Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua, ja ratsukseni sain Manun. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme treenaamaan lävistäjien, volttien ja pienten vastalaukkapätkien ratsastamista. Vietimme liki koko tunnin kahden lävistäjän kuviolla pysyen. Ensimmäinen lävistäjä alkoi tavallisesti pitkän sivun alusta ja päättyi toisen pitkän sivun keskikohtaan. Siitä puolestaan lähti toinen lävistäjä, joka päättyi puolestaan aiemman pitkän sivun loppuun.
Haimme ensin kuvion pikaisesti kohdilleen käynnissä. Sen jälkeen siirryimme raviin tehden lävistäjien keskikohdissa siirtymät käyntiin. Lävistäjien lisäksi sai pyöräyttää voltteja niin lyhyjen sivujen keskelle kuin lävistäjien risteyskohtaan. Ravin suurin pulma oli se, etten saanut Manua lyhyeksi ja jänteväksi. Se joko kipitti pitkänä tai mateli aavistuksen lyhyempänä. Siirtymät käyntiin menivät vetokisan puolelle, kun en saanut istuntaani jämäkäksi ja Manua sitä kautta kuulolle. Takaisin raviin pääsimme sentään kinastelematta, mutta olisin saanut aktivoida ravin lähtemään takajaloista paremmin. Välillä saimme vähän parempia hetkiä ravityöstössä, mutta aika vähäisiä ne olivat. Manun kanssa pohkeideni laiskuus korostuu sangen selvästi.
Raviosuuden jälkeen otimme vuoroon laukan. Kuviona oli nostaa laukka, pyöräyttää pääty-ympyrä ja päästä molemmat lävistäjät sekä niiden välissä ollut pieni suora pätkä nostetussa laukassa pysyen. Haihattelin menemään, että tehtävähän olisi helppo Manulla, joka ei juuri esteilläkään lähde turhia vaihtamaan laukkaa. Vaan ei. Ensin en saanut ylipäänsä laukkaa nousemaan, vaan Manu tarjosi ravia. Turhautumismittari välkähti pahasti punaisella, kun näin perusasiassa kehtasi tulla pulmia. Lopulta sain Manun laukkaan, ja pääsimme tehtävän pariin. Esitimme turhan monet pudotukset raviin juuri lävistäjien taitteessa, vaikka pyrin ratsastamaan sen loivana. En tainnut säilyttää laukkaa, vaan unohduin miettimään liikaa tietä ja jännäämään, miten laukan kävisi. Lopulta sain hiottua tietä paremmaksi sekä kannustettua Manua, jolloin saimme parit asialliset laukkalävistäjät tehtyä. Ihan vettä valaen ne eivät menneet, joten kaikki ei ollut kohdalla, mutta sentään laukka säilyi. Pakko tunnustaa, etten kauheasti ehtinyt miettiä omaa asentoani, kun tarmo meni hevoseen ja tiehen.
Loppuraveissa yritin vielä hakea Manua lyhyemmäksi ja jäntevämmäksi. Pari pientä hyvää hetkeä mahtui mukaan, mutta muuten menimme aika pitkänä puikulana. Tunnista jäi vähän ankeat fiilikset. Jotenkin meno tuntui paikoin liian hankalalta eikä asiaa auttanut se, etten saanut ratkottua tilanteita paremmiksi. Opettaja tosin kehui, että menossamme oli ollut kovasti oikeaa ajatusta. Kyllähän se lohdutti, mutta joskus olisi kiva päästä myös ajatuksista tekoihin. Vaikka onhan se opettavaista mennä tällaisella hevosella, joka ei anna kaikkea ilmaiseksi. Täytyy vain keksiä tapa saada ne pohkeet käyttöön ja oma kroppa jänteväksi, niin varmasti meno Manunkin kanssa paranee.
