Perjantain Artsin koulutunnin menin Pavella. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja treenasimme takaosan väistätyksiä sekä askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä. Sateisen kelin takia menimme tunnin maneesissa.
Pitkillä sivuilla väistätimme hevosten takaosan uralta sisemmäs ulkopohkeella ja sisäpohkeella puolestaan palautimme sen takaisin uralle. Väistöaskeleita ei tarvinnut pyytää montaa, vaan ideana oli saada hevonen kuuntelemaan molemmat pohkeet. Teimme tehtävää käynnissä ja ravissa sekä siten, että pyrimme siirtymään käynnistä raviin ja takaisin väistöaskelten aikana.
Meille Paven kanssa väistöt etenkin uralla tehtynä takkuavat toistaiseksi. En ole vielä löytänyt tapaa pyytää väistöä siten, että Pave ymmärtää ja tekee sen helposti ja rennosti. Tälläkin tehtävällä valtaosa pitkästä sivusta meni jäkittäen ja epätoivoisesti väistöaskelia hakien. Yritin saada etuosan hallintaan, jotta voisin vaikuttaa takaosaan, mutta taisin jäädä pyytämään molempia asioita päällekäin. Niinpä Pave jännittyi, jäkitti ja pyrki karkaamaan tehtävältä. Vaikka teimme toistoja valtavasti, eivät väistöaskeleet alkaneet lähteä oikeastaan kovin paljon paremmin. Muutamia kertoja käynnissä saimme vähän helpompia askelia, mutta ravissa ja etenkin siirtymisten kanssa tehtävä meni aika vaikeaksi. Sinnikkäästi sentään kuitenkin yritin. Siinäpä olikin Pavella tulkattavaa.
Väistöosuuden jälkeen pitkän sivun loppupuolella nostimme laukan ja jäimme työstämään sitä toviksi pääty-ympyrälle. Ensin haimme tavallisen laukan, jota sitten lyhensimme ja pidensimme vuorotellen. Molemmissa ideana oli saada hevonen säilyttämään toivottu eteneminen eikä tukea sitä jokaisella askeleella. Tässä olikin minulle puuhaa, sillä tykkään varmistella melkein jokaisen askeleen. Pidennyksessä jäin ensin varmuuden vuoksi pyytämään aina parin askeleen välein etenemistä, vaikka oikeasti hevonen piti pyytää kerran eteen ja sitten testata irrottamalla pohkeet, säilyikö laukka vai ei. Lyhennyksessä puolestaan pyrittiin kasaamaan laukka ulko-ohjan pidätteillä ja istunnalla, ei sekä ohjissa roikkumalla että pohkeella varmistelemalla. Kun hevonen lyhensi, testattiin lyhennyksen onnistuminen myötäämällä ohjista reilusti.
Laukkatehtävä oli antoisa, sillä siinä huomasin oman vaikuttamiseni pulmia. Alussa varmistelin ja paikkasin todella paljon, jolloin Pave sai taas melkoisella tahdilla apuja tulkattavaksi. Toistojen myötä aloin ymmärtää, että vähemmän oli enemmän. Pavesta sai parempia reaktioita irti, kun asian pyysi kerran selvästi eikä jäänyt nyhertämään ylimääräistä. Tällä kertaa laukan pidentäminen onnistui helpommin. Pave alkoi vastata pyyntöön edetä hyvin ja myös säilytti laukan kohtuullisesti. Lyhentäminen oli minulle hankalampaa, joten en päässyt niin minimaalisiin pyyntöihin kuin olisin halunnut. Hetkittäin kuitenkin sain kasattua itseäni ja lakattua varmistelemasta, jolloin Pave pääsi tekemään osuutensa ja pitämään laukan lyhyempänä. Askeleeen sääteleminen molempiin suuntiin piti Paven myös hyvin hereillä. Jos jäin jurnuttamaan liian kauan pidennykseen tai lyhennykseen, lopahti Paven mielenkiinto ja se piti herättää torkuilta takaisin hommiin.
Tunnin treenit olivat kyllä ihanan haastavia. Väistöt eivät nyt oikein lähteneet, mutta laukkatyöskentelyssä tuli monia hyviä ahaa-hetkiä sekä pieniä onnistumisia. Yksi apu siis kerrallaan ja hevoselle vastuu oman osuuden hoitamisesta. Nuo kun muistaisi aina sekä saisi myös toteutettua.
