Tiistaina kävin ennakkoon korvaamassa väliin jäävän tuntini. Lyöttäydyin B-tunnin porukkaan, jossa olikin täysi väkimäärä eli yhdeksän ratsukkoa hommissa. Arvelin saavani ratsuksi jonkun tavallisesta poikkeavamman ja osuin puolittain oikeaan: Attehan sieltä tuli. Blogista piti tarkistaa, että viimeksi olen mennyt Atella seitsemisen kuukautta sitten. Pienenä yllätyksenä tuli se, että tämä oli vasta kymmenes kerta tällä ruunalla. Tunnilla treenasimme pohkeenväistöjä sekä vasta-asetuksia.
Pohkeenväistöt teimme uraa myöten pitkille sivuille käynnissä ja ravissa. Atella oli meno päällä, ja minä hukkasin tietysti jarrut. Ei hyvä lähtökohta. Käyntiväistöissä sain toppuuteltua Attea ja esitettyä toivottuja askeleita. Atte kuitenkin oli molempiin suuntiin menossa enemmän sisälapa edellä, vaikka yritin korjailla sitä pois moisesta. Ravissa pakka levisikin aika pitkälti täydellisesti. Tuli kyllä niin hölmö olo, kun en saanut hevosta paria hullunkurista kertaa enempää tekemään tehtävää oikein. En vain osannut! Atte pääsi painamaan ja karkaamaan alta, kun en keksinyt, millä keinoilla saisin sen kuulolle ja odottamaan. Oli kyllä sellainen olo kuin en koskaan olisi pohkeenväistöjä tehnytkään. Yritin palata jokaisen pieleen menneen yrityksen jälkeen zen-mielentilaan, ettei homma karkaisi ihan käsistä. Puolittain onnistuin, puolittain heitin hanskat tiskiin. Onneksi saimme ravissa kuitenkin ne pari kolme väistöaskelta.
Laukassa ratsastimme pitkät sivut tovin vasta-asetuksessa ollen. Pääty-ympyrät puolestaan teimme ihan tavallisesti. Laukka oli viimein askellaji, jossa saimme Aten kanssa vähän ymmärrettyä toisiamme. Sain istuttua kohtuullisesti, mikä varmasti helpotti pidätteiden saamista läpi. Aten laukka toki pysyi pitkälti nelitahtisena, mutta ympyröille mahtui hetkiä, kun laukka parani kummasti. Laukkaa saattoi myös ratsastaa vähän rauhallisemmaksi, kunhan vain muistin pitää pohkeet hommissa. Vasta-asetukset onnistuivat ihan ok, vaikka pitkillä sivuilla Atte pyrki vähän venymään ja sitä kautta kiihdyttämään tahtia. Laukkaa oli ehdottomasti kivointa työstää, ja se tarjosikin tunnin kivoimmat hetket.
Loppuravissa hevosia sai hakea venyttämään ohjan perässä eteen ja alas. Aten kanssa sain tosin miettiä sitä, miten saisin sen ensin malttamaan. Sillä kun oli vieläkin vähän kiire. Niinpä loppuravit menivät enemmänkin toppuutellen ja jarrutellen kuin venytellen. Mutta lähti se Atte onneksi pari kertaa vähän venyttämään ohjan perässä. Olipas siinä tunti. Fiilikset vaihtelivat mutalammikosta ihan mukaviin ajatuksiin. Aten kanssa pitäisi osata ottaa vauhti omiin nimiin, mutta en näemmä vielä osaa sitä tehdä. Enemmän homma menee meillä vetokisaksi, jossa en yllättäen voita. Istunnalla on varmasti taas paljon tässä tekemistä, samoin pidätteiden ja myötäyksen yhtälöllä. Onneksi laukassa tuli hyviä hetkiä, niin tunnista jäi ihan mukava mieli. Sympaattinenhan se Atte on, sellainen hellyyttävä möhköfantti.
