tiistai 5. tammikuuta 2016

Käytä niitä jalkoja

Tiistaina oli taas Pian valmennus, jonne menin Hempalla. Ratsukoita tunnilla oli kolme. Ehdin verrytellä itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Tällä kertaa otin laukkaa nopeasti alkuun. Arvelin, että se voisi vetreyttää Hemppaa helpommin. Laukka lähti pyörimään aika kohtuullisesti. Hurauttelin sitä molempiin suuntiin, ja Hemppa eteni mukavasti. Laukan jälkeen myös ravikin toimi tavallista paremmin ja sitä pystyi vähän säätelemäänkin. Verryttelyssä tein vielä muutamat käyntiväistöt, ja pohkeet menivät siinä mukavasti läpi.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ravissa keskihalkaisijalle, jonka keskellä teimme parin askeleen käyntisiirtymisen. Sen jälkeen palasimme raviin ja tulimme molemmista suunnista kolmikaarista kiemurauraa, jonka suorituskohdissa oli kaksi puomia. Siirtymiset ravista käyntiin eivät olleet meidän juttumme, ja ne pääsivät venymään. En saanut valmisteltua siirtymisiä niin, että ne olisivat olleet sujuvampia. Raviin pääsimme kuitenkin takaisin kohtuullisesti. Kaarteissa opettaja muistutti ratsastamaan kunnolla pohkeella, ettei eteneminen hyytynyt. Hiljalleen kuvion kaarteet samoin kuin puomikohdat alkoivat sujua ihan hyvin ja aika tasaisesti.

Tulimme samaa kuviota vielä laukassa siten, että tulimme sille laukassa, vaihdoimme keskihalkaisijalla laukan ravin kautta ja lähdimme siitä kolmikaarisen kiemurauran pystyille. Opettaja muistutteli ratsastamaan edelleen kunnolla pohkeilla takajalkoja töihin, mutta olemaan päästämättä Hemppaa edestä pitkäksi. Etenemiseen haettiin siis napakkuutta, joka aina välillä jäi matkasta. Kiemuraura alkoi kuitenkin sujua laukassakin aika mukavasti. Pohkeiden käytön lisäksi opettaja muistutteli ihanan sinnikkäästi minua kantamaan kädet, jotka tuppaavat aina painumaan liian alas. Tämän tehtävän suurin ilo oli laukanvaihdot, joita saimme tehtyä pystyillä aika onnistuneesti.

Seuraavaksi tulimme neljän puomin suoraa linjaa, jonka väleihin pistettiin yksi askel. Puomien välejä pidennettiin tehtävän aikana, ja sitä tultiin molemmista suunnista. Hempan kanssa askeleen venyttämisestä ei tarvinnut huolehtia. Ensin laukkaa piti lähinnä vain vähän lyhentää, sitten jo saikin tulla kohtuullisen rennosti. Eteen ei varsinaisesti tarvinnut ratsastaa missään vaiheessa. Pohkeella sai kuitenkin tehdä sen verran töitä, että laukka pysyi pyörivänä. Etenkin lyhyemmissä väleissä pontevuus tahtoi hieman kadota, joten pohkeilla pyrin pitämään Hempan napakkana. Samalla yritin muistaa olla päästämättä sitä edestä pitkästi. Tehtävä sujui eri väleillä loppujen lopuksi aika hyvin. Olisin vain saanut ratsastaa tehtävän jokaisen kierroksen tarkemmin puomien keskeltä.

Loppuun tulimme vielä radan, jossa yhdistyivät tunnin tehtävät. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa keskihalkaisijaa myöten, jolla teimme laukanvaihdon ravin kautta. Oikeassa laukassa jatkoimme innaripystyille, jotka sujuivat hyvin. Hemppa vaihtoi laukan toivotusti, ja matka jatkui toisille innaripystyille sujuvasti. Laukka vaihtui myös niillä, jonka jälkeen sain vähän hakea laukkaan pontevuutta. Laukkapuomit sujuivat kuitenkin ihan hyvin, vaikka sainkin ratsastaa niillä enemmän pohkeilla. Niiden jälkeen tulimme uudelleen ensimmäisille innaripystyille. Ne sujuivat jälleen hyvin, ja laukkakin vaihtui toivotusti. Sitten sain taas miettiä pontevaa, mutta lyhyttä laukkaa, sillä edessä oli 17 metrin suora linja ristikolta pystylle. En saanut kuitenkaan pohkeita niin tarmokkaasti töihin, että laukka olisi lyhentynyt, mutta pysynyt aktiivisena. Niinpä tulimme huonossa rytmissä viitoselle, mutta Hemppa venytti kuutoselle viidellä askeleella. Laukkakin vaihtui välissä vääräksi, joten saimme ottaa heti pari sakkokierrosta. En saanut niidenkään aikana laukkaa ihan priimaksi, ja se pääsi myös välissä vaihtumaan. Väli alkoi kuitenkin mennä asiallisesti viidellä askeleella.

Saimme hengähtää tovin, kunnes otimme vielä erikseen revanssin suorasta linjasta. Ensin hain laukkaa paremmaksi ennen kuin tulin tehtävälle. Ensimmäisellä kerralla linja meni muuten ok, mutta laukka pääsi vaihtumaan taas. Toisella kerralla lopulta tsemppasin ja pidin pohkeet tiiviisti tuntumalla. Sain tuotua Hempan suorempana ensimmäiselle esteelle, jolloin sille tuli hyvä hyppy. Sen ansiosta laukka pysyi vasempana, ja saimme jatkettua linjan tasaisesti. Ponnistuspaikka toisellekin esteelle sattui hyvään kohtaan, jolloin pääsimme senkin oikein asiallisesti ja laskeuduimme vielä myötälaukassa. Johan se saatiin tehtyä oikein! Tämän jälkeen työstin vielä opettajan tsemppaamana laukkaa. Nyt sain viimein jalkani hommiin ja sitä myöten Hempan kuosiin. Kylläpä siitä irtosikin taas hyvää laukkaa, kun kuskikin osasi hommansa.



Olipas taas treenit, joissa riitti puuhaa. Tämän päivän hyvät kertaukset olivat pohkeiden aktiivinen käyttäminen sekä käsien kantaminen. Molemmissa asioissa on melkoisesti petrattavaa, joten tällainen tehokuuri niistä tuli tarpeeseen. Hemppa oli tänään tasaisempi läpi tunnin, vaikka toki sitä sai ratsastaa. Mukaan mahtui kuitenkin mukavan helppoja ja sujuvia pätkiä, joissa ei tarvinnut ylimääräisiä pusertaa. Vielä vain enemmän pohkeita ja parempaa ryhtiä omiin käsiin ja sitä myöten hevoseen, niin taas ollaan enemmän oikeassa suunnassa.

Videoista kiitos Noralle!