On se kiva!

Juhannusaattoon sopi enemmän kuin hyvin kaksi estetuntia Tallinmäellä. Viiden päivän ratsastustauko tuntui hurjan pitkältä, joten satulaan oli kiva päästä takaisin. Ensimmäisen estetunnin menin Hilimalla kolmen muun ratsukon kanssa. Tunnin ideana oli suoruuden ja tahdin säilyttäminen.

Alkuverryttelyssä kavensimme hieman kenttää ja ratsastimme niin pitkät kuin lyhyet sivun mahdollisimman tarkasti suoraan. Myötäasetukset kulmiin valmisteltiin hyvissä ajoin, ja tarvittaessa vasta-asetuksia sai käyttää apuna. Vasen kierros sujui ihan asiallisesti kaikissa askellajeissa, oikeassa kierroksessa oli hieman enemmän työtä. Etenkin laukassa oikea kierros oli paikoin aivan kamalaa oikomista, kun en millään meinannut saada Hilimaa pysymään suunnittelemallani reitillä. Ihan hassua, kuinka muka minulle vahvempi kierros ei ota sujuakseen Hiliman kanssa. Opettaja tuumasi, että Hiliman vaikeampi puoli riippuu aina ratsastajasta. Vaikka saimme oikeaan kierrokseen hieman tolkkua, jäin kyllä pohtimaan, mikä istunnassani saa Hiliman oikomaan. Asiaa pitää tutkailla, jälleen kerran.

Ennen pientä rataa tulimme suoria linjoja omina tehtävinään. Suoralla linjalla oli puomi, este ja puomi. Tavoitteena oli tulla tehtävä suoraan ja tasaisesti. Hilima oli mukavasti menossa mukana enkä itse kiirehtinyt, jolloin saimme tultua välit aika mukavan tasaisesti. Parasta oli se, että Hilima reagoi sekä pyyntöihin odottaa kuin vähän edetä. Ponnistuspaikkoja ei tarvinnut alkaa sen kummemmin säätää, sillä ne löytyivät liki puoli-ilmaiseksi. Tällainen oli kyllä kivaa, kun sai pääosin nauttia menosta ja onnistumisista.

Päivän rata oli yksinkertaisuudessaan suorat linjat sekä parit lävistäjähypyt. Radan korkeus taisi olla noin 70–80 senttiä, mikä tuntui juuri sopivalta. Tunnin palaset loksahtelivat tällä tehtävällä mukavasti kohdilleen. Hilima eteni radan läpi tasaisesti ja varmasti. Ehdin miettiä ratkaisuja esteille tultaessa ja tehdä ne ajoissa. Hypyt sujuivat ja ratsastin varmistelematta silti turhia. Myös kaarteet oikealle sujuivat paremmin, kun viimein tajusin rentoutua käsistä, tukea pohkeilla ja antaa laukan sujua kaarteiden läpi. Laukatkin vaihtuivat lävistäjähypyissä sujuvasti. Hitsit, olipa kivaa! Ihan kuin olisin sanonut tuon jo muutamaan kertaan, mutta kun niin vain oli. On mukava huomata, että välillä tunti voi mennä sutjakasti niin, että asiat loksahtelevat paikoilleen. Kehitys kehittyy, ja minä näemmä kehityn sen mukana. Jeij!

Tunti meni kyllä heittämällä yhteen parhaimmista Hiliman kanssa. Kehuin ja taputtelin Hiliman hyväksi, joten tammallekin täytyi jäädä hyvä mieli. On se vain kiva hyppykaveri, aivan mainio! Näillä fiiliksillä mennään taas hyvä tovi eteenpäin.