Joo ei

Sunnuntaina vuorossa oli Oulun Ratsastajien 1-tason estekisat. Ilmoitin meidät Jetin kanssa niin 80 kuin 90 senttiin, kun arvosteluna oli ihana A.0.0. Kisarata oli mukavasti sama jokaisessa luokassa, joten yksi kävely ennen kisojen ensimmäisen luokan alkua riitti. Rata vaikutti asialliselta. Ainoa jännempi kohta oli reitti toiseksi viimeiseltä esteeltä viimeiselle, sillä se edellytti tarkkaa kääntämistä toiseksi viimeisen esteen jälkeen. Ei se pahalta loppujen lopuksi näyttänyt, joten en antanut sen huolettaa.

Molempien luokkien verryttelyissä tein pitkälti siirtymiä ja temponvaihteluita. Jetti oli hitaammalla tuulella, joten keskittymiseni meni sen herättelyyn. Yritin olla ratsastamatta liikaa kädellä ja aktivoida sen sijaan pohkeitani. Oikeassa kierroksessa Jetti pääsi valumaan kaarteissa ja ympyröillä ulos. Yritin viedä vasemman pohkeeni läpi lyhyillä väistöillä, mutta kovin näppärästi se ei onnistunut. Otin molemmissa verryttelyissä muutamat hypyt ristikolle ja pystylle. Okserin jätin suosiolla väliin. Hypyt sujuivat pääosin kohtuullisesti. Jälkimmäisessä verryttelyssä tosin hukkasin koko ajan ponnistuspaikan, mutta sain pysyttyä tuntumalla, jolloin Jetti hyppäsi esteet itse valitsemastaan paikasta. Pienet hyppypulmat eivät haitanneet. Sen sijaan olisin saanut ratsastaa Jetin virkummaksi, mutta arastelin Jetin protesteja, jolloin nynnyilin ja tyydyin rauhalliseen menoon. Näillä eväillä starttasimme sitten molemmat luokat.

80 sentin luokka lähti vähän töksähtäen liikkeelle. Yritin nostaa laukan, mutta Jetti protestoi nykäisemällä päänsä alas. Kävimme sitten seinän äärellä, kunnes sain Jetin oikeaan suuntaan ja laukan nousemaan. Ykköselle pääsimme ihan hyvin, ja se ylittyi ongelmitta. Laukan Jetti korjasi oikeaksi hypyn jälkeen. Kakkosta kohti vauhti vähän hiipui, mutta Jetti selvitti esteen pienellä kolautuksella. Laukka vaihtui hypyssä toivotusti vasempaan. Kolmosen ja nelosen suora linja meni ihan mukavasti kuudella askeleella. Viitoselle tuli tehtyä vähän äkkinäinen käännös, kun olin menossa linjalta ohi. Tämä sotki ponnistuspaikan, mutta Jetti ratkaisi tilanteen lähtemällä positiivisen eli hieman kauempaa otetun askeleen kautta hyppyyn. Sen jälkeen olimmekin ensin vasemmassa ja sitten ristilaukassa, kunnes Jetti pudotti kokonaan raville. Sain sen siitä sitten nostamaan oikean laukan. Kuutoselle tulimme ehkä hitusen lähelle, mutta matka jatkui. Seiskalle tie oli tulossa kohtuullisesti, mutta Jetti päätti olla hyppäämättä. Se jarrutti selvästi ja luikahti hitaasti vasemmalta ohi. En ehtinyt tehdä mitään (ihan kuin toteaisin näissä kohdilla aina näin). Lähdin siitä hakemaan uutta lähestymistä esteelle valitsemalla tieksi ympyrän. Jetti pääsi lähestymisessä valumaan vasemmalle, jolloin sen oli sangen helppo hurauttaa toistamiseen esteestä yli. Kisastartit alkoivat sitten hylkäyksellä. Voi pah! Sain luvan yrittää hypätä radan loppuun ja kokeilin päästä seiskaesteen yli vielä kerran. Se ei onnistunut, joten jätimme homman siihen.

Tässä vaiheessa sain käydä tiukkaa keskustelua itseni kanssa. Minua kiukutti, turhautti ja nolotti. Puntaroin hetken, että jättäytyisin 90 sentistä pois. Menomme Jetin kanssa ei ollut tuntunut hyvältä enkä uskonut juuri sillä hetkellä siihen, että 90 sentissä olisi mitään järkeä. Tovin tuulessa ja tuiskussa Jettiä talutettuani sain ajatukseni järjestykseen. Korkeus ei edelleenkään ole se ongelma, joten en voi sen verukkeella jättäytyä pois. Niinpä päätin ainakin yrittää hypätä 90 sentin luokan enkä suostunut jättämään sitä väliin ja leikkimään loppupäivän jossittelu-leikkiä.

90 sentin radalle pääsimme matkaan kohtuullisesti. Ykköselle tuli kuitenkin hieman jarruttava hyppy, ja laukka piti korjata sen jälkeen oikeaksi. Sama meno jatkui kakkosesteelle. Kannustin äänellä, jolloin Jetti mönki senkin yli. Laukka sentään vaihtui hypyssä toivotusti vasemmaksi. Kolmosen ja nelosen suora linja meni ponnistuspaikkojen suhteen paremmin, mutta kolauttelimme molempien puomeja. Viitosella jatkui sama kolautteluteema, vaikka hyppy oli muuten ihan ok. Hypyn jälkeen laukka korjaantui lopulta kokonaan oikeaan. Kuutoselle tuli taasen aavistuksen jarruttava hyppy, mutta pääsimme siitäkin yli. Sitten edessä oli se numero seitsemän. Mitä me teimme? No menimme siitä vasemmalta ohi. Videolta katsottuna Jetti tekee tämän tempun liki hidastetettuna. Enkä silti ehdi tehdä mitään! Ohimenon jälkeen lähdin ottamaan taas samanlaisen reitin kuin 80 sentin luokassa. Jetti tosin ei suostunut heti nostamaan laukkaa, vaan köpötelimme melkoisen pätkän ravia. Toinen lähestyminen ei parantunut, jolloin Jetti teki niin kuin oli jo aiemmin parhaaksi nähnyt: meni esteestä vasemmalta ohi. Piip-piip, sanoi pilli hyläten meidät tästäkin luokasta. Voi argh! Tällä kertaa en jäänyt yrittämään, vaan poistuin saman tien radalta.



Että näin. Joo ei. Sain jumpata mieltäni melkoisesti, että pääsin isoimmista harmituksista eroon. Oli tympeää tulla hylätyksi molemmista luokista vieläpä saman virheen takia. Olisi pitänyt toimia kunnolla heti ensimmäisen ohimenon jälkeen, jolloin jotain olisi ollut vielä tehtävissä. Se jäi tällä kertaa tekemättä enkä voi tehdä muuta kuin niellä katkerat opit. Nyt kuitenkin on vielä löydettävä jotain hyvää tästä päivästä. Olkoot ne nämä: 1) korkeus ei tuntunut missään kummassakaan luokassa, 2) pääsimme kuitenkin molemmissa luokissa kuuden esteen yli ja 3) en perunut 90 sentin starttiani, vaan uskalsin yrittää. Noistakin saa olla tyytyväinen niin kuin aion olla. Epäonnistumisten murehtiminen ei auta mitään, mutta niistä sisuuntuminen ja onnistumisiin keskittyminen voivatkin olla avain positiivisiin muutoksiin.

Videoista kiitos Annulle ja Kaisalle!