaa.
