keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Oikea ok, vasen vaikeampi

Keskiviikkona lyöttäydyin koulutunnin kuudenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain mukavasti Akun. Tunnilla pääsimme työstämään asetuksia sekä ratsastamaan volttikahdeksikkoa niin ravissa kuin laukassa.

Alkuverryttelyyn humpsahti puolet tunnista. Siinä työstimme hevosia sekä uraa myöten menemällä että pääty-ympyröillä. Molempiin suuntiin piti saada ratsastettua asetukset selvästi läpi. Akun kanssa sain myös hakea hieman aktiivisempaa etenemistä. Ei Aku laiska ollut, mutta tahtoi jäädä vähän sellaiseen mukavuusetenemiseen. Vasen kierros oli odotetusti hankalampi. Aku ei kovin notkeasti lähtenyt asettumaan sisälle. Päädyin aluksi tekemään johtavia otteita sisäohjalla ja antamaan vähän ulko-ohjasta periksi. Tämä tuntui auttavan hieman. Hiljalleen Aku asettui vasemmalle vähän paremmin. En kuitenkaan saanut pehmiteltyä sitä kunnolla. Asetukset vasemmalle vaativat aina oman houkuttelun eivätkä ne pitkään pysyneet itsestään. Oikeassa kierroksessa Aku melkein asettui itsestään eli sain muistaa pitää ulko-ohjan tuntumalla. Kävimme alkuverryttelyssä kaikki askellajit läpi.

Loppuosan tunnista tahkosimme keskihalkaisijalle tehdyn volttikahdeksikon parissa ravissa ja laukassa. Sille käännyttiin pitkän sivun keskeltä, kuvio tehtiin siis kouluradan kirjaimia ajatellen I:ssä. Tehtävältä poistuttiin samaan tapaan kuin sille tultiin eli ratsastamalla selvä kulma. Volttikahdeksikolla elämä oli odotetusti helppoa oikeassa kierroksessa ja vähän työläämpää vasemmassa. Volteilla vasemmalle sain taas kerran houkutella ja pehmitellä Akua. Yleensä voltin ensimmäinen puolikas meni ilman kunnon asetusta, kunnes sain houkuteltua Akun asettumaan voltin loppupuoliskolle. Suoristushetket volttien välillä menivät ihan ok, mutta olisin saanut ratsastaa tehtävälle ja siltä pois tarkemmin suoraan. Nyt Aku pääsi vähän ennakoimaan uutta suuntaa etenkin vasemmalle lähdettäessä.

Tulimme volttikahdeksikon myös kertaalleen laukassa ja pysyimme sillä useamman kierroksen. Laukka vaihdettiin suoristuskohdassa ravin kautta. Kuten arvattua, oikeassa laukassa tehty voltti sujui ihan hyvin. Toki sain siinä muistaa edelleen ulko-ohjan merkityksen. Aku teki siirtymiset laukan ja ravin välillä paria kertaa lukuun ottamatta aika kivasti ja nopeasti, joten ne eivät tuottaneet pulmia. Sen sijaan lähdöt vasemmalle voltille sekä itse voltti vaativat työstöä. Aku pääsi kaatumaan vasemman laukan nostossa liian nopeasti vasemmalle enkä saanut sitä aina asettumaan rehellisesti voltilla. Loppuun saimme hieman parsittua voltteja vasemmalle, mutta aika paljon viilattavaa niihin vielä jäi. Olin tehtävällä kuitenkin tyytyväinen siihen, miten siirtymiset sujuivat.

Loppuverryttelyssä emme enää tehneet ihmeempiä, ja hyppäsinkin taluttamaan Akua maasta käsin. Akulla oli kyllä taas kiva mennä pitkästä aikaa. Vasenta asetusta olisi tosin pitänyt jaksaa työstää enemmän ja saada Aku antamaan sillekin puolelle rehellisesti periksi. Nyt työ jäi kesken, vaikka parempiakin hetkiä mahtui mukaan. Aku on kuitenkin mukavan rehti kaveri, jonka kanssa on kiva harjoitella. Jospa saisin sen taas kohtuullisen piakkoin uudelleen.