Puskemalla puomien yli

Huilattuani hetken aikaa Tallinmäen tunnin jälkeen sain puhelun omalta talliltani. Minulle oli aikaisemmin päivällä ilmoitettu, ettei pienryhmätuntia pidetä minulle yksistään, ja muut päivän tunnit ovat täynnä. Tilanne olikin muuttunut, ja voisin halutessani tulla C/B-tunnille. Enhän minä malttanut olla menemättä, joten kipaisin tallille Pokun kyytiin tunnin kahdeksanneksi ratsastajaksi. Pakko myöntää, että tunnin sujuminen tämän suomenhevosruunan kanssa mietitytti kyllä. Esteillä pidän Pokusta, sillä se jopa joskus syttyy hyppäämiseen. Koulutunnilla puolestaan en keksi, millä hevosen saa innostettua hommiin, vaan useimmiten esitämme köpöttelyä ja rautakankeilua. Onneksi tunnin aiheena oli noiden kahden välimuoto eli puomit.

Ensimmäisenä tehtävänä oli pyöräyttää ravissa lyhyille sivuille voltit puomin yli ja mennä pitkillä sivuilla puomien keskeltä yli. Poku oli ollut aikaisemmalla tunnilla, joten ihannetilanteessa se olisi ollut mukavasti lämmitelty ja helpompi saada ratsastettua reippaaksi. Yritin itse miettiä, että pidän pohkeet hyvin tuntumalla ja pistän hevosen hommiin, mutta Poku oli ajatuksistani eri mieltä. Volteilla meno sammui tehokkaasti, ja puomikin hyydytti Pokun menoa entisestään. Pitkillä sivuilla koetin nohittaa hevosta liikkumaan, jotta kaarteissa ja voltilla olisi jotain, josta vähän lyhentää ja hakea parempaa askelta. Hieno ajatus jäi tosin ajatuksen tasolle, sillä en löytänyt Pokun kaasua vieläkään. Opettaja neuvoi ajattelemaan ympyröillä hevosen tuomista ulkoavuille sen sijaan, että se itse yrittää painaa sisäapuja vastaan. Hetkittäin sain sisäpohkeeni toimimaan, jolloin Poku meni puomin yli ihan kivasti. Sitten taas jäin haihattelemaan jotain, ja ja ratsu hyytyi välittömästi. Niinä hetkinä, kun sain Pokua liikkelle, neuvoi opettaja hyödyntämään energisen hetken ja hakea hevosta silloin lyhyemmäksi. Olin siis arvellut asiaa aiemmin oikein, mutta lyhennysyrityksissäni taisin unohtaa pohkeet, jolloin ratsu tulkitsi ne hidastamiseksi.

Ravitehtävän jälkeen pääsimme sitten laukkaamaan. Puomit olivat siis ympyrän kaarella tasaisesti. Ensin tulimme vain kahden puomin yli tavoitteena saada tuotua hevonen puomille suorana. Poku ihme kyllä lähti laukkaamaan helposti, mutta pontevuus oli siitä kaukana. Vasempaan kierrokseen ohjaaminen toimi, ja pääsimme kahden puomin yli vaivatta. Oikeassa kierroksessa ratsu puski railakkaasti oikealle, jolloin menimme oikeaa reunaa hipoen puomin yli. Opettaja neuvoi ratsastamaan hevonen suoremmaksi oikealla pohkeella. Muutama topakampi pohjepyyntö meni viimein Pokulle perille, ja saimme tiet kohtuullisesti kuntoon. Vuoroa odottaessa yritin työstää hevosen oikeaa puolta ylitaivuttamisella, mutta en onnistunut.

Seuraavaksi kaikki neljä laukkapuomia tultiin kerralla ympyrällä. Puomien välit olivat noin 17 metriä, johon opettaja ehdotteli sopivaksi askelmääräksi viittä tai kuutta. Aloitimme oikeassa kierroksessa, jossa tuli ravirikkoja kohtuuttoman paljon. Ilmeisesti hevosen puskemisen estäminen vei huomioni niin hyvin pois laukan säilyttämisestä. Liirailimme välillä Pokun kanssa miten sattuu ja rämmimme puomien yli kaikkea muuta kuin sujuvasti. Lopulta minulla alkoi keittää sen verran, että sain tsempattua itseni ratsastamaan paremmin. Kun sain pidettyä Pokun liikkeellä ja kerrottua jämäkästi sen, että puomit muuten ylitetään keskeltä, alkoi kuvio toimia. Puomien väliin napsahteli tasaiset viisi askelta, kun muistin ratsastaa tiet hyvin ja tarvittaessa laukan reipastuttua tai vähän hidastuttua ottaa sen mukaan joko lyhyempää tai pidempää tietä. Vasen kierros meni tämän jälkeen aika heti sutjakasti. Poku pysyi liikkeellä ylittäen puomit aika mukavasti. Tässä suunnassa ei ollut tietoakaan puskemisesta, joten muistin jopa välillä hengittää, rentoutua ja antaa hevosen tehdä osuutensa.

Lopuksi tulimme vielä tehtävästä kolme puomia laittaen väliin kuusi askelta. Epäilin hieman, että Poku saattaisi esittää ravisekamelskaa, mutta ratsu ryhdistäytyi tässä kohtaa. Kuuden askeleen laukka säilyi puomien yli, ja välit sujahtivat näpsäkästi kuudella. Ei tarvinnut edes juuri työstää, kunhan vain antoi hevosen laukata, pohkeet toki tuntumalla pitäen. Opettaja tuumasikin tehtävän menneen kuitenkin ihan kivasti, vaikka ponnekkuus olikin jossain ihan muualla laukassamme.

Möngerrystä puomien yli.

Loppuraveissa yritin vielä sinnikkäästi rentouttaa Pokua ja pari kohtalaista hetkeä mahtui mukaan. Niiden aikana sai kyllä tehdä pohkeilla melkoisesti hommia samoin kuin irrotella hevosta nojaamasta ohjille. Harmitukseksi jäi tosin se, ettei hevonen rehellisesti antanut periksi. Noina muutamanakin hyvänä hetkenä Poku oli selvästi oikeassa ohjassa kiinni eli pohkeeni eivät olleet menneet oikeasti läpi.

Tunnin jälkeen tuumasin opettajalle, että aktiivisuus oli menostamme kaukana, mutta haluan oppia ratsastamaan tätäkin hevosta. Pyysinkin häntä laittamaan sen minulle joskus koulutunnille, vaikka varoitinkin, että silloin saattaa olla itkuakin luvassa. Silti kunnon koulujumppa on sekä minulle että kanssani rautakangeksi muuttuvalle Pokulle hyvin paikallaan.

Videoista kiitos Noralle!

Pohkeet tuntumalle

Tänään tuli sitten huomattua, että on siitä oman tallin pienryhmätunnin koosta jotain haittaakin. Olin nimittäin ainoa tälle päivälle tulossa ollut ratsastaja, joten tuntia ei pidetty minulle. En myöskään mahtunut millekään muulle päivän tunnille, joten vaikutti, että luvassa oli hepaton päivä. Sehän ei käynyt päinsä etenkään, kun oli virallisesti viikon ratsastuspäiväni, joten laitoin taas viestiä Tallinmäelle. Sieltä irtosi kahden ratsukon tunti Nassella. Aiheeksi toivoin pohkeiden ja ohjan yhteiskäytön treenauksen jatkamista, mikä toteutuikin.

Opettaja kertasi ennen liikkeelle lähtöä pohkeiden ja ohjan käytön samoin kuin niiden tarkoituksen. Tavoitteena oli siis jälleen kerran saada hevonen kulkemaan takaosastaan kohti ohjien tuntumaa. Käsiä piti ajatella vähän sivuohjamaisesti tasaiselle tuntumalle. Jalat puolestaan tuli saada hevosen kylkiin tuntumalle niin, ettei polvi jäänyt puristamaan satulaa, vaan pohkeet tulivat kevyesti hevoseen kiinni. Pohkeita sai ajatella samanlaisella käyttötarkoituksella kuin kaasujalkaa autolla ajaessa: ne pyytäisivät hevosta liikkumaan tasaisesti, mutta eivät pumppaisi vauhtia lisää, kuten autollakaan ajaessa harvemmin tehdään. Opettaja tarkisti jalkojen asennon, ja paikoillaan ollessani jalkani löysivät oikean kohdan ihan hyvin. Huomasin kuitenkin, että ilmeisesti lonkan ojentajat olivat sen verran tiukkana, ettei asento tuntunut kovin vaivattomalta. Ei siis ihme, jos pohkeeni pingahtavat jatkuvasti irti hevosen kyljistä, kun jäykät koipeni ei ilman venyttelyä juuri taivu.

Asiaa lähdettiin treenaamaan sitten niin käynnissä, ravissa kuin laukassa. Aluksi menimme hetken aikaa käynnissä ympyrällä, kunnes siirryimme käyttämään koko kenttää ympyröitä ja voltteja oman mielen mukaan pyöritellen. Käynnissä sain pohkeeni pysymään ihan kohtuullisesti oikealla paikallaan, jolloin Nasse pyöristyikin mukavasti. Takapää tosin tahtoi vähän sammua, joten etupään ihastelun sijasta maltoin kerrankin keskittyä aktivoimaan takapäätäkin kunnolla. Nasse alkoikin liikkua hiljalleen paremmin, kun muistin huolehtia ajokaasun eli pohkeiden pysymisestä paikoillaan. Huomasin kuitenkin, että kun pyysin pohkeilla hevosta kulkemaan, löysäsin tahtomattakin ohjia. Tuloksena oli se, että hevonen pääsi venähtämään ja kadottamaan pyöreyden, kun sillä ei ollut tuntumaa, jolle jäädä. Opettaja neuvoikin keskittymään siihen, ettei ohja löysty turhaan. Välillä onnistuin hallitsemaan sekä pohkeni että käteni, jolloin Nasse kulki taas varsin kivasti. Käynnissä ei eroja eri suuntien välillä juuri ollut. Opettaja tosin hoksautti tarkkailemaan, etten annan Nassen pudota kuolaimen alle. Kuulemma helposti oikeinpäin kulkevat hevoset menevät kuskin ylimääräisellä nyhräyksellä sinnekin.

Ravissa tulikin sitten enemmän haastetta, sillä keventäessä jalkani tahtovat heilahdella. Nasse tarjosi taas aluksi vähän hidasta hölkyttelyä, mutta alkoi nohituksella liikkua paremmin. Yritin keskittyä siihen, etten hakisi tasapainoa kevennykseen puristamalla jalkojani satulaan, vaan pyrkisin pitämään reidet rentoina ja hakemaan pohkeitani oikeaan paikkaan. Onnistuminen tässä olikin sitten vaihtelevaa. Välillä sain itseni kohdilleen, jolloin Nasse pyöristyi ja ravasi ihan hyvin. Sitten taas pohkeeni singahtivat omille teilleen, ja Nassekaan ei jaksanut yksin tehdä hommia. Opettaja hoksautti myös notkolle painuvasta selästäni, jonka korjaaminen tässä samassa sopassa tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Liian monta liikkuvaa osaa näin yksioikoiselle tapaukselle. Tosin tämäkin virhe vaikeutti istuntaa, sitä kautta pohkeiden pitämistä oikein ja sitä myöten koko tehtävän tekemistä. Joskus olisi kivaa, jos tässä lajissa kaikki ei vaikuttaisikaan kaikkeen.

Ravin jälkeen siirryttiin luonnollisesti laukkaan. Opettaja neuvoi panostamaan jo laukannostoon tehden sen mahdollisimman pyöreällä hevosella. Minä taannuin tässä vaiheessa alkeistasolle, sillä en saanut Nassea nostamaan laukkaa. Ratsu joko jatkoi kävelyä tai tarjosi ravia. Jarruttelin sen aina takaisin käyntiin ja kokeilin hakea sitä aktiiviseen käyntiin, josta laukkakin nousisi. Lopulta laukka nousi, mutta kaukana nätistä. Oikeassa kierroksessa Nasse tykkäsi hyytyä turhankin usein, ja laukka putosi välillä ravillekin. Topakammin pyytämällä ratsu alkoi uskoa, että nyt tosiaan oli vuorossa laukkatehtävä. Oma keskittyminen meni kuitenkin siihen, että vahdin hevosen pysymistä vaaditussa askellajissa, jolloin en sitten enää muistanutkaan pohkeideni saati ohjastuntuman hallintaa. Hetkittäin kuitenkin pääty-ympyröillä Nasse loksahti oikeinpäin, mutta varmaankin enemmän hyvää hyvyyttään kuin minun osaamisen.

Suunta vaihdettiin sitten vasempaan, ja johan pääsin tehtävästä vähän kärryille. Opettaja neuvoi ajattelemaan hetkellisesti aina laukan lyhentämistä ja kun se löytyi, rentoutumaan ja antamaan hevosen laukata. Laukka tuntui rullaavan Nassella vasempaan paremmin, jolloin saatoin taas miettiä omaa pakettiani enemmän. Notkoa alaselkääni en saanut korjattua, vaikka kuinka koetin ajatella vetäväni vatsaa sisään ja pyöristäväni vähän selkää. En sitten tiedä, mistä tämä kiikasti näin pahasti. Aloin sitten tehdä lyhennysyritelmiä pohkeet tuntumalla säilyttäen. Hetkittäin etenkin pääty-ympyröillä Nasse oli mukavasti kuulolla, jolloin lyhennyspyynnöt menivät vähän läpi takapään silti pysyessä aktiivisena. Näinä kertoina Nasse myös loksahti oikeinpäin pyöreäksi, ja olin tietysti innoissani. Silloin muistin jopa rentoutua aina välissä enkä jäänyt ähertämään turhaa. Pitkillä sivuilla pyöreys tahtoi vähän hävitä, mutta muutamia kertoja sain niillekin kelvollisia pätkiä.

Kokeilimme vielä siirtymiä pyöreys parhaan mukaan säilyttäen käynnistä raviin ja takaisin sekä käynnistä laukkaan ja takaisin. Käynti-ravi-käyntisiirtymät alkoivat alun kokeilujen jälkeen sujua kohtuullisesti. Alussa Nasse ei halunnut ymmärtää minun haluavan ravia, joten jouduin muistuttamaan raipalla. Niinä hetkinä pyöreys oli vähemmän yllättäen hukassa. Muutaman kerran jälkeen Nasse halusi taas uskoa pyyntöjäni, jolloin ravi nousi kohtuullisen tasaisesti. Koska Nasse tykkää aina siirtyä hitaampaan askellajiin, sujuivat myös siirtymät käynnistä raviin mukavasti ilman, että pää nousi joka kerta. Säätöä olisi ollut siinä, että ratsu olisi liikkunut tarmokkaasti myös siirtymien jälkeen.

Siirtymät käynnistä laukkaan ja takaisin olivat sen sijaan melko surkuhupaisia yrityksiä. Laukka ei meinannut nousta millään ja raipankin kanssa sain raviaskelia väliin. Itseä harmitti vielä enemmän, kun opettaja kertoi Nassen olevan tässä tehtävässä hyvä. En siis osannut yhtään pyytää siltä oikein, kun nostot ja siirtymät alaspäin menivät lähes säännöllisesti pieleen. Ilmeisesti aloin hätäillä itse liikaa, jolloin tein niin montaa asiaa kerralla, ettei hevonen voinut pysyä perässä. Opettaja neuvoi hakemaan aktiivista, lyhyttä käyntiä, josta laukka olisi helppo nostaa. Jäin tässäkin säätämään liikaa, jolloin hyvät askeleet menivät hukkaan, ja pyysin laukkaa väärässä kohdassa. Kaiken työstön jälkeen sain aikaiseksi pari vähemmän kurjaa nostoa, joihin oli tyytyminen. Alaspäin ei tultu kertaakaan niin nätisti, että olisin voinut olla tyytyväinen. Oma paketti levisi vain niin pahasti, ettei tämä homma ottanut onnistuakseen.

Jos laukan räpellyksiä ei lasketa, oli tunti muuten aika palkitseva. Pohjetreeniä saan kyllä tehdä jatkossakin melkoisesti ennen kuin ne alkavat luonnollisesti pysyä oikein. Puhumattakaan siitä, että maltan pitää ohjat tuntumalla, kun pyydän hevosta liikkumaan enemmän tai tekemään siirtymiä. Nassen kanssa tätä aihetta oli ilo treenata, sillä se kulkee helposti oikeinpäin. Niinpä se palkitsi herkästi oikein menevät apuni, mutta muistutti kyllä myös, jos olin ihan vinksallaan kaikessa. Hieno opettaja oli siis sekin, mutta tämä oppilas tarvitsee kyllä tukiopetusta tunnin, jos toisenkin edestä.

Kahdella ratsulla hyppyjä ja pohkeiden etsimistä

Torstaina hinguin taas ratsastamaan, joten laitoin viestiä Tallinmäelle. Pääsinkin sinne kahden ratsukon tunnille, jonka aiheena oli esteitä. Ratsutoivetta en esittänyt, joten sain Jetin. Käppäilimme alkukäynnit ja vähän rentoa ravihölkkää peltolenkin kautta. Jetti tuntui olevan aika unessa eikä piitannut, vaikka jäi hieman edellä menneestä Tupusta. Ravihölköttelyssä se vähän kiemurteli kummasti, mutta en sitten ajattelut siitä kummempia.

Kentälle päästyämme opettaja ohjeisti hakemaan aktiivisempaa ravia, jossa hevonen ravaisi takapäästä kohti ohjia. Jetti ei oikein innostunut asiasta, ja menimme melkoista hölkyttelyä edelleenkin. Se myös ihastui jolkottelemaan Tupun perässä enkä meinannut saada sitä käännettyä pois siitä. Seuraavaksi sitten laukkasimme rennosti tai ainakin se oli tavoite. En meinannut ensin saada laukkaa nousemaan, ja kun Jetti lopulta suvaitsi siirtyä kyseiseen askellajiin, taapersi se siinäkin kuin puoliksi nukkuen. Taisin kuitenkin yhden pitkän sivun ajaksi saada sen hereille, jolloin laukkakin sujui paremmin. Laukan jälkeen myös ravi kulki hetken aikaa terävämmin, joten arvelin ratsun alkavan pysyä hereillä.

Ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä tulimme ympyrän kaarella olleita kolmea puomia ravissa. Jetti ravasi edelleen aika tahmeasti ja puski myös vähän ulos molemmissa suunnissa, oikeassa kierroksessa pahemmin. Saimmekin sakkokierroksia, kunnes pääsimme siedettävästi kääntämään puomille ja jatkamaan niiden yli suunnilleen edeten. Laukassa puomit muuttuivat ristikoksi, ja meno meni höpöksi. Laukka ei pyörinyt, ja Jetti pudotteli jopa raville kesken kaiken. Napsautin raipalla pohkeen taakse, jotta ratsu alkaisi liikkua. Jetti ei arvostanut ja nakkasi pukin. Horjahdin tietysti eteen, mutta en onneksi pahasti. Tämän jälkeen meno eteni taas vähän, mutta Jetti ei tuntunut itseltään. Opettaja oli tutkaillut tilannetta vähän aikaa ja tuumasi, että parempi viedä hevonen takaisin talliin. Se ei könkännyt selvästi, mutta näytti varovan vähän etujalkojaan. Niinpä kipaisin vauhdilla talliin, riisuin Jetiltä kamppeet pois ja varustin Uunon pikaisesti.

Koska Uuno oli ollut jo vähän aiemmin töissä, pääsimme alkuverkassa kohtuullisen helpolla. Uuno ravasi ihan mukavan aktiivisesti, mutta tahtoi hieman etenkin oikeassa kierroksessa puskea sisään. Laukka tuntui aluksi vähän hitaalta, mutta parani, kun vain pyysin ratsua reippaammaksi. Ensimmäisenä tulimme ravissa samaa puomitehtävää kuin Jetinkin kanssa. Kääntämiset molempiin suuntiin sujuivat ihan hyvin, mutta tahti hieman rikkoontui puomeilla. Opettaja neuvoikin pitämään pohkeet hyvin tuntumalla läpi tehtävän, jotta Uuno jatkaa ravia tasaisesti koko ajan. Kun tulimme vuorostaan ristikkoa laukassa, unohdin taas olla pohkeilla tukemassa hevosta. Niinpä Uuno muutamia kertoja pudotti raville ennen tehtävää, kun en ollut hereillä. Kun taas muistin ratsastaa läpi tehtävän, meni Uunokin hienosti.

Vielä ennen rataa hyppäsimme ensin linjan (ratapiirroksesta esteet 1 ja 2) ja sen jälkeen linjan sekä vielä esteen 3. Opettaja kertoi, ettei Uuno kyllä kiellä, mutta saattaa vähän mutkitella esteelle tultaessa. Siksi olisi tärkeää pitää pohkeet tuntumalla ja ratsastaa tiet hyvin. Esteiden 1 ja 2 linja meni mukavasti viidellä askeleella, ja Uuno hyppäsi siitä, mistä ajattelinkin. Omassa istunnassani oli kuitenkin korjattavaa, sillä oikea jalustin yritti lähteä koko ajan pois jalasta ja onnistuipa siinä muutamaankin otteeseen. Kun linjaan lisättiin vielä este 3, ei meno muuttunut kummemmin. Laukka olisi tosin voinut olla ehkä hitusen rullaavampaa, mutta taisin vähän jännittää ja puristaa jalkojani satulaan yrittäen jotenkin kummasti estää sillä oikean jalustimen karkaamisen. Uuno muistaakseni vaihtoi kakkosesteellä vasemman laukan oikeaksi, joten pääsimme jatkamaan senkin puolesta suoraan kolmoselle. Sitä ennen hukkasin tosin taas jalustimeni ja päätin, etten jaksa kaivella sitä ennen estettä takaisin. Hyppy meni kivasti, mutta sen jälkeen päästin Uunon kaartamaan liian nopeasti vasemmalle, jolloin oma tasapaino petti. Koetin muka keikata vasemmalta kyljeltä alas, mutta sain tarrattua sen verran hevosen kaulasta kiinni, jolloin sain itseni kammettua pystyyn, kun ratsu siirtyi käyntiin.

Lopuksi tulimme vielä radan. Lähdimme matkaan vasemmassa kierroksessa ylittäen ykkösen. Uuno tuli mukavasti esteelle, ja olin itsekin matkassa. Kakkoselle pääsimme viidellä laukka-askeleella, ja Uuno vaihtoi siinä vasemman laukan oikeaksi. Matka jatkui kolmosokserille. Uuno pääsi vähän puskemaan oikean pohkeeni läpi, jolloin tie ei ollut parhaimmasta päästä. Tulimme okserille hieman turhan vinossa, mutta arvelin hevosen menevän siitä yli silti. Pidin pohkeet tuntumalla ja annoin laukan sujua, jolloin Uuno hyppäsi mukisematta. Maltoimme laukan vaihtumattomuuden takia mennä esteen jälkeen hyvin suoraan, ja nostin vasemman laukan ravista. Nelosesteen alla oli tynnyri, jota tuijotin itse hevosta enemmän. Uuno loikkasi sen yli ongelmitta, mutta vaihtoi laukan. Ei muuta kuin ravin kautta uusi ja vielä esteet 5 ja 6. Niillä ei ilmennyt onneksi uutta pulmaa, ja pääsimme radan loppuun. Itseä jäi vähän harmittamaan oma keikkuminen kyydissä, mutta muuten Uunon kanssa hyppääminen oli kivaa. Se eteni riittävän hyvin ja hyppäsi tolkusti. Ei yrittänyt lähteä liian kaukaa eikä valunut liian lähellekään. Itse taisin senkin edestä miettiä, että pitäisikö lähteä hyppyyn tästä vai tuosta. Kyselin myös opettajalta neuvoa siihen, miten saan jalustimen pysymään jalassa. Hän arveli, että jään puristamaan liikaa polvillani satulaa ja ohjeisti rentouttamaan polvia irti satulasta ja ottamaan pohkeilla tuntumaa hevoseen. Tämä vinkki pitääkin laittaa ensi estetunnilla testiin.

Loppuun toivoin vielä pohkeiden ja ohjan yhteistyön harjoittelua. Jäimme pääty-ympyrälle, ja opettaja ohjeisti hakemaan pohkeita hevosen ympärille kuin sitä halaten. Ohjia piti puolestaan ajatella tuntumalle sivuohjamaisesti eli tasaisesti paikallaan pysyen, mutta jouston kuitenkin säilyttäen. Tässäkin opettaja neuvoi tarkistamaan, etten jäänyt puristamaan satulaa polvillani, vaan irrotin niitä vähän ja annoin pohkeiden tulla tuntumalle. Käynnissä Uuno pyöristyi ja rentoutui hetkittäin, mutta aika nopeasti nosti taas päänsä. Opettaja kertoi, että tärkeää on ajoitus. Kun hevosta osaa kiittää oikealla hetkellä, alkaa se hakeutua pyöreäksi tasaisemmin. Itse olin aika hidas ja taisin monta kertaa olla myöhässä kiitokseni kanssa, vaikka kuinka keskityin. Huomasin myös, että kun rentouduin ohjalla, päästin myös pohkeet irtoamaan hevosen kyljistä. Niiden tulisi säilyä ohjasta riippumatta kevyesti tuntumalla, ikään kuin ajokaasuna hevoselle.

Sinnikkäästi jatkoin ohjan ja pohkeiden yhteistyön opettelua, ja Uuno oli hyvä opettaja minulle. Se kyllä pyöristyi rennosti, kun sain itseni kohdilleen. Yhtä nopeasti se myös kertoi nostamalla päänsä ylös, että tein jotain väärin. Kokeilin vielä muutamia siirtymiä raviin rentona, mutta ne eivät ottaneet vasemmassa kierroksessa onnistuakseen yhtään. Ensin en saanut Uunoa tajuamaan, että pyysin ravia ja kun pyysin tomerammin, nousi pää kattoon ja kaikki työ meni hukkaan. Ravissakaan ei tullut yhtään pyöreää hetkeä, joten palasin nopeasti käyntiin työstämään tilannetta paremmaksi. Oikeaan kierrokseen sain pari vähän järkevämpää siirtymistä raviin, mutta pohkeeni eivät suostuneet pysymään tuntumalla enää ravissa, joten pyöreyttä ei saatu siihenkään suuntaan. Jotenkin tuntui, etten ravissa saanut pohkeita pysymään tuntumalla, koska ne eivät vain vääntyneet moiseen asentoon. Olenkin aika jäykkä tapaus, joten venyttely voisi ratkaista tätä pulmaa ainakin hieman. Sain kuitenkin vähän vihiä asiasta ja toivoinkin opettajalta, että joskus tätä asiaa voitaisiin treenata kokonainen tunti samalla ratsulla. Innolla ja pienellä kauhulla jään odottamaan sitä kertaa.

Pohkeet, pohkeet, pohkeet!

Hinguin taas jossain kouluratsastushuuruissa Noran ja toisen kaverin kanssa meille pidetylle Äimäraution ratsastuscentrumin opettajan tunnille. Viime kerran jälkeen opettaja lupasi minulle helpomman ratsun, ja se oli tällä kertaa 1999 syntynyt tamma Madona. Tamman koulupuolen tasosta en tiedä, mutta esteillä se menee käsittääkseni vähintään 110 sentin ratoja. Noran mukaan ratsu on kuin rautakanki eikä kuvaus mennyt tämän tunnin perusteella kovin pieleen. Tunnin aiheena olikin asettaminen ja taivuttaminen loivalla kiemurauralla.

Alkuverkan menimme itsenäisesti. Pyörittelin ympyröitä huomatakseni, kuinka tihkaasti Madona asettui. Plussaa ratsu sai kuitenkin siitä, että liikkui aika hyvin itse. Laukka oli kaiken huipuksi mukavan pehmeää. Innostuin sitten puuhaamaan omiani kokeillen, josko ratsu vaihtaisi lennosta. Ihan kauhean näppäriä vaihdot eivät olleet ja taisipa muutama mennä takapään vaihduttua ravin kautta, mutta muutama puhdaskin vaihto tuli ainakin kuvitelmieni mukaan.

Sitten alettiinkin tahkota päivän kuviota ensin käynnissä. Tässä vaiheessa jalustimet nakattiin hevosen kaulalle eikä niitä otettu takaisin ennen loppuraveja. Tehtävänä oli asettaa hevonen oikeassa kierroksessa kiemurauralle lähtiessä vasemmalle ja vahtia ulkopohkeella, ettei hevonen puske sieltä karkuun tai yritä alkaa väistää. Sitten kiemurauran keskikohdassa puolestaan oikeassa kierroksessa hevonen asetettiin oikealle ja mentiin kiemuraura loppuun. Vasemmassa kierroksessa toki toisinpäin. Huomasin monesti tehtävän aikana jääväni asettavaan ohjaan kiinni sen sijaan, että olisin ratsastanut hevosta sieltä irti sisäpohkeella. Opettajakin huomautti käyttämään sisäpohjetta nopeana sarjana, jotta hevonen alkaisi pehmetä siltä puolelta. Armoton hitauteni kostautui moneen kertaan, sillä Madona jäi vähän jäkittämään vastaan, kun en osannut pyytää oikein. Helpommaksi suunnaksi selvisi asetuksen saaminen vasemmalle. Siinä käteni älysivät välillä olla kiskomatta ohjaa ja pohkeeni jopa toimia hetkittäin. Sen sijaan asetus oikealle oli melkoista rautakangen vääntelyä eivätkä omat jalkani osanneet taipua siten, että niistä olisi tehtävässä mitään apua ollut.

Ravissa tehtävään lisättiin kiemurauran keskelle pyöräytetty voltti ensimmäisen asetuksen mukaisesti eli oikeassa kierroksessa vasemmalle ja toisinpäin. Jalustimien puutteesta huolimatta pysyin aika kivasti kyydissä. Opettaja tosin huomautti, että hiippailun sijaan meidän pitäisi edetä kunnolla. Niinä hetkinä oma istunta tahtoi vähän levitä, kun Madona kipitti pää pystyssä. Ei kuitenkaan niin pahasti, että jalustimia olisi tullut suunnaton ikävä. Opettaja huuteli taas olemaan monta kertaa nopeampi avuissani eikä jäädä kiskomaan. Tunnustan, olin hidas kuin etana ja sorruin halimaan ohjia antaumuksella. Madonalla oli tosiaan käytössä hackamoret, joilla olen mennyt pari kertaa aikaisemmin toisella hevosella. Itse en huomaa eroa niiden ja tavallisten kuolaimilla varustettujen suitsien välillä hevosen käyttäytymisessä. Hetkittäin aloin saada vasemmalle tehdyillä volteilla Madonaa vähän antamaan niskasta myöten, mutta hetket olivat aika lyhyitä. Sama ilmiö tapahtui myös oikeassa kierroksessa, mutta niinä hetkinä ratsu kyllä vähän pyöristyi, mutta ei antanut rehellisesti periksi. Nimittäin jos kokeilin päästä asetusta sisäpuolen ohjaa löysäämällä, sinkosi ratsun pää heti keskelle. Ei ollut sisäpohje läpi, ei.

Ravissa tehtyyn kuvioon lisättiin vielä kiemurauran keskikohdasta nostettu myötälaukka, jossa hurautettiin lyhyelle sivulle pääty-ympyrä, jonka jälkeen palattiin takaisin ravissa tehtävälle. Madona nosti joka kerta vaaditun laukan, joten onnistuimme sentään jossain. Asetukset onnistuivat vaihtelevasti ja edelleen asetus vasemmalle onnistui paljon paremmin. Madonan laukka oli mukavantuntuista ja nautiskelin siitä, kunnes opettaja huuteli laukkaamaan kunnolla. Hämmennyin vähän, kun en tajunnut, että olimme hissutelleet. Madona reipastui kuitenkin hyvin, jolloin laukassa oli edelleen mainio istua. Pari kertaa sain pääty-ympyrällä pohkeita paremmin läpi, jolloin hevonen vähän ryhdistäytyi. Valitettavan nopeasti tein taas jotain väärin, ja pakka levisi. Loppuun laukkasimme vielä koko uraa pitkin pyöritellen päätyyn ympyrät. Niillä ei edelleenkään mitään mullistavia tapahtunut, joten aloin nauttia pitkien sivujen laukkaamisesta hieman reippaammin. Madona meni kiltisti pyydettyä laukkaa, ja istuin vauhdista nauttien hymy korviin ulottuen. Tämän tamman laukka on sellaista, jossa voisi viilettää vaikka millaisen matkan. Jalustimia en kaivannut ollenkaan, ja silti meno oli tasaista ja kivaa.

Tunnin lopussa oli kivoista laukkahumputteluista huolimatta päällimmäisenä harmitus. Eniten otti päähän se, kuinka jalkani eivät vain yksinkertaisesti tunnu tajuavan mistään mitään. Käteni sen sijaan tekevät hommia niidenkin edestä, tosin vain hommaa vaikeuttaen. Tunnin aihe oli siis enemmän kuin paikallaan minulle, mutta olisin toivonut edes vähän valaistuvani asiassa. Madonnasta jäi kaikeksi onneksi hyvä fiilis. Vaikka se oli rautakanki, oli se reipas tekemään töitä. Se varmasti taipuu vallan mainiosti, kunhan sillä on vain osaava kuski kyydissä. Tämän tamman kyytiin silti nousisin toistekin ihan mieluusti.

Kääntyilyä hyvin ja hyvin huonosti

Estekisojen jälkeen maltoin olla päivän hyppäämättä, kunnes päädyinkin jo esteille. Tallinmäen opettaja antoi minun valita vuorostaan Nassen ja Melban väliltä. Melballe napsahti nakki, sillä laitumelta hakiessa se sattui olemaan lähempänä. Tunnin aiheena oli kääntyminen vähän tiukemmin, mutta ei mitenkään hurjia kurveja tehden.

Alkuverkassa teimme ravissa lyhennyksiä tavoitteena saada takapää liikkeelle. Melba ei ollut yhtä helppo tässä tehtävässä kuin Jetti tai sitten en vain osannut pyytää. Kovin hyvää lyhennystä en saanut, kun en varmaan saanut pidätteitä kunnolla läpi ja sen tuloksena ei paluu takaisin normaaliin raviin sujunut rennosti saati pyöreästi. Laukassa puolestaan hurruuttelimme menemään rennosti eteen. Melba liikkui tässä hyvin, kunhan ensin vähän komensin. Sitten opettaja tuumasikin, että alkakaapa tehdä suunnanmuutoksia vasta- tai täyskaartojen avulla laukka lennosta vaihtaen. Siinä sitten mietiskelin, että mitähän tästäkin tulee. Mutta kuten opettaja myöhemmin kertoi, on Melbaakin viety eteenpäin, ja se tekee nykyään vaihdot myös lennosta. Laukat oikeasta vasempaan vaihtuivatkin helposti, kun taas vasemmasta oikeaan vaati vähän enemmän työtä. Muutamia kertoja tuli puhtaat vaihdot raipannapsautuksen avulla, mutta muutamia kertoja Melba vaihtoi ensin etupään, jonka jälkeen vasta takapään. Oli kuitenkin kiva tehdä taas pitkästä aikaa laukanvaihtoja.

Ensimmäisenä hyppäsimme ristikkoa ympyrällä molemmista suunnista (ratapiirroksen este 1). Aloitimme oikealta, ja kääntäminen meni niin pieleen kuin vain voi. Melba puski vasemmalle koko ajan ja menimme joko ristikosta ohi tai sitten kummasti puskien siitä puomit maahan kolistellen yli. Opettaja neuvoi olemaan roikkumatta sisäohjassa ja kääntämään tiukasti ulkoavuilla, mutta olin jo paniikissa. Ihan kuin minulla ei olisi ollut koko ulkopohjetta, sillä niin hienosti Melba pääsi sieltä aina karkaamaan. Opettaja pistikin minut tekemään käynnissä muutamat takaosakäännökset oikealle, jotta saisin oikeassa kierroksessa tarvitsemani vasemman pohkeen töihin. Meno ei kauheasti parantunut, mutta lopulta sain Melban sihdattua suunnilleen ristikon yli. En kyllä tajua, miten tässä pääsi näin käymään. Nolotti ja harmitti vietävästi. Vasempaan kierrokseen ei puolestaan ollut mitään ongelmaa. Pääsimme siitä hyvällä tiellä yli ilman mitään kummempaa.

Sitten hyppäsimme esteet 1 ja 4 siten, että ennen ykkösestettä ylitimme lyhyen sivun keskellä olleen kavaletin samoin kuin nelosen jälkeen. Väliin meni viisi laukka-askelta ilman kummempaa säätöä. Melba myös vaihtoi laukan hyvin nelosella vasemmasta oikeaan, jolloin siitä saattoi jatkaa hyvin vielä kavaletille. Tämän jälkeen tulimme vielä esteet 2 ja 3 oikeasta laukasta. Väliin piti laittaa neljä askelta, mutta olin ensimmäisellä kerralla taas unessa, jolloin Melba pisti viisi askelta. Toisella kerralla pyysin hevosen alusta alkaen parempaan laukkaan, jolloin laukka vaihtui jo kakkosesteellä, ja väli meni helposti neljällä askeleella.

Lopuksi hyppäsimme viereisen radan kahdesti. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa ylittäen ykköseste. Tulimme tähän hyvin, jolloin laukka vaihtui vasemmasta oikeaksi. Kaarsin vähän tiukemmin, kuten olin tarkoitus, mutta unohdin vartioida laukan pysymistä aktiivisena. Vauhti hidastuikin, jolloin tein pahan virhearvion. Melba tuntui siltä, että saattaisi lähteä kauempaa hyppyyn, ja tyhmänä rohkaisin sitä. Tulos oli se, että lähdimme aivan liian kaukaa, jolloin venyminen ei meinannut riittää esteen yli, ja Melba vielä vähän kompastui esteen jälkeen. Minulla karkasi ohjat käsistä, mutta päätin, että tästähän jatketaan. Melba oli hetken hämillään, mutta tsemppasi hyvin ja meni pienestä epäröinnistä huolimatta kolmosen yli. Kaarteessa neloselle sain vähän ohjia kerättyä, mutta en aivan kunnolla. Koska Melba tuntui liikkuvan, en viitsinyt jarrutella. Pidin pohkeet tuntumalla, ja niin nelosen ja viitosen väli meni viidellä askeleella, ja laukka vaihtui lopuksi vasemmasta oikeaan.

Opettaja ihmetteli hevosen ratkaisua, jolloin tunnustin oman vaikutukseni asiaan. Itseä harmitti se, että olin mennyt sössimään asiassa liian myöhään. Hevosellehan pitäisi antaa muutamaa askelta ennen hyppyä rauha tehdä oma osuutensa. Vaikuttaa saa toki silloin, mutta jos on hyvin varma tekevänsä silloin oikein. Minun tapauksessa aina parempi ratkaisu olisi saada asiat kuntoon jo hyvissä ajoin ennen estettä. Toisella kierroksella ykkönen ylittyikin hyvin, mutta kakkoselle tultaessa Melba muisti aiemman kerran sattumukset. Niinpä se otti vielä pienen askeleen ennen estettä, jota en ollut aivan odottanut. Pysyin kuitenkin kohtuudella mukana ja nohitin Melbaa esteen jälkeen, jolloin pääsimme välin vielä neljällä askeleella. Siitä eteenpäin eli esteet 4 ja 5 menivät hyvin, joten loppujen lopuksi rata oli kohtuullisesti ratsastettu. Esteet olivat toisella kierroksella mukavasti noin 60 sentin tuntumassa.

Tunnin lopuksi jumppasin vielä Melbaa opettajan ohjeen mukaisesti tekemällä käynnissä ja ravissa kiemurauraa asettaen ja takapäätä kaarteissa ulos väistättäen. Edelleen asetuksen saaminen oikealle ja takapään liikuttaminen siinä suunnassa olivat haasteellisia. Hetkittäin sain pohkeet läpi molempiin suuntiin, jolloin Melba vähän rentoutui niskastaan ja kulki tasaisemmin. Suoristuskohdissa noina hetkinä saattoi myös antaa vähän ohjaa, jolloin Melba venytti sen perässä. Kovin tasaista meno ei silti ollut, jota murehdinkin opettajalle toivoen joskus tuntia pohkeilla ratsastamisesta ja niiden ohjien pitämisestä tasaisella tuntumalla. Tässä asiassa on minulla niin paljon petrattavaa, että onkin aiheellista ottaa se kunnolla opeteltavaksi.

Keskiaskellajeja treenaamassa

Nyt kun seuran estekisat ovat onnellisesti takana, voi alkaa hiljalleen miettiä seuraavaksi koittavia koulukisoja. Niissä tarkoitukseni on mennä helpon B:n ohjelma, joka todennäköisesti sisältää keskiaskellajeja. Niinpä päätin lähteä yksityistunnille Tallinmäelle niitä treenaamaan. Sain valita Tupun ja Jetin väliltä ja päädyin Jettiin, sillä se vastaa rauhallisuutensa ja hitaasti syttymisen takia enemmän mahdollista kisaratsuani kuin alusta asti reipas Tupu.

Kentän toisen lyhyen päädyn ulkopuolelle oli kasattu pieni puomi- ja tolpparojo. Opettaja ohjeisti ensin kävelemään maasta käsin Jetin kanssa siitä ohi, jotta se saa rauhassa toljotella ne. Jetti ei reagoinut rojuihin mitenkään, joten nousin satulaan. Sittenpä sama kohta tuli hurjan pelottavaksi, joten alkuverkat hurahtivat samaa päätyä koluten käynnissä ja ravissa, kunnes Jetti malttoi mennä kohdasta järkevästi ohi. Tämän jälkeen otettiinkin verryttelynä reipasta laukkaa pitkille sivuille ja vähän hallitumpaa menoa lyhyille sivuille, jotta muutoin hyvin rauhalliseen menoon jäävä Jetti saisi moottorinsa käyntin. Aluksi Jetti ei tosin viitsinyt nähdä laukassa vaivaa, mutta kun muistutin raipalla, löysi Jettikin reippaan laukan. Se tuli myös hyvin takaisin rauhallisempaan laukkaan päädyissä, joten meno ei ollut holtitonta. Myös suunnan muuttaminen lennosta tehdyn laukanvaihdon avulla onnistui molempiin kierroksiin. Laukkaverryttelyn jälkeen Jetti tarjosi  myös kerrankin tarmokasta ravia ihan vapaaehtoisesti, joten siitä oli hyvä lähteä treenaamaan keskiaskellajeja.

Keskiaskellajeja lähdettiin treenaamaan ympyrällä. Opettaja neuvoi ratsastamaan Jetin ensin lyhyeen, mutta aktiiviseen menoon, jonka jälkeen tuli rentoutua ja pyytää eteenpäin keskiaskellajin saamiseksi. Käynnissä Jetti tahtoi jäädä hyvin rauhalliseksi enkä saanut siihen tarvittavaa energiaa. Opettaja hoksautti naputtelemaan raipalla kevyesti pohkeen taakse, jotta Jetti alkaisi aktivoida takapäätään. Samalla tuli pitää etupää lyhyenä, ettei hevonen vain pitenisi. Itselle vaikeuksia tuotti hallita molemmat päät yhtä aikaa ja aina jompikumpi pää tuntui jäävän huomiotta. Lopulta aloin saada pidettyä ohjat käsissä ja takapään hommissa, jolloin Jetti lyheni pysyen aktiivisena. Siitä olikin helppo ajatella omaa rentoutumista ja antaa hevosen pidentää askelta. Oikein tehdyssä keskiaskellajissahan tahti ei kärsi, vaikka askel pitenee. Jetti tekikin keskikäynnin mukavan letkeästi lyhennetystä käynnistä ja pysyi tuntumalla.

Ravissa ja laukassa työskentely jatkoi käynnin tavoin. Nyt tosin sai tehdä tuplasti enemmän töitä, että sain Jetin ensin lyhyempään, mutta pontevaan liikkumiseen. Laukassa Jetti esitti myös muutamia hetkiä aika kivaa, ylöspäin suuntautunutta laukkaa pysyen lyhyenä ja hyvin tuntumalla. Keskiravi ja -laukkakin löytyi, kun lyhennykset onnistuivat ensin. Ilahduttavinta oli se, että mukaan mahtui sellaisia siirtymiä lyhyestä askeleesta keskiaskeleeseen, joissa Jetti pysyi hyvässä muodossa eikä venähtänyt ja nostanut päätään ylös. Olisin kuitenkin saanut olla tarkempi huomaamaan, milloin meno alkoi hyytyä, jotta olisin ehtinyt vaikuttaa aiemmin. Nyt ehti välillä käydä niin, että pakka levisi ja työskentely piti aloittaa taas melkein nollasta.

Lopuksi otimme vielä lävistäjillä keskilaukkaa ja -ravia. Ensin otettiin laukka, sillä sen jälkeen Jetiltä irtoaisi keskiravikin paremmin. Tässä vaiheessa annoin Jetin valahtaa taas vähän laiskaksi ja aloin säheltää itse. Tuloksena oli jännittyneemmin kulkenut ratsu, joka meni hyvin hatarasti keskilaukan kaltaista esitystä. Opettaja komensi meidän ympyrälle lyhentämään laukkaa ja hakemaan rentoutta takaisin ennen kuin suuntasimme uudelleen lävistäjälle. Jetti alkoi tulla taas paremmin kuulolle, kun sain sitä lyhennettyä. Parhaiten keskilaukka lähti oikeassa kierroksessa. Niinä kertoina Jetti pysyi hyvässä muodossa, keskittyi tehtävään ja siirtyi lyhyestä laukasta keskilaukkaan hyvin tasaisesti ilman, että meno muuttui kaahaukseksi. Nämä kerrat tuntuivat satulaan mukavan sutjakoilta ja vaivattomilta.

Opettajakin oli sangen tyytyväinen menoomme. Itse olin tyytyväinen siihen, että muistin kerrankin suoristaa ajatuksella ennen kuin pyysin lävistäjillä eteen. Kaiken lisäksi osasin hetkittäin jopa rentoutua. Keskiravissa oli oikeastaan samat haasteet kuin laukassakin: aluksi Jetti vähän jäkitti vastaan vastineeksi sähellykselleni, mutta ympyröiden avulla rentoutui. Keskiravit tein keventäen, sillä halusin ensin opetella ratsastamaan sen ilman, että häiritsen menoa istumalla alas satulaan ja hytkymällä mukana miten sattuu. Jetti esitti myös muutamat näpsäkät keskiravit, joten tunnin tehtävät olivat pulkassa, ja kuskilla hyvä mieli.

Tällä tunnilla Jetti taisi liikkua kanssani ensimmäistä kertaa kunnolla. Toki sitä sai ratsastaa, mutta kun sen oli saanut jo vähän liikkeelle, löytyi menoa paljon paremmin kuin yleensä. Opettaja sanoikin tunnin aiheen olevan Jetille hyväksi, ja että se myös osaa ne aika hyvin. Jos Jetti olisi joka kerta näin kiva, voisin kuvitella meneväni sillä koulua useamminkin. Pitänee ottaa vielä useampia treenejä helpon B:n ohjelmasta, niin ehkäpä hiljalleen opin ratsastamaan Jettiä kerta toisen jälkeen nopeammin toimivammaksi.

Vihdoinkin sinivalkoinen ruusuke estekisoista

Rata aluillaan, ja Potter näyttää kieltä esteille.

Minä ♥ Potter. Se on niin hieno hevonen, joka tekee, mitä pyydetään ja auttaa ratsastajaansa tarvittaessa. Tänään oli siis vuorossa syyskauden ensimmäiset seuran estekisat, johon osallistuin Potterilla 70 sentin luokkaan. Arvosteluna oli 367.1, ja luokassa starttasi yhteensä yhdeksän ratsukkoa. Niistä seitsemän oli tuntiratsuja ja kaksi yksityistä. Kuten otsikko kertoo, täyttyi tänään yksi tavoitteeni: sain viimein hienon ratsuni ansiosta sinivalkoisen ruusukkeen estekisoista. Uusinnasta saimme nolla virhepistettä ajassa 24.34, joka oli 2,5 sekuntia toiseksi tullutta nopeampi.

Ennen omaa vuoroani Potter oli hypännyt kisapäivän alkupuolella 50 sentin radan puhtaasti. Sen jälkeen se ehti huilailla varmaan tunteroisen ennen kuin pääsi Noran talutukseen minun tutustuessani rataan. Kävelytystä ehti tulla alle mukavasti ja selkään päästyäni pääsimmekin aika vikkelästi verkkaan. Koetin saada Potterin hereille, sillä aiemmalla radaslla se oli ollut mielestäni vähän laiska. Potter ei kauheasti innostunut ravissa menemään, mutta ei onneksi ollut ihan vötkylä. Laukassa hyödynsin kevyttä istuntaa, jolloin Potterkin alkoi toimia paremmin. Verkkahyppyinä otettiin oikeassa kierroksessa kertaalleen pysty (ratapiirroksen este 3) ja vasemmassa kierroksessa okseri (este 4) kahdesti. Pystylle tein pahan virhearvion ja patistin Potterin hyppäämään turhan kaukaa. Kehuin ratsua sen jälkeen, sillä se oli totellut rohkeasti hölmöä kuskiaan. Okserille puolestaan tuli ensin vähän liian lähelle osunut hyppy, jonka jälkeen otin vielä hieman paremman perään. Sen jälkeen olin tyytyväinen ja siirryin odottamaan vuoroani, joka oli viidentenä. Juuri ennen minua eli neljäntenä meni muuten Kaisa Eetulla.

Matkaan lähdin vasemmassa kierroksessa. Ykkönen ylittyi ok, mutta laukka ei vaihtunut oikeaksi. Potter vaihtoi sen kuitenkin muutaman askeleen päästä lennosta. Kakkoseste oli koristeltu noppalaatikolla, jonka Potter hyppäsi mukisematta. Itse keskityin jännäämään, jolloin johtaminen ei käynyt mielessäkään. Laukka vaihtui jälleen lennosta vasemmaksi. Kolmoselle maltoin ratsastaa ihan hyvän tien, mutta laukka pääsi silti vähän sammumaan. Niinpä kolmoselle tuli pieni hyppy, ja väliin meni kuusi askelta. Nelosokserille tultiin kuitenkin hyvään paikkaan eikä siinä ollut ongelmia. Viitoseste oli hankalahko, sillä siinä oli valtaosin valkoinen hevosportti ja kaiken lisäksi aurinko paistoi juuri luoden varjon sille. Potter tuntui vähän jäävän katsomaan estettä, mutta Noran hyvän vinkin ansiosta tiesin ratsastaa sen tomerasti siitä yli. Vähän hassu hyppy tuli, ja videolta tarkistettuna Potter jostain syystä vipsautti kahta askelta ennen hyppyä itsensä oikeaan laukkaan. Laskeuduimme esteeltä myös oikeassa laukassa ja jatkoimme sitä kaarteeseen ennen kuin Potter suostui vaihtamaan sen. Tässä oli vähän mökellystä mukana, kun Potter ilmeisesti tasapainoili lisäämällä vähän vauhtia. Kuutossarjan a-osalle tulimme hyvin, ja Potter venyi yhden askeleen väliin ongelmitta. Itse olin tosin hitaana ja jäin vähän b-osan hypystä. Potter laskeutui esteeltä kuitenkin toivotusti oikeassa laukassa, ja kehuin sitä matkalla seiskalla, jotta se ei muistelisi hyppyä kovin pahalla. Seiskalle tuli mukava hyppy, ja laukka vaihtui.

Näin olimme saaneet perusradalle puhtaan nollan ja pääsimme jatkamaan suoraan toiseen vaiheeseen. Käänsin kasiesteelle mahdollisimman tiukasti ja unohdin pitää pohkeet kiinni, jolloin laukka hyytyi. Kasille tuli minihyppy, ja yritin heti toisessa askeleessa komentaa Potteria eteen, mutta se oli jo myöhäistä. Niinpä väliin meni uudelleen kuusi askelta, vaikka viidestä olin haaveillut. Ysillä olin vielä omissa ajatuksissa enkä saanut käännettyä ihan niin tiukasti kuin kuvittelin. Sain Potterin kuitenkin hyvin esteelle hieman vinosti ja siihen tuli hyvä hyppy. Siitä yhdelletoista kääntäessäni ulkoapuni eivät toimineetkaan niin hyvin kuin luulin, ja Potter pääsi valumaan turhan paljon ulos. Pyysin sitä vielä tsemppaamaan viimeistä estettä kohti, johon se lähtikin hyppäämään pyynnöstäni hieman kauempaa. Este ylittyi sujuvasti ja ratsastin vielä ajatuksella maalilinjan yli. Puhdas rata! Nora riensikin kertomaan, että tällä ajalla menin luokan johtoon. Potteria kävelyttäessä kehuin sen maasta taivaisiin ja toivoin samalla, että mahdollisuuteni sinivalkoiseen ruusukkeeseen ei olisi ihan onnettomat. Jälkeeni startanneet neljä muuta ratsukkoa eivät lopulta olleet nopeampia, joten ilosta virnistellen sain kunnian ja Potterin hienouden takia olla palkintojenjaossa parhaimmalla paikalla, ilman ratsua tosin.

Sitten vielä tiiviit ajatukset onnistumisista ja parannettavista asioista. Hyödynsin nyt kevyttä istuntaa, mutta en johdonmukaisesti. Välissä huomasin istuneeni taas kesken kaiken satulaan, vaikka olisi ollut hyvin aikaa laukata kevyessä istunnassa. Potter oli sopivasti hereillä, mutta olisin saanut tarkistaa kääntämisen paremmin. Samoin olisin saanut johtaa selvemmin, joskin luotin Potterin vaihtavan myös lennosta, joten en niin huolehtinut vääristä laukoista. Videolta katsottuna soudin liikaa ylävartalollani ja palautin kädet toisinaan liian vikkelästi myötäyksestä takaisin. Muutoin ei onneksi mitään suuria sukelteluita tai kauheita myöhästymisistä tapahtunut, joten olen tyytyväinen. Potter teki hienosti sen, mitä pyysin ja vähän ekstraakin. Toivottavasti saisin vielä seuraavissakin estekisoissa ratsastaa sillä.

Kuvista kiitos Alekseille ja videosta kiitos Noralle!

Unihiekat silmissä esteillä

Liekö alitajuntani tuumannut, että tarvitsen vielä kisoja varten treeniä, kun lauantain ansiosta viikon hyppysaldoksi tuli neljä tuntia. Lauantai kruunasi viikon, ja sen kerran estetunti hurahti toiveeni mukaisesti Nassella Tallinmäellä. Tunti oli jo aamukymmeneltä, mikä tuntui muka hurjan aikaiselta. Ratsukoita tunnilla oli kaikkineen viisi, ja esteet meidän kohdallamme nousivat ehkä jonnekin 60 senttiin, jos sinnekään.

Verkassa Nasse tuntui hitaammalta kuin aikaisemmin. Koetin nohittaa sitä liikkumaan itse, mutta löysäilin enkä jaksanut komentaa tarmokkaasti. Niinpä meno oli vähemmän yllättävästi aika vaisua. Arvelin kuitenkin, että Nasse voi innostua ensimmäisten hyppyjen jälkeen, joten en sitten jäänyt murehtimaan alkuverkan hitautta. Tämä tosin osoittautui virhearvioksi, sillä minun lisäkseni ilmeisesti Nassellakin oli vielä unihiekkaa silmissä.

Kirjoituslaiskuuksissani selostan vain kahdesti hypätyn radan, joka luonnollisesti koostui aiemmin tehtävinä hypätyistä esteistä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa. Ykköselle tuli vähän huono tie, kun en osannut käyttää suoraa tilaa hyväksi kaarteen jälkeen. Nasse kuitenkin hyppäsi pienellä rohkaisulla, ja väliin meni seitsemän askelta. Kakkonen ylittyi ihan ok, ja laukka pysyi oikeassa. Kolmoseste oli kumossa olleella öljytynnyrillä viritetty versio. Nasse hyppäsi sen vähän tuijotellen, mutta silti varmasti. Itse jäin varmistelemaan tätä ehkä turhaakin, jolloin en ollut pyytämässä laukanvaihtoa. Niinpä vasen laukka nostettiin ravin kautta. Nelosellekin tuli kaarrettua vähän turhan jyrkästi, jolloin laukka sammui. Sen seurauksena Nasse kopautti siitä puomin alas. Laukkakin piti korjata vielä ravin kautta takaisin oikeaksi. Viitosen ja kuutosen linja meni neljällä askeleella, joskin vähän kiikun kaakun. Pienellä yrittämisellä se olisi voinut mennä sujuvammin kolmella. Seiskalle sain ratsastettua onneksi vähän paremman tien, jolloin laukka vaihtui, ja pääsimme kasille ihan hyvin. Toisella kierroksella sähellystä oli vähän enemmän, kun yritin epätoivoisesti paikata ensimmäisen kierroksen virheitä. Sen seurauksena unohdin olla rauhassa, jolloin tartutin häsellyksen Nasseenkin. Ei mitään jättisuuria virheitä, mutta kuitenkin rutkasti viilattavaa.

Kivaa tässä tunnissa oli se, että Nasse meni kiltisti kaikkien esteiden yli. Miinusta ropisee minulle ensinnäkin siitä, etten piitannut ratsastaa hevosta reippaaksi jo alussa. Tai edes silloin, kun Nasse ei alkanutkaan liikkua itse hyvin ensimmäisten hyppyjen jälkeen. Sujumaton laukka aiheutti varmasti osansa hankaluuksista eikä oma matkustajaksi heittäytyminenkään ollut kauhean hyvä ratkaisu. Jotenkin jäi vähän olo, että olin niin fyysisesti kuin henkisesti unessa. Ehkä tällaiset aamutunnit eivät vain sovi minulle, ellen ole varmasti ehtinyt herätä rauhassa. Toisaalta ajattelin optimistisesti, että ehkä tämän kerran rämpiminen voisi enteillä sitä, että sunnuntain kisoissa menisi hyvin. Enteili tai ei, pitäisi silti ratsastaa joka kerta omana kokonaisuutena. Ei silti jäänyt harmittamaan kovin paljoa, vaikka tämä kerta oli kaukana siitä hyppykerrasta Nassen kanssa, jolloin vähän tykästyinkin siihen.

Takaisin Uljaan Mustan kyytiin

Perjantain pienryhmätunnilla oli hieman yllättäen esteitä, vaikka sunnuntaina onkin toki kisat. Ratsukseni opettaja oli pistänyt entisen estetykkini eli Peran. Sittemmin olen luopunut Peran kanssa hyppäämisestä, kun aloin tartuttaa siihen epävarmuuteni, jolloin se alkoi kieltää herkästi. Blogista vilkaisin, että viimeksi olen hypännyt Peralla viime marraskuussa. Ei siis ihme, että vähän tutisutti nousta kyytiin. Onneksi esteet pysyivät maksimissaan 50 sentin korkuisina, niin ei tarvinnut enempää jännittää.

Alkuverkassa Pera oli taas melkoisen kiemurteleva enkä saanut siihen otetta oikein kunnolla. Päänsä kanssa se jäkitti taivaita kurkotellen ja pohkeisiin reagoi, jos reagoi ja sittenkin vähän alta karkaamalla. Yritin ajatella pitäväni sitä edestä ja pyytämällä takapäätä töihin, mutta jotenkin Pera pääsi aina lipsahtamaan jonnekin muualle. En tiedä, olisiko se ollut helpompi saada kuulolle, jos se olisi ollut jo edellisellä tunnilla. Nyt Pera tuli tunnille kahden lepotunnin jälkeen. Toisaalta taisin itse luovuttaa aika nopeasti, kun en saanut toivottuja reaktioita. Tyydyin vain ajattelemaan, että jospa se vähän myöhemmin malttaa keskittyä. Ei kovin hyvä lähtökohta estetunnille saati oikeastaan millekään muulle tunnille.

Oikeanpuolimmaisessa kuvassa mallikelpoinen tuoli-istunta.

Ennen rataa hyppelimme tehtäviä taas pätkissä. Aluksi tulimme maassa olleita sekä toisesta päästä nostettuja puomeja ravissa. Aluksi matelimme niille, ja Pera jopa kompastui kertaalleen, mutta hiljalleen alkoi löytyä vähän parempaa ravia. Sen avulla puomit menivät sujuvammin, kunhan olisin itse pitänyt istuntani vielä kasassa. Opettaja huomautti, että tahdoin joko horjahtaa tai muuten könöttää etukumarassa. Sitten tehtävää tultiin vielä säilyttäen toisesta päästä nostetut puomit, joiden jälkeen tultiin kavaletti. Tämä meni ihan ok. Kavalettilähestymisiä ehti jopa välissä miettiä ja Peran laukkaan pystyi jopa vaikuttamaan. Muutamia kertoja tein ihan tietoiset pidätteet tai eteenpäinpyynnöt.

Ehdimme tulla myös minitukin ja okserin sekä sarjan. Minitukille ja okserille tuli pääsääntöisesti ihan kelvollinen tie, mutta vasemmasta kierroksesta tultuna laukka jäi okserilla vaihtumatta oikeaksi. Etupään Pera taisi välillä vaihtaa, mutta takapää tuli aina ravisekamelskan kautta. Aiempaa nopeammin tosin, mutta ei vieläkään valitettavasti puhtaasti. Yhden askeleen sarjalle opettaja neuvoi tulemaan lyhyessä laukassa, ettei väli käy ahtaaksi. Ensimmäinen yritys oli sen puolesta ok, mutta sitten b-osalla johdin reippaasti oikealle, jolloin laukka vaihtui, mutta Pera myös kaarsi turhan tiukasti oikealle. Johtamisen kanssa saisin treenata sitä, että pohkeeni pysyvät myös tuntumalla estämässä tällaiset mahdollisuudet.

 

Lopuksi hyppäsimme viiden esteen radan 50 sentin korkeudessa kahdesti. Ensimmäinen kierros meni yllättäen aika hyvin. Ykköselle eli minitukkiesteelle tultiin vasemmassa laukassa. Hyppypaikka jäi vähän kauas, mutta sen seurauksena Pera vaihtoi laukan oikeaksi. Kakkosokserille päästiin kuudella askeleella ja silläkin laukka säilyi oikeana. Kolmoskavaletille tulimme hyvin, ja johtamalla Pera vaihtoi oikean laukan vasempaan. Opettaja huuteli sen jälkeen, etten päästäisi laukkaa venymään liian pitkäksi. Tässä vaiheessa olin unohtanut, kuinka hyvin Peran laukkaa voi säädellä ja keskittynyt vain humputtelemaan. Niinpä nelossarjan a-osalle tuli vähän pienempi hyppy, mutta Pera selvitti onneksi välin kuitenkin yhdellä laukka-askeleella. Laukkakin vaihtui b-osalla takaisin vasemmasta oikeaan. Loppuun hyppäsimme vielä viitoskavaletin, ja rata oli siinä aika sujuvasti mentynä. Toiselle kierrokselle lähdin turhan innokkaasti, jolloin mokailin sille enemmän. Kerrankin näin päin, että ensimmäisellä radalla pysyin hereillä. Yleensä olen aina alussa mokaillut ja sitten jotenkin onnistunut paikkaamaan toisella yrittämällä. Toisen radan mokina olivat parit huonot lähestymiset, jotka sotkivat vähän hyppypaikkoja. Sentään sarjan kohdalla petrasin, ja sen Pera meni mukavan tasaisesti.

Virneeni taitaa kertoa, että suunnittelen katalia Peran varalle.

Sellainen estetunti tallin Uljaalla Mustalla. Kivaa onneksi oli eikä alkututinoiden jälkeen enää pahemmin jännittänyt. Pera ei vaikuttanut missään vaiheessa siltä, että olisi kehdannut yrittää kieltää miniesteille. Siitä ja laukan säätelymahdollisuuksista isot plussat tälle ratsulle. Itselleni miinusta siitä, että hetkittäin jätin hevosen taas vähän yksin. Siitä Pera saattaa rokottaa joko ohittamalla tai kieltämällä. Koska tunti meni kivasti, aloin jo haihatella, että kenties vielä joskus voisin startata estekisat Peralla jälleen. Olihan se kuitenkin pitkään estetykkini.

Kuvista ja videoista kiitos Noralle!

Jälleen toimivaa vastalaukkaa

Yritin kiltisti pysyä tallilta poissa torstain. Yritys oli hyvä, mutta lopulta sorruin puoli kahdentoista maissa ja laitoin viestiä Tallinmäelle. Sain sinne yksityistunnin, jonka aiheen samoin kuin ratsun sai opettaja päättää. Niinpä nousin toisen kerran Tupun kyytiin, ja treeniaiheiksi opettaja oli valinnut seinäväistöt, asettamiset sekä vastalaukan.

Seinäväistöt eli hevosen etupään säilyttäminen uralla ja takapään väistättämisen keskemmäs tehtiin niin käynnissä kuin ravissa. Aluksi pyysin liian jämerästi, jolloin Tupu poikitti liikaa. Sitten ymmärsin keventää apujani, jolloin Tupu väisti käynnissä ihanan kevyesti. Siihen riitti oikeastaan yksi pyyntö, jonka jälkeen ratsu väisti kiltisti, kunnes pyysin muuta. Väistöt toimivat näin kevyesti käynnissä molempiin suuntiin. Hieman hankalammaksi puoleksi ilmeni kuitenkin väistöjen tekeminen vasemmalle. Nekin kuitenkin alkoivat sujua, kun pyysin hevosen etupäätä odottamaan hieman, että sain takapään pyydettyä väistöön. Käynti olisi tosin voinut olla hieman aktiivisempi, sillä nyt hetkittäin meno oli kohtuullisen hidasta. Ravissa sain keskittyä pyytämään Tupua odottamaan selvemmin etupäällä, sillä se vähän yritti kipittää sieltä karkuun. Se kuitenkin rauhoittui ja väisti taas helpommin, kun sain pidätteet läpi. Istunnan kanssa oli taas vähän vaikeuksia, sillä tuntui, että könötin kummallisesti molempiin suuntiin.

Sitten väistöjä tehtiin käynnissä ja ravissa keikuttelemalla hevosen takapäätä uran molemminpuolin aina vaihtojen välillä suoristaen. Tupu otti edelleen väistöt oikealle tosi mukavasti, mutta vasemmalle oli vieläkin vähän hankalampaa. Ilmeisesti painoni valahti liikaa sinne, jolloin olin kenossa enkä saanut pyydettyä hyvin sisäjalalla takapäätä väistämään. Käynnissä yhden pitkän sivun aikana ehti tehdä kaksi väistöä per puoli eli neljä yhteensä. Ravissa yksi jäi vähemmäksi eli siinä ehdittiin kolme. Jos olisin saanut väistön vasemmalle sujumaan helpommin, olisi varmasti ehditty tehdä ravissakin neljä kertaa per sivu.

Väistöjen lisäksi tehtävänä oli pyöritellä ravissa koko kentän kokoista kahdeksikkoa hevosta kääntöpisteiden avulla asettaen. Tupun jäykempi puoli on oikea, mikä taas minulle on yleensä toimivampi puoli. Mutta niinpä vain oikea sisäpohkeeni oli liki yhtä onneton kuin vasen estämään hevosen puskemista sisemmäs. Opettaja neuvoi ottamaan ja päästämään, sillä muutoin ohjaan kiinni jäädessä ratsu alkaisi painaa enemmän. Aktivoin sisäpohjettani, ja hetkittäin Tupu antoi periksi ja keveni vähän. Vasemmalle meno oli helpompaa, joskin sisäpohkeeni oli aika passiivinen siinäkin kierroksessa. Nyt mietittynä kuvio olisi varmasti parantunut, jos olisin ollut loogisempi pyytämään ohjalla asetusta ja huomauttamaan sisäpohkeella, että hevonen kantaisi itsensä siltäkin puolen.

Ensimmäisenä laukkatehtävänä tulimme jälleen koko kentän kokoista kahdeksikkoa, jossa suunnanmuutos tehtiin vaihtamalla laukka kavaletin avulla. Ensin en meinannut saada laukkaa ollenkaan nousemaan, vaan Tupu tarjosi ravia. Parin ravipätkän jälkeen tein avut korostetusti, jolloin laukkakin nousi. Varsinaista syytä ongelmiin en keksinyt silloin enkä itse asiassa vieläkään. Tupu laukkasi vähän hitaasti, ja koetin pyytää pohkeilla siihen reippautta. Olin kuitenkin liian lepsu, jolloin mitään ei juuri tapahtunut. Niinpä muutamat ensimmäiset yritykset vaihtaa suuntaa kavaletin avulla menivät plörinäksi. Tupu joko ehti rikkoa raville ennen kavalettia tai sitten laukka ei vaihtunut. Keskityin ratsastamaan hevosen paremmin kavaletille, jolloin oikea laukka alkoi vaihtua vasemmaksi. Sen sijaan vasemmasta laukasta oikean saaminen tuotti vielä työtä. Tupu vaihtoi muutamia kertoja etupään, mutta takapäätä ei. Opettaja neuvoi sitten koskettamaan hypyssä kevyesti raipalla vasemmalle puolelle, jolloin laukka vaihtuikin. Sen jälkeen se onnistui myös ilman raippaa, kun Tupu alkoi olla hereillä.

Lopuksi otimme vielä vastalaukkaharjoituksen. Pitkältä sivulta nostettiin suunnan vastainen laukka ja hurautettiin pääty puoliympyrämäisesti vastalaukassa asetus suunnan mukaisena pitäen. Nyt valmistelin laukannoston hyvin huolella, jolloin Tupu nosti molempiin suuntiin pyydetyn laukan kerralla. Vastalaukkakaarteissa keskityin pitämään istuntani keskellä ja opettajan ohjeiden mukaan tarvittaessa pyytämään sisäpohkeella hevosen takapäätä ulommas asetus sisällä pitäen. Tupu hanskasi tehtävän kivasti molempiin suuntiin, joskin itselleni selkään tuntui, että sen oli helpompi laukata vasenta laukkaa oikeaan kierrokseen. Se ei kuitenkaan kertaakaan vaikuttanut, että saattaisi pudottaa raville, vaan kohtuullisen tasaisesti laukkasi kaarteen ja jatkoi myös suoraan pitkää sivua myöten. Opettajalta tuli kehu, että meno näytti samalta kuin myötälaukassakin. Vastalaukkoja on mukava treenata, kun niissä kiinnittää enemmän huomiota istuntaan, jotta ei vahingossa häiritse sillä hevosen pysymistä tasapainossa. Tietenkin tämä pitäisi osata tehdä myös myötälaukassa, mutta siinä se tulee ehkä enemmän automaattisemmin, ainakin joskus.

Tunnin aikana opettaja hoksautti myös selästäni, joka tahtoo painua notkolle. Hän neuvoi ajattelemaan uloshengityksessä sitä, että selkä pyöristyy, kun ulospuhalluksen aikana vetää vatsaa sisään. Paikoillaan ollessa sain korjattua asennon, vaikka se tuntuikin etukumaralta. Opettaja sanoi tämän olevan tuttu tunne aluksi, kun on tottunut istumaan notkoselällä. Liikkeelle lähtiessä olikin sitten haastavampaa korjata asentoa. Yritin pitää itseäni paketissa, mutta notko tahtoi palata selkään liiankin helposti. Opettaja kertoi notkon selässä tekevän kevennyksestäni hieman liian isoa, jolloin se joko saa hevosen jännittymään ja joko karkaamaan alta tai hidastamaan. Tähän asiaan pitääkin siis alkaa kiinnittää entistä enemmän huomiota, sillä kumpaakaan ääripäätä noista kahdesta en tahdo.

Loppukäynnit mentiin taas maaston kautta. Tämä tunti Tupulla oli kiva, sillä viimeksi sain sen jumahtelemaan kesken kaiken, kun en osannut ratsastaa sillä. Tällä kertaa Tupu toimi noita paria laukannoston epäonnista yritystä huomioimatta mukavasti. Opettaja tuumasikin, että Tupuun ja moneen muuhun hevoseen tehoaa kehuminen, niin äänellä kuin rapsuttamalla. Kuulemma epäsäännöllinen palkitseminen saa hevoset yrittämään parhaiten, sillä ne tietävät saavansa palkkion, mutta eivät aina, milloin. Näin ihannetilanteessa ne yrittävät joka kerta parhaansa, koska jonain kertana se palkkio sitten tulee. Sama toimii meihin ihmisiin. Kyllähän minäkin sinnikkäästi lottoan silloin tällöin, vaikka ei se pääpotti saati pienemmätkään voitot osu kohdalle joka kerta.

Sujuvaa menoa kevyessä istunnassa

Alun perin minun piti tänään mennä C-tunnille, mutta tuntilistaa katsoessani huomasin tunnin viimeisellä eli A-tunnilla olevan vain seitsemän ratsastajaa ja aiheina esteet. Niinpä pyysin opettajaa selvittämään, voisinko jotenkin ujuttautua tunnilla. Muutamalla ratsukkoparin vaihdoksella se onnistui, ja pääsin treenaamaan vielä kisaratsullani Potterilla esteitä näin neljää päivää ennen h-hetkeä.

Alkuverkka pidettiin aika lyhyenä käyden nopeasti ravi ja laukka itsenäisesti läpi. Potter oli taas aika hidas, ja koetin nohittaa sitä liikkumaan ilman kummempaa menestystä. Opettaja neuvoi irrottamaan vasenta polvea satulasta ja ajattelemaan jalan kiinni satulaan enemmän ulkoreidestä. Lisäksi vasenta kylkeä piti miettiä napakammaksi, jotta istuntani ei valuisi vasemmalle. Aiheellisia kommentteja, mutta niiden toteuttaminen oli toinen juttu. Polven sain sentään irroitettua satulasta, mutta kyljen ja painon valumisen kanssa en ollut niin näppärä.

Ensimmäiseksi hyppäsimme ratapiirroksen esteen 1 oikeassa kierroksessa ensin puomina, sitten ristikkona ja lopulta pystynä. Hypyt olivat ihan ok, mutta eivät kovin energisiä. Jouduin nohittamaan Potteria paljon eikä se silti halunnut reipastua kunnolla. Opettaja myös hoksautti uudelleen, etten antaisi painoni valua vasemmalle, vaan korjaisin heti hypyn jälkeen istuntani. Seuraavaksi tultiin kaarevan linjan esteet 3 ja 4 vasemmassa laukassa. Väliin sai mennä kuudesta seitsemään askelta tiestä ja laukasta riippuen. Laukka oli jälleen hidasta enkä saanut Potteria vaihtamaan nelosella oikeaa laukkaa. Onneksi vaihto lennosta onnistui. Sitten hyppäsimme vielä suoran linjan eli esteet 5 ja 6 oikeassa laukassa. Väli oli samanmittainen kuin kaareva linja eli kuutta tai seitsemää askelta haettiin. Meillä tuli seitsemän, vaikka olisin halunnut etenevän laukan ja kuusi askelta. Opettaja lohdutti sanomalla, että todennäköisesti ylimääräinen askel jää pois, kun esteet nousevat.

Radan pääsimme hyppäämään kahdesti ensin matalampana ja sitten kisakorkeudessa eli 70 sentissä. Ensimmäisellä kierroksella meno pysyi edelleen vaisuna. Ykkösen yli päästiin ja samoin kakkosen. Laukka ei tosin vaihtunut siinä esteellä, vaan lennosta piti vaihtaa. Kolmosen ja nelosen väliin meni seitsemän laiskaa askelta ja sitten käänsin johtamalla liikaa, jolloin nelosen jälkeen ei ollut mitään mahdollisuutta enää osua viitoselle. Ei muuta kuin viitosen ulkopuolelta ohi ja uusi lähestyminen. Taisin unohtaa ajatella rataa eteenpäin, sillä yleensä en ole ihan noin hölmöjä virheitä tehnyt. Mutkan kautta pääsimme kuitenkin viitoselle, ja linjaan meni seitsemän askelta. Radasta jäi kehno fiilis, kun meno ei ollut sujuvaa ja itse tein huonoja teitä aiheuttaen laukan sammumisen entisestään.

Toiselle kierrokselle opettaja vinkkasi olemaan esteiden pidemmät välit kevyessä istunnassa. Tämä neuvo auttoi valtavasti, sillä Potter alkoi laukata paljon paremmin. Taisin siis jotenkin nyhrätä istunnallani niin, ettei Potter päässyt laukkaamaan kunnolla. Kevyessä istunnassa homma taas alkoi sujua. Ykkönen ylittyi ihan hyvin ja saimme oikean laukan vaihdettua kakkosesteellä vasemmaksi. Esteiden 3 ja 4 kaareva linja meni viimein kuudella askeleella. Laukka myös vaihtui vasemmasta oikeaan taasen esteellä. Tie viitoselle oli parempi, vaikka annoin hevosen vähän painua oikealle. Lopuksi saimme vielä esteiden 5 ja 6 linjalle kuusi askelta. Olin niin tyytyväinen Potteriin samoin kuin opettaja. Tämä kevyen istunnan käyttö pitää kyllä muistaa kisoissakin, mikäli verkassa Potter tuntuu yhtä nihkeältä.

 

Tämän tunnin perusteella suuntaan sunnuntain kisoihin kohtuullisen hyvillä mielin. Potter kyllä toimii, jos vain osaan pyytää oikein. Opettaja kertoi myös, että radalle ei ole tarkoitus pistää kovin kummoisia erikoisesteitä saati tehdä siitä kovin vaikeaa, sillä sekä hevoset että ratsastajat eivät ole kesäloman jälkeen juuri ehtineet hyppäämistä treenata. Tavoitteena onkin saada hyvä aloitus syksyn kisakaudelle. Itsellenihän nämä ovat kolmannet 70 sentin estekisat. Oma päätavoitteeni on edelleen puhdas, tasainen rata. Toisena tavoitteeni on osata ratsastaa hyvässä ratatempossa, jotta ei tulisi huonoja hyppyjä ja hyytymisiä kaarteeseen. Sunnuntainapa sen sitten näkee, miten tavoitteeni onnistuvat.

Videosta kiitos Alekseille!

Pukkikoneen kyydissä

Jossain hulluuden puuskassa hinguin mukaan Äimäraution ratsastuscentrumin opettajan meitä varten pitämälle koulutunnille Noran ja toisen kaverin kanssa. Nora oli aiemmin kertonut opettajan osaavan piiskata myös koulutunnilla, joten sehän oli testattava. Ratsukseni sain 1997 syntyneen Doster Z:n eli Dozzin. Tämä 165-senttinen ruuna on koulupuolella vaativan A:n tasoinen ja estepuolella siltä sujuu 110-120 sentin radat. Ratsua kehutaan opettavaiseksi, sillä se toimii oikein, mikäli ratsastaja tekee asiat oikein. Tunnin aikana ehdittiin treenata vasta-asetuksia volteilla, avotaivutuksia ravissa sekä laukan lyhentämistä.

Itsenäisessä alkuverkassa Dozzi vaikutti aika laiskalta. Sitä sai nohittaa reippaasti eteenpäin, ja aina nohituksen jälkeen se palasi sinnikkäästi hitailemaan. Kovasti se yritti huijata pyöreää kaulaa ihailevaa kuskiaan, mutta valitettavasti takapään tuntuva sammuminen näinä hetkinä herätti tämänkin kuskin yrittämään jotain ratsastuksen kaltaista menoa. Hetkittäin Dozzi suvaitsi liikkua ihan kivasti, jolloin se tuntui lupaavalta. Sitten se taas vähän sammahti ja pyöristeli kaulaansa niin, että ohjastuntuma katosi samalla kuin koko hevosen etupään hallinta. Koetin ajatella halaavani hevosta pohkeilla ja pitäväni ohjat käsistä, mutta jotenkin tein sen huonosti, kun ratsu pääsi aina omille teilleen.

Ensimmäisenä tehtävänä ratsastettiin kulmat huolellisesti harjoitusravissa ja pyöräytettiin niihin vielä voltit aluksi vasta-asetuksessa. Vasempi kierros oli jälleen kerran ratsullekin jäykempi suunta, joten meno oli varsin tihkaista. Dozzi puski kulmissa sisälle eikä sisäpohkeeni mennyt läpi. Volteilla hevosen etuosa ei pysynyt takapään kanssa samalla uralla, vaan painui sisemmäs. Jälleen syyt tästäkin sisäpohkeelleni. Opettajalta sateli kommenttia sisäpohkeen käytöstä ja hevosen aktivoimisesta, mutta taitoni eivät riittäneet niiden toteuttamiseen. En tiedä, mitä sitten lopulta tein niin väärin. Ehkä en ollut tarpeeksi sinnikäs, ja Dozzi käytti tilaisuuden hyväksi.

Tämän jälkeen siirryimme tekemään pitkille sivuille avotaivutuksia edelleen harjoitusravissa pysyen. Menomme ei valitettavasti parantunut, vaan paheni entisestään. Koska en ollut saanut ratsastettua pohkeita aiemmin läpi, eivät avotaivuksetkaan oikein onnistuneet. Opettaja komensi ottamaan ulko-ohjasta pidätteitä ja ratsastamaan sisäpohjetta läpi. Kuulemma hevonen myös karkasi ulkoa, mitä en itse tajunnut ollenkaan. Olisin ymmärtänyt, että kaatuu sisälle, mutta en noin. Dozzi pysyi häilyvänä edestä ja hitaana takaa, jolloin en saanut siitä otetta. Olisin kaivannut avojen aloittamista käynnissä, jotta olisin saanut rauhassa pistää hevosen oikein. Nyt harjoitusravissa oma istunta hajoili, hevosen hoputtamiseen tuhrautui energiaa, ja lopputulos oli sekamelska jotain eikä kuitenkaan mitään. Tässä vaiheessa alkoi tympiä, kun tehtävät tuntuivat tavattoman vaikeilta, vaikka niiden pitäisi jo sujua.

Lopuksi työstimme laukkaa pyöräyttämällä ympyrät molemmille lyhyille sivuille lyhentäen niillä laukkaa sekä menemällä reipasta laukkaa pitkät sivut. Toisena tehtävänä oli puolestaan vain laukata uraa myöten kulmat huolellisesti ratsastaen. Tässä vaiheessa aloin kettuuntua Dozzin nihkeilyyn ja aloin komentaa tomerammin raipalla. Dozzi ilmeisesti päätti, että nyt oli hänen vuoronsa kouluttaa kuskia kunnolla. Jo aiemmin tunnilla Dozzi oli välillä reagoinut raipannapsautukseen pukilla, mutta nyt niitä alkoi sadella sellaisina, että rytkähtelin aina eteen. Opettaja huuteli nojaamaan taakse, että pysyn kyydissä. Yritin sinnikkäästi olla jämy selässä, jotta hevonen ei oppisi pääsemään pukilla pälkähästä. Mutta niin vain Dozzi veti aina herneen turpaansa ja pukitti. Välillä sain sen jopa liikkumaan eteen pukin sijasta, mutta uutta vauhtia pyytäessä se tarjosi taas pukkia. Tuskastuin ja tyydyin monet hetket huonoon vauhtiin, kun kunto saati uskallus ei riittänyt taisteluun. Lyhennystehtävässä saimme ehkä pari askelta oikein, muuten ratsu möngersi hidasta laukkaa enkä saanut sitä pohkeilla saati pidätteillä lyhenemään energisenä pysyen. Sentään reippaat pitkien sivujen laukat menivät kohtuullisesti. Kulmien ratsastaminen huolellisesti ei myöskään onnistunut, sillä ratsu jatkoi pohjetta vasten puskemista. Pah, pah ja vielä kerran pah.

Loppuraveissa menimme molemmille pitkille sivuille loivaa kiemurauraa. Niiden aikana Dozzi välillä väläytti, kuinka hienon rentoa ravia se osaa mennä, mutta sitten taas välillä katosi tuntumalta ja puski sisäpohjetta vastaan. Koko tunnin aikana ei ollut hetkeä, että olisin kuvitellut hallitsevani hevosta kunnolla. Sen sijaan meno oli aika epämääräistä kinastelua. Opettaja kysyi tunnin loppuun, että mitä tykkäsin. Puntaroin vastausta hetken ja totesin nätisti, ettemme Dozzin kanssa sovi yhteen. Opettaja yritti lohdutella sanomalla, että olihan siellä hyviä pätkiä siihen nähden, että olimme ensi kertaa ratsun kanssa töissä. Itselle tosin jäi hurja keljutus lukuisista pukeista ja niissä retkahteluista. Inhotti myös, että niinä hetkinä alkoi pelottaa putoaminen, mikä sai luovuttamaan ja antamaan hevoselle periksi. Dozzi taisi olla mielissään, kun sai pomottaa nynnyä ratsastajaansa. Mutta opettajalta sateli niin paljon huomiota ja kerrassaan sopivaa piiskausta tunnin aikana, että sen takia kannatti käydä. Epäilen vähän, että löydän itseni vielä toistekin samanlaiselta tunnilta. Opettaja kun jo lupaili, että sitten saisin vähän helpomman ratsun alleni.

Tutumpaa menoa esteillä

Tallinmäen maanantaisen koulutunnin jälkeen huilin tunnin paijaillen tallin muita ratsuja. Sitten varustin Nassen, ja suuntasimme päivän toiselle tunnille esteiden pariin. Ratsukoita oli tunnilla pienten sekaannusten takia viisi, mikä ei tällaiselle kahdeksasta yhdeksän ratsukon tunteihin tottuneelle tuntunut missään. Hyvin ehdittiin hypätä ja oli mukava omaa vuoroa odottaessa katsoa muidenkin suorituksia.

Aloimme jo alkuraveissa ylitellä kahta puomia mahdollisimman tasaisesti. Ensimmäisillä ylityksillä Nasse esitti ihmeellisen puolihypyn ja toisella puolestaan lähti laukalle. Muilla kierroksilla se olikin jo tottunut menoon ja ylitti puomit kuin vanha tekijä. Nasse yritti alussa vähän nihkeillä, mutta uskoi vikkelään, että nyt muuten liikutaan. Laukassa puomien väliin pistettiin ensin tasaiset viisi ja sitten reippaammat neljä. Molemmat askelmäärät loksahtivat meillä väliin ilman ongelmia.

Ensimmäiset hypyt otettiin ratapiirroksen esteille numerot 1 ja 2. Ykkönen oli kavaletti, ja se ylitettiin tulemalla oikeassa kierroksessa. Siitä jatkettiin vasemmalle laukka vaihtuen ja suunnattiin kakkosportille uran kautta laukaten. Siitä taas laukka vipsautettiin oikeaksi ja otettiin vielä tarvittaessa jatkoa. Lähdimme Nassen kanssa vähän hitaasti liikkeelle, mutta oikea laukka vaihtui kuitenkin kavaletilla vasemmaksi, sillä se on Nassen parempi laukka. Kakkosesteellä saimme myös oikean laukan ja matka jatkui helposti. Sittenpä uudelleen ykköstä tultaessa laukka ei vaihtunut, kun jäin itse häseltämään reitin kanssa. Nasse kuitenkin vaihtoi kohtuullisen nopeasti ravin kautta myötälaukan, joten tehtävä riitti meille.

Sitten hypättiin esteet 2, 3 ja 4 aloittaen vasemmasta kierroksesta. Meillä laukka ei tainnut ensimmäisellä kerralla vaihtua, joten nopeasti ravin kautta uusi laukka. Olin kuitenkin aika myöhässä tässä yrityksessä ja johtamiseni söi paljon kaarretta, joten tulimme lähelle kolmosta ennen kuin laukka pyöri kunnolla. Nasse päätti kuitenkin pelastaa minut ja hyppäsi esteen. Kolmosen ja nelosen väliin laukkoja taisi mennä kuudesta seitsemään. Sitten tehtävään lisättiin vielä loppuun este 5. Nyt saimme vasemman laukan oikeaksi jo esteellä 2, linja meni ihan hyvin, ja laukka vaihtui vielä esteellä 5 vasemmaksi. Nasse tuntui kuuntelevan pyyntöjäni aika kivasti, ja omasta mielestäni ratsastin sitä paremmin esteille. Sen hyppypaikat oli myös aika helppo nähdä, jolloin mukautumiset eivät tuottaneet ongelmaa. Ennen rataa hyppäsimme vielä esteet 5 ja 6. Nasse oli edelleen mukavasti hereillä ja saimme oikean laukan vaihtumaan vasemmaksi jo ensimmäisellä esteellä. Tietä olisi voinut vähän parantaa, sillä nyt tahdoin unohtaa ratsastaa ensimmäisen esteen jälkeen vähän suoraan. Sen sijaan kaarsin jo hypyssä vähän liikaa, joka söi laukkaa hieman. Nasse kuitenkin reippaasti hyppäsi pienen portin yli.

Lopuksi saimme tulla radan kahdesti. Korkeus pysyi maltillisesti ehkä juuri ja juuri 60 sentissä. Lähdimme Nassen kanssa liikkeelle hyvin, jolloin ykkös- ja kakkosesteet ylittyivät hyvin. Sitten kakkosesteen jälkeen unohdin ratsastaa koko tilaa käyttäen, jolloin kaarsimme taas turhan tiukasti kolmoselle. Laukka hyytyi tässä vaiheessa, joten kolmosen ja nelosen linja oli vähän rämpimistä. Taisin samalla ottaa päiväunet, sillä loppuratakin meni vähän höpöksi. Viitoselle saimme laukan vaihtumaan, mutta meno pääsi hyytymään ennen seiskaa. Seiskan ja kasin linja olisi pitänyt tulla neljällä askeleella, mutta siihen menikin viisi. Opettaja komensi ratsastamaan linjan heti uudelleen neljällä askeleella. Olin vähän myöhässä reipastumispyyntöni kanssa, mutta Nasse oli taas ritarillinen ja venytti itsensä neljään askeleeseen.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä mietin, että on se jo kumma, jos en saa menoa paranemaan. Niinpä otin pidemmän laukkapätkän alkuun, jossa tuumasin Nasselle, että nyt edetään. Nasse otti pyyntöni hienosti vastaan, jolloin ykkönen ylittyi hyvin laukan vaihtuessa oikeasta vasempaan. Kakkosella saatiin taas laukka takaisin oikeaksi ja tie juuri ja juuri aikaisempaa vähän paremmaksi. Pienellä lisätsempityksellä Nasse pysyi liikkeessä, jolloin kolmosen ja nelosen linja meni sujuvammin. Viitoselle tuli hyvä hyppy, laukka vaihtui ja kuutonen ylittyi näpsäkästi laukan vaihtuessa vasemmaksi. Spurttasin vielä vähän ennen seiskaa, jolloin Nasse liiteli välin paremmin yltäneillä neljällä askeleella. Ja niinpäs rata oli ratsastettu paljon paremmin ja sujuvammin! Olin hurjan tyytyväinen ja huutelinkin muille, että onpas Nasse vain huippu ratsu. Opettaja oli menoomme tyytyväinen myös ja sanoi, että johtamiseni olivat olleet varsin toimivia.

Tämän tunnin aikana tuli taas olo, että onhan minulla sittenkin jotain otetta näihin esteisiin. Nassekin oli minulle vallan mainio esteratsu, sillä sen kanssa tehtävät tuntuivat ihmeen vaivattomilta. Tuntiin ei mahtunut mitään rytkähdyshyppyjä tai kummallisia hidasteluita ennen esteitä, vaan meno oli varsin sujuvaa. Olin ihan mielissäni ja aloin salaa haaveilla, että Nassella haluan kyllä hypätä toistekin. Toivottavasti tämä kerta ei siis ollut vain tuurin ansiota, niin ei tule sitten yllätystä ensi kerralla.

Ohjan ja pohkeen yhteistyötä

Minulle ei varmaan pitäisi kertoa, jos tallilla on kaksikin tuntia, jolle mahtuu. Muutoin käy niin kuin tänään: ilmoitin itseni innosta hihkuen Tallinmäelle sekä koulu- että estetunnille. Hups. Mutta mitä sitä kauniin aurinkoista maanantaina sisälläkään nököttämään, kun on noin mainio vaihtoehto tarjolla. Ratsastus alkoi koulutunnista, ja sain hevoseksi Wandan, jolla olen mennyt kerran aikaisemmin. Wandahan on siis tallilla asuva yksäri, joka tekee silloin tällöin tunteja. Tunnin aiheeksi valikoitui ohjan ja pohkeiden yhteistyö, josta opettaja antoi tunnin alussa demonstraation. Kummasti se hevonen vain kulki tuntumalla pyöreänä, kun sekä pohkeet että ohjat olivat sopivasti käytössä. Ilman niitä hevonen taas nousi jäkittämään pää ylhäällä.

Demonstraation jälkeen pääsimme itse treenailemaan samaa käynnissä ja ravissa. Tavoitteena oli ajatella halaavansa hevosta pohkeilla pitäen ohjat tasaisesti käsissä. Wanda on siitä kiva ratsu, että sillä on moottori aina tunnin alusta alkaen käynnissä, tosin välillä vähän liikaakin. Käynnissä oli hyvin aikaa miettiä pohkeet halaamaan hevosta ja pitämään kädet tasaisena. Wanda hoksasi tehtävän jujun aika nopeasti ja alkoikin kulkea tasaisena, hetkittäin pyöreänäkin. Kun tasaisuus hävisi, tarvitsi Wandaa vain halata hetki lisää ja taas se tuli paremmin tuntumalle. Tässä vaiheessa aloin tajuta, kuinka irti pohkeeni yleensä hevosesta ovat. Eipä niitä tule juuri erikseen ajateltua, joten niillä taitaa olla melkoisen oma elämä yleensä.

Ravissa meno sitten hankaloituikin, sillä huomasin pohkeideni liikkuvan melkoisesti keventäessäni. Niiden liikerata oli enemmänkin ehkä ylös-alas kuin eteen-taakse, mutta silti oli vaikeaa yrittää tasoittaa niitä. Kokeilin menoa myös harjoitusravissa hetken, mutta siinä vaiheessa koko istuntani alkoi levitä. Jatkoin sitten keventämistä ja koetin saada pohkeitani pysymään paremmin tuntumalla. Kun se alkoi vähän hahmottua ja ohjat pysyivät käsissäni, meni Wanda taas hetkiä mukavan tasaisesti. Jos tasaisuus katosi, ajattelin taas parempaa pohjetuntumaa ja pyörittelin vielä ympyröitä avuksi. Loppupuolella tehtävää Wanda alkoi tasoittua hyvään ja tasaiseen raviin, josta opettajalta tulikin kommentti, että hevonen liikkuu mukavan rennosti.

Näiden harjoitusten jälkeen tehtävänä oli tulla käynnissä ja ravissa keskihalkaisijaa pitkin ja tehdä pitkille sivuille seinäväistöt. Wanda tuntui suoristushetkinä jäävän hieman oikealle punkemaan, mutta opettaja ei nähnyt menossamme juuri korjattavaa. Väistöt vasempaan kierrokseen olivat tuttuun tapaan helpompia. Wanda väisti ihan kohtuullisesti, mutta pyrki kävelemään ohjista läpi. Tein sitten tiheämmin puolipidätteitä, jolloin ratsu jäi odottamaan edestä paremmin. Sitten sain väistättävän pohkeen selvemmin läpi. Oikeassa kierroksessa oma istuntani vaikeutti ilmeisesti menoa, sillä Wanda ei alkanut väistää kovin helpolla, vaan punki eteenpäin. Yritin hilata painoani paremmin, että tamma voisi ymmärtää pyyntöjäni ja meno parani hieman. Ravissa tosin väistöt olivat melkoisia sähellyksiä, kun Wanda olisi mieluusti kipittänyt väistämättä. Olisin saanut tässä tapauksessa olla topakampi ottamaan ratsun kuulolle, jotta se olisi malttanut tulkita pohjepyyntöni väistättäväksi avuksi vauhdin lisäämisen sijasta. Muutamia väistöjä saimme onneksi aikaiseksi, mutta tasaisuus oli kuitenkin kaukana.

Loppuun otimme vielä vapaata laukkaa, jossa tarkoituksena oli taas pohkeiden ja ohjan yhteistyöllä saada hevonen tasaiseksi ja ehkä pyöreäksi. Oikeassa laukassa Wanda eli päänsä kanssa, mutta kulki myös hetkittäin tasaisesti ja pyöreänä. Muutamia kertoja ratsu taisi vähän käydä kuolaimenkin alla. Tässä kierroksessa sain itse pidettyä pohkeet kohtuullisesti tuntumalla eikä kädetkään ihan liikkuneet villisti. Vasemmassa kierroksessa tulikin pulmia sen edestä. Oma istuntani muuttui soutamiseksi enkä saanut sitä vakautettua. Wanda taas ei enää yrittänytkään mennä tasaisesti, vaan laukkaili pää ylhäällä. Soutamisestani taisi lähteä liikkeelle melkoinen tapahtumaketju, jossa ensinnäkään pohkeet eivät pysyneet tuntumalla, käteni hilluivat omilla teillään ja vasemmalle kenottava istuntani viimeisteli epätasaisen menon. En saanut istuntaani kuriin, joten kauhean hyviä hetkiä ei valitettavasti tähän suuntaan tullut. En edes tajua, miten annoin itseni seilata selässä niin kehnosti. Harmittaa näin jälkikäteen, kun selässä ollessa asiaan olisi kuitenkin voinut vielä vaikuttaa.

Loppuraveissa haimme taas hevosia venyttämään eteen ja alas. Wanda oli innoissaan ja kipitti reipasta ravia menemään. Sain toppuutella sitä melkoisesti eikä sekään meinannut riittää. Tammahan oli esittänyt muinakin rentoiluhetkinä ravikipitystä enkä voinut kuin hämmästellä, miten sillä voikin olla niin paljon virtaa. Koetin rauhoittaa Wandan menoa löysäämällä ohjaa ja taputtelemalla, mikä auttoikin aina hetkeksi. Sitten tamma taas muisti, että liikkuminen on kivaa ja taas mentiin. Mutta enpä kyllä moiti, vaikka jarrutustaitoni ovatkin heikot. On se silti parempi, että ratsu haluaa liikkua kuin heittäytyä keskelle kenttää nukkumaan. Vielä kun osaisin soveltaa liikkumishalut hyväksi etenemiseksi yhteistyössä.

Hevosen ratsastamista suoremmaksi

Kouluratsastuskarkelot jatkuivat, kun suuntasimme kaverini kanssa Tallinmäelle ratsastamaan. Tunnin aiheeksi oli toivottu hevosen ratsastamista suoremmaksi ja sitä toteutettiin pohkeenväistöjen, avo- ja sulkutaivutusten, vasta-asetuksen sekä vastalaukan kanssa. Arvelin saavani tuttuun tapaan joko Melban tai Jetin, ja tällä kertaa sain jälkimmäisen eli Jetin.

Tunnin ensimmäisenä tehtävänä olivat pohkeenväistöt pitkille sivuille. Hevosen etuosa jätettiin uralle ja takaosa väistätettiin pois uralta. Jetti oli ihmeen hyvin hereillä ja väisti molemmat suunnat kevyillä avuilla. Välillä niinkin hyvin, että opettaja kertoi pienemmänkin poikituksen riittävän. Olin ihan ihmeissäni, kuinka helposti väistöt sujuivat ilman puolieroja. Käynti yritti tosin välillä hyytyä, mutta aktiivisuudesta huolehtimalla Jetti pysyi kohtuullisesti liikkeellä. Ilmeisesti tehtävässä auttoi se, että mietin tarkemmin omaa istuntaani.

Väistöjen jälkeen lähdettiin tulemaan sekä käynnissä että ravissa keskihalkaisijaa pitkin ensin sulkutaivutusta, sitten suoristuksen kautta avotaivutusta. Käynnissä sain taas huomautuksen siitä, että poikitusta oli liikaa. Tässä törmäsin tuttuun virheeseeni: ratsastin liian jämäkästi, vaikka hevonen olisi toiminut kevyemmillä avuilla. Lisää ongelmaa tilanteeseen toi se, etten vielä osaa tuntea istunnallani, milloin hevonen menee toivotusti. Niinpä opettajan avulla sain poikitusta hillittyä, ja sulkutaivutuksesta tuli parempi. Avotaivutus osoittautui tällä kertaa minulle sulkua vaikeammaksi. Unohdin vartioida pohkeella sitä, ettei hevonen lähde kääntymään, kun pyysin sitä siirtämään etuosaansa. Niinpä osa avotaivutuksista oli vähän haparoivia, ja reitti muuttui kesken kaiken. Välillä taas tajusin käyttää pohkeita, jolloin Jetti meni avoakin aika kivasti.

Ravissa avot ja sulut onnistuivat aika samoin kuin käynnissä. Sulkua oli myös helpompi tehdä tässäkin askellajissa. Ongelmana tosin oli välillä se, että Jetti ei tahtonutkaan suoristua, vaan jäi sulkutaivutukseen. Keskityin sitten ratsastamaan hevosen takaisin suoraksi ennen kuin ajattelinkaan avoa. Ravissa avoissa korostui hieman se, että tie ei pysynyt suorana, kun hevonen pääsi välillä vähän karkaamaan. Mitään suuremman luokan ongelmaa ei kuitenkaan ollut. Siksipä olin ihmeissäni tässäkin, miten tällaiset liikkeet sujuivat kohtuullisen vaivatta.

Laukassa teimme ensin vasta-asetukset pitkille sivuille ja myötäasetukset kulmiin. Vasemmassa laukassa vasta-asetus auttoi hallitsemaan ulkolapaa, jolloin Jetti meni kohtalaisen suorana. Siinä kierroksessa siis ei ollut kummempia ongelmia. Sen sijaan oikeassa kierroksessa Jetti jätti takaosansa selvästi sisälle eikä aluksi halunnut suoristua vasta-asetuksen avulla. Yritin korjata takaosaa etuosan taakse, mutta Jetti luuli minun haluavan vaihtoja ja heitti itsensä hetkeksi ristilaukkaan. Sitten tajusin pitää vasta-asetuksen ja tyyrätä etuosaa takaosan kohdalle. Näin Jetti suoristui eikä laukannut etu- ja takaosa omilla teillään.

Lopuksi treenattiin vielä vastalaukkaa. Oikeassa kierroksessa nostettiin vasen laukka ja kentän päädyt ratsastettiin vastalaukassa asettaen hevoset oikealle ja vasemmassa kierroksessa tietenkin toisinpäin. Pelkäsin aluksi, että Jetti vaihtaa päädyissä laukan lennosta, sillä se on siinä näppärä. Ilmeisesti Aksun kanssa tehty vastalaukkaharjoitus oli tehnyt minullekin hyvää, sillä vastalaukat onnistuivat mukavasti molempiin suuntiin. Huolehdin kyllä tarkasti, että pohkeeni kertoivat säilyttämään pyydetyn laukan, mutta rohkenin kuitenkin myös asettaa. Opettajalta tulikin kehuja, sillä onnistuneet vastalaukat tarkoittivat sitä, että Jetti pysyi tasapainossa. Se kuulemma pelastaa itsensä vaihtamalla myötälaukan heti, jos joutuu epätasapainoon.

Loppuraveissa hevosia vielä venytettiin eteen ja alas ja loppukäynnit käytiin pienen maastolenkin kautta. Mikä lie kouluratsastusputki nyt on alkamaisillaan, mutta en valita yhtään. Jetti oli tällä kertaa todella kiva, vaikka yleensä en saa koulutunnilla siitä kovin helpolla asioita irti. Nyt ratsu tuntui keskittyvän mukavasti ja olevan ennen kaikkea herkkä kuuntelemaan apuja. Tämän tunnin antamalla fiiliksellä olisi ollut kiva hurauttaa toinenkin tunti putkeen. Toisaalta pitää säästellä näitä hyviä hetkiä, sillä näitä ei välttämättä ihan niin usein kouluväännön parissa koe.

Estekisoihin treenaamassa

Jos esteet ovat pieniä, niin aina voi silti hypätä isosti.

Lyöttäydyimme Kaisan kanssa lauantaina C/B-tunnille, koska sillä oli luvassa esteitä. Seuran estekisat ovat tosiaan viikon ja päivän päästä, joten nyt on oiva hetki vähän testata mahdollista kisaratsua. Olin toivonut tunnille Potteria, ja opettaja oli kivasti sen minulle laittanut. Oli kyllä vähän orpo olo, kun Loren ja Manun ollessa poissa vaihtoehdoista, jäi suosikkilistalleni enää jäljelle Potter. Pitää toivoa onnen olevan puolellani, kun opettajat jakavat kisaajille ratsut.


Alkuverkan saimme mennä itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Opettaja hoksautti tekemään siirtymiä ja kaikkia sellaisia kuvioita, joilla hevosen saisi kuulolle. Potter liikkui mielestäni ravissa aika tahmeasti enkä saanut sitä kovin reipastumaan. Ympyröillä se puolestaan tahtoi valua ulos, kun en saanut vartioitua sitä kunnolla. Potter myös jännittyi ohjasotteitani vastaan enkä osannut rentouttaa sitä. Reippaampaa ravia hakiessani opettaja huomautti, ettei hevosta pidä päästää kiihdyttämään, vaan ottaa reippaampikin hetki hallitusti. Aiheellinen kommentti, sillä pitkänä vyöryvä hevonen ei tietäisi esteradalla hyvää. Alkuverkan jälkeen olo oli aika epävarma, sillä en osannut kaivaa Potterista esiin sitä säpäkkyyttä, jonka avulla se ylittäisi esteet vaivatta. Ilman säpäkkyyttä olisi puolestaan luvassa miniaskeleita ennen estettä ja niiden seurauksena kummallisia hyppyjä.

Potter tekee työt, kun kuski istuu(!) ja matkustaa.

Ensin tultiin kavalettia ja kahta puomia ympyrällä molemmista suunnista. Potter ei laukannut kunnolla, jolloin jäin puskemaan enkä ratsastanut teitä hyvin. Opettajalta tulikin tästä huomautus, ja koetin parantaa menoa. Molempiin kierroksiin tuntui, että ratsu joko valui sisälle tai karkasi ulos enkä saanut sitä korjattua pohkeilla. Sen sijaan palasin vanhaan tuttuun tapaani eli ohjissa roikkumiseen. Kumma homma, miten aina sorrun ohjiin, jos hevonen ei liiku kunnolla. Miten on niin vaikea tajuta, että ne pohkeet auttaisit silloin ja monessa muussakin tilanteessa niin paljon paremmin? Vähän paremmalla keskittymisellä saimme siedettävimpiä teitä, mutta en ollut itse menoon yhtään tyytyväinen. Opettajalta tuli tosin kommenttia, etten turhaan hoputtaisi hevosta liian lujaan laukkaan. Omasta mielestäni noina hetkinä vasta aloimme liikkua kunnolla. Nyt ajateltuna huomasin, että ei se pitkänä kaahottava hevonen olisi ollut yhtään hyvä ratkaisu.

Ennen rataa hypimme myös alla olevasta ratapiirroksesta esteitä 1 ja 2 (noin 17 metrin linja), 3 ja 4 (joista jälkimmäinen oli kavaletti) sekä viitosestettä. Linjan esteet 1 ja 2 sujuivat ihan ok, mutta opettaja halusi suorempaa menoa. Väliin meni viisi askelta, vaikka oikeassa laukassa Potter olisi mennyt sen sujuvasti neljällä. Esteillä 3 ja 4 laukka vaihtui kolmosella toivotusti oikeasta vasempaan eikä kavaletti tuottanut muita ongelmia. Esteellä 5 puolestaan laukka ei jostain syystä vaihtunut, mutta onneksi Potter on näppärä vaihtamaan lennosta joko pyynnöstä tai itsensä pelastaen. Videolta katsottuna ratsu liikkuu ihan siedettävästi. Mitenhän se tuntui selkään niin vaivalloiselta?

Lopuksi hypättiin vielä rata ja uusinta. Ensimmäisellä kierroksella esteiden 1 ja 2 linja meni vauhdikkaammin siten, että viides askel oli muita vähän lyhyempi. Hevonen oli siis herännyt, kuski taas ei. Kolmosesteelle pääsimme kuudella laukalla sujuvasti ja reilulla johtamisella laukka vaihtui oikeasta vasemmaksi. Tie neloselle näyttää videolta katsottuna ihan hyvältä, mutta selästä käsin muistan miettineeni, että käännyimme vähän liian aikaisin. Viitoselle tulimme ihan kivasti, mutta laukka jäi silti vaihtumatta. Se onneksi vaihtui sitten myöhemmin lennosta. Jäiköhän Potter asettuneeksi vielä vasemmalle vai mikähän mätti, kun laukka ei suosiolla vaihtunut tähän suuntaan? Sain sitten uusia vielä kahteen kertaa esteet 1-3. Toisella kerralla herättiin molemmat, ja Potter laukkasi linja 1-2 neljällä askeleella ja välin 2-3 viidellä. Tunsin selkään, että se teki hassun ilmavan hypyt niille ja kuvista katsottuna niin kävikin. Videolla puolestaan meno näyttää kohtalaisen normaalilta.

Uusinnassa tulimme esteet 3, 5 ja 2 aloittaen oikeassa kierroksessa. Kolmonen ylittyi hyvin ja laukka vaihtui eikä tiekään ollut hulluimmasta päästä. Viitoselle saimme laukan ilmeisesti jotenkin vaihtumaan, mutta tiessä oli vähän sählinkiä silti. Käännöksessä Potter vähän kompastui, jolloin laukka kärsi vähänj a kakkoselle tulimme aika lähelle. Siitä tulikin sitten töksähtävämpi hyppy, mutta yli päästiin silti. Jatkossa täytyy tarkkailla, että käännän varmasti ajoissa ja samalla huolehtia siitä, että hevonen laukkaa. Liian tiukoilla kurveilla esteille tulee muuten sammuneen laukan kanssa melkoinen ongelma.

 

Tunnista jäi vähän ristiriitainen olo. Toisaalta Potter hyppäsi kyllä kaiken eikä epäröinyt minkään ylittämistä, mutta silti minusta tuntui, etten ollut ihan samalla sivulla sen kanssa. Potter on hyvä hyppäämään, mutta ei ilmeisesti arvota säheltävää tapaani ratsastaa esteillä. Onneksi kisojen estekorkeus on vain 70 senttiä, joten eiköhän se toivottavasti hyväksytysti suju, oli hevonen sitten mikä tahansa. Tämän kerran perusteella raapustin kuitenkin Potterin nimen toiveekseni ja nyt saan sitten jännätä, mitä opettaja päättää.

Kuvista kiitos Alekseille ja videoista kiitos Noralle!