Heiluvien pohkeiden pulmat

Lauantain hyppelyt jatkuivat Hiliman jälkeen heti putkeen Jetillä. Tunnin tehtävät olivat mukavasti samat kuin edellistunnilla. Hiliman jälkeen Jetti oli tietysti aivan erilainen ratsu, mutta äkkiä sen kyytiin taas mukautui. Ratsukoita tunnilla oli kolme. Verryttelyt olivat samat kuin aiemmalla tunnilla eli ravipuomit ja laukkakavaletit. Jetin kanssa ei ollut ongelmia siirtyä laukasta raviin. Vaikeampaa oli päästä ravista takaisin sujuvaan laukkaan. Kehtasipa Jetti hiippailla kerran ravipuomeista ohi. Opettajakin naureskeli, kuinka pelottava ja vaikea tehtävä oli Jetille. Ruuna on kyllä oppinut jujuttamaan minua.

Verryttelyn jälkeen tulimme 14 metrin suoran linjan. Ensin Jetti venytti sen omasta halustaan kolmella askeleella. Toisella kierroksella saimme otettua siihen neljä askelta. Sitten tulimme kahden pystyn kaarevan linjan, jonka toisesta esteestä Jetti meni vasemmalta ohi näyttäen siltä kuin niin olisi pitänytkin. Toisella kierroksella sentään pääsimme toisestakin pystystä kerralla yli. Olen hidas sakottamaan Jettiä näistä ohimenoista, jolloin se ilmeisesti on alkanut nähdä ne kannattaviksi. Ohimenoja on alkanut tulla enemmän, mikä on huonompi juttu. Tulimme saman kaarevan tien vielä kuudella askeleella, kun aiemmin olimme tulleet sen seitsemällä. Tie löytyi hyvin, jolloin kuusi askelta riitti mainiosti. Hyppäsimme vielä innarikavaletit ja siitä okserin, josta Jetti meni jälleen luontevasti vasemmalta ohi. Nyt karehduin sille ja kerroin, ettei ratkaisu ollut oikea. Sen jälkeen tulimme tehtävän äkkiä uudelleen. Nyt Jettikin tiesi, mitä piti tehdä, ja pääsimme okserinkin yli, vaikka vähän rämpien. Tulimme tehtävän vielä toisinpäin. Jetti arpoi hitusen okseria, mutta ärähdin sille kirjaimellisesti, jolloin se valitsi hyppäämisen. Kavaletitkin se meni vähän kauempaa ponnistaen. Taisi viimein uskoa, ettemme ole pujottelutunnilla.

Sitten lähdimme varsinaisen radan kimppuun, joka oli maltillisesti noin 70 sentin tuntumassa. Oikeassa laukassa ylitetyt innarikavaletit menivät asiallisesti, samoin niitä seurannut okseri. Opettaja muistutteli pitämään pohkeen tuntumalla, sillä ne tuppasivat heilumaan irrallaan. Yritin petrata tässä. Meno jatkui asiallisesti, ja pääsimme kolmosenkin yli hyvin. Neloselle tuli hieman jarruttava viimeinen askel, mutta olimme kuitenkin selvästi menossa yli. Pääsimme siitä silti kuudella askeleella viitoselle, joka sujui ihan hyvin. Olimme jo aiemmin radan aikana esittäneet ristilaukkapätkiä, jotka Jetti oli lopulta korjannut aina jompaankumpaan laukkaan. Lähestymisessä kuutoselle olimme taas ristilaukassa, kunnes Jetti korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Kuutosen yli pääsimme kuitenkin ongelmitta ja sitä seuranneet innarikavaletit samoin. Viimeisenä ollut kasieste ylittyi myös, vaikka Jetti hieman vilkaisi pystyn koristeena ollutta valkoista porttia. Tulimme saman radan vielä noin 70–80 sentin korkeudessa. Se meni aika tasaisesti eikä uusia pulmia tullut. Ainoastaan viimeiselle esteelle eli kasille ratsastin äänellä vahvasti eteen, kun Jetti tuntui hitusen arpovan. Todennäköisesti se olisi mennyt esteen ilman tätä puuttumista, mutta en halunnut ottaa pienintäkään ohimenon riskiä.

Lopuksi hyppäsimme Jetin kanssa vielä putkeet esteet 4–6 ja 8 noin 80–90 sentin korkeudella. Ensimmäiselle esteelle tullessa panikoin hieman ja purin sen sitten äänijänteiden käyttöön. Onneksi Jetillä on korvahuput vaimentamassa näitä mölinöitäni. Este kuitenkin ylittyi ihan asiallisesti samoin kuin kaarevan linjan päässä ollut toinen pysty. Kolmannelle ja viimeiselle eli neljännelle esteelle laskin askeleet ääneen. Ne sopivat hyvin esteille, jolloin hypyt olivat onnistuneita. Alan laskea ponnistuspaikkoja ääneen monesti silloin, kun haluan rauhoittaa omaa menoani ja uskoa siihen, että olemme menossa hevosen kanssa esteistä yli yhtä aikaa. Tätä olen tehnyt myös kisaradoilla, joten onneksi ääniavut eivät ole estekisoissa kiellettyjä. Muuten olisin aika pulassa, vaikka ei sillä äänellä tietysti ainoastaan pidä ratsastaa.



Tunnissa petrattavaa olisi ollut sujuvan laukan löytäminen heti eikä ääniapujen ja muun häseltämisen jälkeen, jos sittenkään. Lisäksi olisin saanut ottaa vaikka pikaliimapuikon avuksi, jotta olisin saanut ne pohkeet pidettyä tuntumalla. Videolta katsottuna ne lepattavat kamalasti, joten ei ihme, että Jetillä on vaihtoehtoisia reittejä esteillä. Mutta mahtui tuntiin hyviäkin juttuja. Saimme korjattua ohimenot, ja laukka parani kuitenkin alusta hieman. Lisäksi loppuun hypätyt parit 90 sentin esteet eivät kammottaneet. Viilattavaa löytyy tietysti aina, joten siitä syystä on parempi muistaa myös iloita niistä pienistä onnistumisista. Seuraavalle estetunnille Jetin kanssa otan kyllä päätavoitteeksi sen, ettemme mene yhdestäkään esteestä ohi. Olemme nyt pujotelleet sen verran, että on korkea aika hypellä ne esteet kerralla.

Videoista kiitos Noralle!