Lauantaina vuorossa oli Tallinmäen maastoreissu Kaisan kanssa. Pave ja Vake pääsivät samalla ensimmäistä kertaa yhdessä maastoon. Me Paven kanssa otimme vetovastuun. Parin plusasteen ja ihanan auringonpaisteen ansiosta tuntui kuin olisimme hypänneet tammikuusta suoraan kevättalveen.
Kävimme tutun lyhyemmän reitin tietä ja sen päässä ollutta metsälenkkiä pitkin. Ravissa Pave oli ensin vähän jännittynyt ja kiireinen, mutta hiljalleen rentoutui. Sen perusteella kokeilimme myös laukkaa. Pave tarkkaili laukatessaan ympäristöä, mutta ei pingottunut, vaan kuunteli hyvin pidätteeni ja eteni maltilla. Selvästi sen normaali maastolaukka olisi sujuvampaa, mutta halusin ottaa ensimmäisen pätkän vähän himmaillen. Laukan jälkeen menimme pätkän käyntiä, kun ohitimme tutun sinisen kontin. Pave on nähnyt sen kerran, mutta tänään sen piti ihan puhista sille. Sen jälkeen otimme vielä pätkän ravia, kunnes olimme metsälenkin luona. Sen köpöttelimme käynnissä. Pave eteni pitkin askelin ja pääosin aika rennosti ja tasaisesti.
Kotimatkalla lähdimme ensin ravaamaan. Emme tosin pitkälle päässeet, kun Pave tuntui tuumivan, että mitäs tässä madellaan. Se pomppasi pari kertaa laukalle eikä oikein arvostanut, kun kerroin meidän menevän vain ravia. Olimme juuri päässeet käynnissä ilman puhinoita sinisen kontin ohi, kun Pave taas hyppäsi laukalle. Siinä pidätettä ottaessani ohja napsahti vasemmalta puolelta poikki. Hetken aikaa mietin, että mitäs nyt, kunnes tajusin minulla olevan sentään se toinen ohja kädessä. Pave meni jotain minilaukkaa, ja yhdellä ohjalla sain sen käännettyä ja hidastamaan käyntiin. En lähtenyt solmimaan katkennutta ohjaa ja jatkamaan matkaa satulasta käsin, vaan päätin suosiolla taluttaa tallille saakka. Pave malttoi taas paremmin, kun tajusi, ettemme enää menisi käyntiä reippaampaa. Missään vaiheessa Pave ei siis singonnut menemään, mutta kovasti yritti ehdotella omia ratkaisujaan. Niinpä en onneksi alkanut jännittää sitä. Sen sijaan ohjan katkeaminen oli tutinoita aiheuttanut yllätys, moista kun ei ole vielä minulle sattunut.
Kotimatka taittui sitten maasta taluttaen. Sinällään ihan hyvä juttu, sillä vastaan tuli kaksi autoa. Ensimmäisellä talutusreissulla ollessamme Pave vähän säpsyi autoja, joten nyt pysäytin molemmat autot ohituksen ajaksi. Onneksi vastaan tuli niin ystävällisiä ihmisiä, jotka malttoivat odottaa sen aikaa. Reissun kolmas auto kääntyi ennen meidän kohtaamistamme pihalle. Siitä Pave jännittyi vähän, mutta pysähtyneet autot se oli ohittanut ihanan maltillisesti. Olipas siinä maasto. Positiivista oli se, että menomatkalla Pave käyttäytyi oikein mainiosti. Kaiketi se koti alkoi paluumatkalla houkutella niin paljon, ettei matelu enää Pavelle maittanut. Ensi kerralla tiedän tämänkin. Sen reissun tosin tahdon tehdä ehjin varustein.
