Haparoinnista parempaan

Tiistaina kävin oman vakiotuntini sijasta hyppäämässä jo vähän aiemmin Tallinmäellä Kaisan kanssa meille pidetyllä omalla tunnilla. Menin tietysti Jetillä. Keli oli niin kovin kesäinen, kun koko päivän oli satanut enemmän ja vähemmän. Kenttä oli hieman vetinen, mutta onneksi vielä hyppykunnossa.

Alkuverryttelyn saimme tehdä itsenäisesti. Patistelin Jettiä hereille ja kuulolle, sillä se tahtoi keskittyä kaikkeen muuhun paitsi minuun. Yksi kentän nurkista oli pitkästä aikaa pelottava, ja Jetin piti pällistellä ja yrittää kiertää sitä kauempaa. Hiljalleen Jetti alkoi vähän keskittyä hommiin, mutta kovin reipasta menijää en siitä esiin saanut. Ihan kohtalaista menoa sentään. Verryttelyhypyt otimme molemmista suunnista kolmen kavaletin suoralle linjalle, jossa välit piti päästä neljällä askeleella. Ensimmäisellä kerralla oikeassa laukassa Jetti kehtasi järkyttyä pelottavista kavaleteista ja mönki niiden yli ravissa. Hoh! Sen jälkeen vähän pahastuin sille ja ratsastin tarmokkaammin. Sitten pääsimme kavaletit tovin asiallisesti. Vasemmassa laukassa Jetti keksi kertaalleen valua hitaasti oikealle, kunnes menimmekin jo viimeisestä kavaletista puolittain ohi. Hoh taas! Saimme vielä sakkokierroksen, joka meni tupinoideni kera paremmin.

Seuraavaksi hyppäsimme suoralla linjalla olleet kaksi pystyä, joilta jatkoimme kauempana olleelle aurinkoportille (ratapiirroksen esteet 7–9). Ensimmäisellä kierroksella emme laukanneet alusta asti riittävästi, joten neljän askeleen väli menikin viidellä. Aurinkoportille sihtasin järkevää tietä, mutta Jetti muka järkyttyi esteestä ja punki siitä vasemmalta ohi. Ei muuta kuin uusi yritys. Vaan ei! Nyt Jetti viurahti oikealta ohi. Kolmannella kerralla sain liimattua itseni Jetin ympärille, jolloin sen oli vain hypättävä portti, jonka se on mennyt niin monta kertaa aiemminkin. Toisella kierroksella saimme tultua pystyjen välin neljällä askeleella, ja myös yksittäinen portti sujui nyt näppärämmin.

Sitten hyppäsimme okserin ja pystyn kaarevan linjan (esteet 2–3) vasemmassa laukassa aloittaen. Ensin tulimme linjan enemmän tilaa käyttäen kuudella askeleella, mikä sujui hyvin. Sitten lyhensimme tietä hieman ja tulimme linjan viidellä askeleella. Sekin onnistui ilman suurempia ongelmia. Sain tosin olla tarkkana, että Jetti tuli ensimmäiselle esteelle riittävän suorana, jotta kaarre ei vaikeutunut sen takia.

Hyppäsimme radan kahteen kertaan, maksimissaan noin 75 sentin tasolla. Rata sujui molemmilla kerroilla aika samalla tavalla. Eteneminen oli pääsääntöisesti tasaista, vaikka sen eteen sai tehdä töitä. Useimmat hypyt lähtivät ihan mukavasti, mutta muutamassa kohdassa ajauduimme hieman lähelle. Ristilaukkaakin taisimme esittää kerran tai pari. Positiivista oli se, että saimme suorilla linjoilla 4–5 ja 7–8 oikeat määrät askeleita eli siitäkin saattoi laukan pyörivän riittävästi. Oma suurin onnistumiseni molemmilla radoilla oli se, että sain pidettyä pohkeet tuntumalla, mutta rentouduttua käsistä. Se auttoi siinä, ettei Jetti jarrutellut turhia esimerkiksi kaarteissa. Kiva huomata, että saan korjattua asioita, joihin aiemmin ei ole ehtinyt keskittyä.

Loppuun hyppäsimme vielä kahdeksikolla esteet 1 ja 2. Teitä sai vähän kursia kasaan niin halutessaan. Koska esteitä madallettiin jonnekin turvallisen 60 sentin tuntumaan, tohdin ratsastaa selvästi tiukemmat tiet. Jetti pysyi hyvässä, vähän lyhyemmässä laukassa, jolloin sitä oli näppärä kääntää nopeammin. Käännökset onnistuivat aika kivasti ja tasapainoisesti eikä hypyissä ollut mitään epäröintiä. Mainiota! Tähän oli hyvä päättää tunnin hyppelyt. Vaikka tunnin alkupuolelle mahtuikin vähän haparointia, parani meno kummasti siitä. Hyvä, etteivät tunnin ohimenot saaneet pakkaani sekaisin, vaan lähinnä ne pistivät minuun ryhtiä. Ei passannut matkustella, kun Jettikään ei kuskiksi alkanut. Jospa tämä alkaisi kääntyä enemmän siihen suuntaan, että pienet virheet vain sisuunnuttavat ratsastamaan paremmin. Se olisi positiivinen suunta.