Lauantaina lyöttäydyin estetunnin neljänneksi ratsastajaksi. Ratsukseni toivoin etukäteen Gian. Ajattelin hyvän menon jatkuvan ihan edellispäivän ansioilla, mutta tällä haihattelulla taisin jäädä matkustelemaan ja odottamaan ihmettä. Niinpä en oikein saanut Giaa alkuverryttelyssä notkeaksi ja pontevaksi. Värkkäsin liikaa käsillä enkä ratsastanut pohkeella ollenkaan riittävästi. Jotenkin hyydyin odottamaan, että Gia loksahtaa itsestään hyväksi. Ei oikea ratkaisu.
Ensimmäiset hypyt otimme ponnistuspuomilla varustetulle askeleen sarjalle. Lähestymisen teimme ravissa eli tehtävällä yhdistyi kaksi inhokkiani: ravilähestyminen ja ponnistuspuomi. Giankin mielestä ravilähestyminen oli mälsä, joten se yritti hypähdellä laukalle. Se taisi päästä loppujen lopuksi nappaamaan laukan aina juuri ennen ponnistuspuomia. Se siitä ravilähestymisestä, hups. Sarja sinällään meni kuitenkin ihan hyvin, ja Gia paikkasi, jos askel ei ihan sopinutkaan. Sarja oli lävistäjällä, joten b-osalla piti myös yrittää napata oikea laukka. Gia hoiti tämän kotiin.
Seuraavaksi tulimme kahden pystyn 20 metrin suoraa linjaa. Väliin pistimme kuutta ja viittä askelta. Kuusi askelta onnistui, kun tulin riittävän rauhassa tehtävälle. Viisi taas tuli ihan ilmaiseksi. Sitten yhdistelimme tehtävistä pienen radan: lävistäjän sarja, suora linja ensin kuudella askeleella ja sitten viidellä, keskihalkaisijalla ollut kavaletti suunnanmuutoksen kera ja suora linja toisesta suunnasta samoilla askemäärillä kuin aiemmin. Saimme tulla Gian kanssa sarjalle suoraan laukassa. Se sujui hyvin, ja Gia nappasi siinä oikean laukan. Suora linja oikeassa laukassa onnistui ensin kuudella ja sitten viidellä. Kavaletti meni asiallisesti, ja laukka vaihtui siinä toivotusti vasempaan. Suora linja vasemmassa laukassa onnistui myös kahdella askelmäärällä.
Lopuksi tulimme vielä tehtävän ilman sarjaa. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa suoralle linjalle. Jäin nyhertämään laukkaa ihan tolkuttomasti vieden siitä kaiken pontevuuden ja jarrutin vielä estettä kohti. Ponnistuspaikka ajautui ihan naurettavan lähelle eikä Gia lähtenyt kiskomaan itseään hankalasti hyppyyn. Niinpä se stoppasi, mutta aina yhtä optimistisena ihmisenä olin jo itse puolittain hypyssä. Niinpä löysin itseni makoilemasta Gian kaulalta. Gia oli onneksi kiltti ja piti päänsä ylhäällä, jolloin sain tuupattua itseni satulaan takaisin. Uudessa yrityksessä tajusin antaa Gian laukata vähän paremmin enkä häirinnyt sitä lähestymisessä. Näin pääsimme esteestä yli ja saimme väliin toivotut kuusi askelta. Viisi askelta onnistui taas vaivatta. Suunnanmuutos kavaletilla meni hyvin, ja Gia nappasi siinä oikean laukan. Suora linja toisesta suunnasta meni ensin tahattomasti viidellä askeleella, jolloin sain toiseen kierrokseen pistää ne kuusi. Ne löytyivät, kun hain laukan ajoissa vähän lyhyemmäksi ja muistin ensimmäisen pystyn jälkeen hieman jarruttaa jäämättä kuitenkaan ohjaan kiinni.
Olipas taas opettavainen estetunti. Laukan lyhentäminen, mutta silti pontevuuden säilyttäminen on minulle vielä melkoinen pähkinä purtavaksi. Mummolaukalla esteille ei kannattaisi tulla, kuten tälläkin kertaa nähtiin. Takajalat töihin, etuosa hallintaan. Jollain tuollaisella kaavalla se lyhyt, mutta energinen laukka varmaan löytyisi. Tällä hetkellä pulmana on kuitenkin se, etten ratsasta pohkeella riittävästi, mutta päästän hevosta senkin edestä valumaan edestä pitkäksi. No, sentään pulma on havaittu. Sellaista on helpompi yrittää ratkoa kuin vain ihmetellä, mistä ongelmat johtuvat.
