Keskiviikon tunnilla oli vuorossa esteitä, ja ratsukoita oli yhteensä ihanasti vain neljä. Sain hieman yllättävän ratsun, nimittäin entisen estesuosikkini Peran. Viimeksi olen mennyt sillä helmikuussa, ja sitä kertaa edelsi kymmenen kuukauden tauko. Esteitä olen sillä hypännyt edelliskerran yli vuosi sitten, maaliskuussa 2014 kisoissa. Ennen tuntia yritin vähän jännittää, kunnes totesin Peran olevan hyvä hyppääjä maltillisilla korkeuksilla ja ilman tuuppimista.
Alkuverryttelyssä ravasimme ensin pääty-ympyrällä olleita puomeja sekä uraa myöten. Sitten siirryimme ravissa ylitetyn puomin jälkeen laukkaan ja laukkasimme pitkän sivun. Pera oli ihan asiallinen, mutta alussa hieman venkula. Tajusin ratsastaa sitä paremmin pohkeella kohti ohjaa, mutta en saanut ohjastuntumaa heti oikeanlaiseksi. Niinpä Pera pääsi venymään ja vanumaan. Ratti oli kuitenkin mukana, mutta kaipasin menoon napakkuutta ja hevosta on myös ohjan päähän. Laukassa tätä tuntumaa löytyikin jo paremmin. Sain istuttua aika hyvin, pidettyä pohkeet tuntumalla ja haettua Peraa paremmin edestäkin haltuun.
Esteiksi oli rakennettu kolme pystyä. Yksi oli lävistäjällä, kun taas kaksi muuta pitkillä sivuilla siten, että niiden ja seinän välistä mahtui menemään. Jokaisen esteen edessä oli lisäksi ponnistuspuomi. Tunnin aikana tulimme seuraavat tehtävät: pääty-ympyrän puomi oikeassa laukassa, siitä pitkän sivun este ja loppuun tarvittaessa toisen pääty-ympyrän puomi. Sitten taas vasemmassa laukassa pääty-ympyrän puomi, pitkän sivun este, toisen pääty-ympyrän puomi sekä lävistäjällä ollut este. Sitten vielä tulimme vasemmassa laukassa pääty-ympyrän puomin, pitkän sivun esteen, lävistäjäesteen ja vielä lopuksi sen toisen pitkän sivun esteen. Mukavia ja aika yksittäisiä tehtäviä, joille ehti ratsastaa ajatuksen kanssa. Korkeudessakin pysyttiin reilusti mukavuusalueella, kun puomit eivät 70 senttiä ylemmäs nousseet.
Tehtävillä sain keskittyä ratsastamaan Peran lyhyeen, mutta napakkaan laukkaan. Se kun tarjosi mielellään pitkäksi valahtavaa laukkaa, jossa hukkasin ponnistuspaikat. Pisteet minulle siitä, etten lähtenyt noina kertoina tuuppaamaan, vaan pidin pohkeet kiinni, rentoutin vähän kättä ja odotin Peran hoitavan osuutensa ilman painostusta. Nämä kikat toimivat, ja Pera meni vähän huonommastakin paikasta ilman protesteja. Lopulta tajusin käyttää laukansäätelyssä riittävästi pohkeita ja pidätteitä, jolloin sain Peraa vähän kasaan. Sen myötä laukka parani, ja ponnistuspaikat alkoivat löytyä. Lävistäjäesteelle tulimme opettajankin kommenttien mukaan hyvin suoraan, mutta laukka jäi vaihtumatta siinä muutamia kertoja. Saimme kuitenkin myös onnistuneita vaihtoja. Opettaja myös hoksautti ottamaan lähestymisessä kiintopisteen esteen yli, kun tuppasin jäämään tuijottamaan aina niin jännittävää ponnistuspuomia. Minähän en tosiaan näistä ponnistuspuomeista välitä, sillä ne ketaleet onnistuvat jostain syystä sotkemaan minun pakkani ihan täysin. Katsekikka auttoi jälleen kerran, ja homma alkoi toimia paremmin, kun en tuijotellut puomeja.
Tunti hurahti nopeasti enkä onneksi enää Peran selässä muistanutkaan jännittää. Pera väläytteli tunnilla juuri sellaista menoa, että muistin, miksi aikanaan siihen esteillä ihastuin. Peran kanssa oppisin varmasti paljon siitä, kuinka hevoselle on annettava työrauha. Pera kun vetää herneen ymmärrettävästi turpaansa ja alkaa kiellellä, jos kuski lähtee tuuppaamaan sitä kohti hyppyjä. Peralla oli kiva mennä myös siksi, että sen kanssa pääsee vähän hifistelemään laukassa. Sillä kun on säätelyvaraa molempiin suuntiin, mikä on oikein hyvä juttu. Tästä tunnista jäi todella hyvä fiilis. Peralla on kiva hypätä tällaisia pieniä esteitä omaa vaikuttamista ja mukautumista treenaten.
