Olin toppautunut niin hyvin, etten melkein tuntenut pohkeillani hevosta. Vaan eipähän palellut! Kovin vakavaa treeniä en tehnyt, vaan tunti meni enemmänkin kevyen perusratsastuksen kautta humputtelun puolelle. Ensin menin tovin käynnissä ja ravissa, jotta taas totuin menoon ilman satulaa. Tupulla oli todella helpot askellajit, joten kaikki keikahtelut olivat oman istuntani pulmia. Laukassa Tupu meni mummovauhtia, arveli varmasti minun keikahtavan ensimmäisessä mutkassa alas. Vaan ei, kyllä siinäkin askellajissa istui mukavasti mukana.
Tunnin aikana yritin tunnustella, miten Tupua saisi rentoutumaan ja pyöristymään. Apuna käytin käynnissä tehtyjä väistöjä sekä asetuksen ja taivutusten työstöä käynnissä ja ravissa ympyrällä. Väistöt olivat hieman surkuhupaisia, kun olin tosiaan topannut jalkani sangen paksusti. Kai ne Tupun kyljet siellä jossain olivat, mutta aika hankalaa oli tuntea ne vaatekerrosten alta. Lopulta sain jalkojani toimimaan vähän, jolloin väistöt lähtivät ainakin sinnepäin. Ongelmana oli kuitenkin se, ettei niissä juuri rentoutta ollut ja sähläsin melkein jokaisen askeleen aikana jotain. Onneksi muutamia askeleita meni aina vähän paremmin, kun en häirinnyt Tupua joka hetki.
Tämän lisäksi pyörin käynnissä ja ravissa hyvän tovin ympyrällä molempiin suuntiin. Oikeassa kierroksessa Tupu tuntui asettuvan itsestään liikaa ja kaatuvan samalla sisälle. Vasemmassa kierroksessa sisälle valuminen oli edelleen mukana, mutta nyt ilman automaattista asetusta. En tohtinut ajatella, miten paljon istuntani aiheutti näitä pulmia. Yritin kuitenkin pitää Tupun pohkeilla raiteilla sekä hakea asetuksia läpi. Mitään mainittavaa onnistumista en tosin saanut aikaan, mutta hiljalleen aloimme kuitenkin pysyä haluamallani reitillä. Ei mikään läpimurto, mutta parannus siihen, että aluksi ympyrä oli aina vähän suurempi tai pienempi kuin aikaisemmalla kierroksella.
Videosta kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Kaisalle ja Noralle!
