Sunnuntaina kävin tuplahevostelemassa. Ensimmäinen ratsastus hurahti Paven kyydissä kevyesti ja lyhyesti. Tutustelimme toisiimme kahdestaan itsenäisen kerran merkeissä. Kummempia treeniaiheita en ottanut, vaan kävin askellajit läpi rentoutta haeskelen.
Olimme Paven kanssa maneesissa kahdestaan. Taluttelin Pavea maasta käsin hyvän tovin, jotta se sai tutustua paikkaan ilman kavereita. Taluttaessa kiinnitin Paven huomiota minuun tekemällä pysähdyksiä ja peruutuksia. Nämä auttoivat, ja Pave keskittyi uuden paikan ihmettelyn lisäksi enemmän minuunkin. Näiden harjoitusten jälkeen kipusin Paven kyytiin.
Käynnissä haeskelin Pavea pyöreäksi ja keskittymään, sillä kyllähän se tahtoi vähän pälyillä muualle ja unohtaa, että joku oli satulassa. Se alkoi kuitenkin keskittyä paremmin, ja käyntiinkin alkoi löytyä pientä rentoutta. Ravissa jatkoin saman ajatuksen kanssa. Siinä Pave jännittyi enemmän ja tahtoi aina lähteä kipittämään, jos unohduin matkustamaan. Pyörittelin ympyröitä ja kahdeksikkoja, joiden aikana saimme aina parempia hetkiä. Tahti tahtoi silti aina vähän kiihtyä, vaikka yritin hakea Pavea tasaisemmaksi.
Lopuksi laukkasin molempiin suuntiin hetken pääty-ympyrällä. Pavella oli ymmärrettävästi virtaa, joten annoin sen mennä vähän isompaa laukkaa. Se tuntui siltä, että olisi voinut mennä vielä reippaamminkin, mutta tämä vauhti sai tällä kertaa riittää, ainakin minulle. Laukassa oli edelleen hyvä istua, ja keskityin pitämään kädet rentoina ja olemaan jarruttamatta ja sammuttamatta Paven halua edetä.
Laukan jälkeen rauhoittelin Paven ravin tasaiseksi ja siirryin käyntiin. Loppukäynnit kävimme käppäilemässä maasta käsin ulkona. Pavelle maneesin kiertäminen valoisalla oli kuin aivan uusi maailma. Niin paljon sen piti katsella pää korkealla. Hassu ruuna. Vajaan puolen tunnin ratsastuksen jälkeen Pave pääsi takaisin tarhaan sopivasti päiväheinien pariin.
