Perjantaina vuorossa oli itsenäinen tunti Tallinmäellä Jetillä. Maasto olisi ollut mainio juttu, mutta en tällä kertaa ehtinyt riittävän aikaisin tallille. Niinpä sain luvan keksiä jotain puuhaa kentälle, joka oli edelleen vain käynti- ja ravikelpoinen. Treeniaiheiksi valikoituivat siirtymät sekä jumppaaminen pohkeenväistöjen ja sulkutaivutusten avulla.
Tein aluksi pysähdyksiä käynnistä, sitten käynti-ravi-käyntisiirtymiä sekä vielä muutamia peruutuksia, joista siirryin raviin. Siirtymisissä pyrin säilyttämään tuntuman. Pysähdykset olivat ihan ok, kuten yleensä. Käynnistä raviin siirtyminen vaati nohittelua, mutta tuntuma pysyi niissä kohtuullisesti. Valmistelin siirtymää ravista käyntiin tavallista huolellisemmin tuntumaa miettien, jolloin saimme muutamia asiallisia siirtymisiä. Peruutuksesta raviin siirtyminen oli nihkeää, mutta ei pahimmasta päästä. Siinä oli jostain syystä vaikein säilyttää tuntuma. Muutoin tuntumaa miettiessäni pyrin pitämään käteni rentoina enkä lukitsemaan niitä paikoilleen. Tämä tuntui toimivan paremmin. Yleensä jännitän käteni, kun ajattelen haluavani säilyttää tuntuman. Tuolloin rentous katoaa, ja kädestä tulee joustamaton. Pieni ajatus käden "eläväisyydestä" auttoi.
Pohkeenväistöjä tein pitkää sivua myöten vuorotellen etu- ja takaosan paikkaa uralla. Keskityin siihen, etten tekisi väistöstä liian jyrkkää, mihin sorrun usein. Jetti on hyvä kertomaan, milloin väistö on liian jyrkkä. Se nimittäin alkaa tahmailla selvästi enemmän, jos väännän sen kovin mutkalle. Tämän ja oman tarkkailun avulla sain tehtyä väistöjä, jotka taisivat olla aika pitkälti sopivia. Paikoin toki menin liian jyrkkiä pätkiä, mutta ihme kyllä tajusin ne itsekin ja loivensin niitä. Väistöt sujuivat käynnissä ja ravissa aikani niitä tahkottuani. Väistöt vasemmalle tuntuivat taas helpommilta. Väistöissä oikealle sain huolehtia etuosasta enemmän, ettei se päässyt omille teilleen.
Sulkutaivutuksissakin pyrin miettimään sitä, etten tehnyt niitä liian jyrkkinä. Keskityin enemmän oikealle tehtyihin sulkutaivutuksiin, sillä ne olivat haastavampia. Kuten väistöissä, sulkutaivutuksetkin sujuivat, kun tein ne maltillisesti. Myös oikealle tehtyinä ne alkoivat hahmottua, kun sain pidettyä Jetin ulkopuolen hallinnassa. Vasemmalle tehtyinä ne toki olivat vaivattomampia. Siirryin käyntisuluista nopeasti ravisulkuihin, sillä käynnissä minulle jää liikaa aikaa ähertää omiani. Ravisuluissa meno hyytyi paikoin turhankin paljon. Yritin nohittaa Jettiä, mutta en saanut sitä kovin virkeäksi. Vasemmalle tehdyissä sulkutaivutuksissa meno säilyi parempana. Lopulta päätin keskittyä siihen, että liike tulee tehtyä mahdollisimman hyvin ja tingin tahdista ja eteenpäinpyrkimyksestä. Kun en jäänyt nyhertämään Jettiä niin paljon eteen, sujui osa sulkutaivutuksista rennommin.
Loppuraveissa Jetti tuntui tosi kivalta. Molemmat kierrokset menivät mukavan mutkattomasti, ja Jetti ravasi tasaisella tuntumalla hyvin rennosti. Nyt olisi ollut taas tarvetta videokuvaajalle, sillä olisin mielelläni nähnyt, miltä meno näytti. Selkään se tuntui mainiolta. Vaihtelin ravissa vielä suuntaa ja fiilistelin hyvää menoa. Kokeilin myös istumista harjoitusravissa ja sain pidettyä itseni siinäkin sen verran kasassa, ettei Jetin letkeä meno häiriintynyt. Hitsit, olipa kivaa! Maltoin siirtyä käyntiin ajoissa, jolloin pääsimme lopettamaan tunnin treenit molempien hyvään mieleen. Taputtelin Jetin hyväksi ja kävelytin sen maasta käsin. Jumppaaminen taisi auttaa, sillä niin selvä ero Jetin alku- ja lopputunnin ravissa oli. Tällainen on niin palkitsevaa!
