Lauantain ponityttöilyn jälkeen kasvoin takaisin heppatytöksi, sillä lähdimme Kaisan kanssa Vakella ja Jetillä maastoon. Kaisa ja Vake ottivat aluksi vetovastuun, jotta pääsimme tallin pihalta. Jetille kun tahtoo toisinaan vaikeinta olla päästä kotipihaa kauemmas. Kun pääsimme tielle, vaihdoimme paikkoja lähdimme ravaamaan. Jetti tarjosi mummoravia, joten nohittelin sitä etenemään. Hetkittäin se jopa otti pari vetävämpää askelta, kunnes taas taisi torkahtaa. Kangasreiteille päästyämme lähdimme laukkaan, joka loppui kuitenkin kuin seinään. Metsää oli hakattu, ja Jetin piti keskittyä kummastelemaan harventunutta maisemaa sekä lukuisia puunrunkoja. Onneksi niitä oli vain lyhyen pätkän verran, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa ja laukkaa. Samoilimme itsemme viime kerralta tutulle osuudelle, mutta vaihdoimme sen kuitenkin takaisin kangasmetsäreittiin. Laukkasimme mummoillen mukavan pitkän pätkän, kunnes tulimmekin jo toiselle tielle.
Käppäilimme tietä pätkän, kunnes palasimme takaisin kangasreiteille. Ravasimme tovin, ja taas Jetti näki jotain ja töksähti paikoilleen. Minä en luonnollisesti nähnyt mitään, joten pienen ihmettelyn jälkeen jatkoimme ravissa. Sitten eteemme avautui mitä mainion laukkaosuus, joten pistimme kaviota toisen eteen. Tässä laukkapätkässä Jetti oli ihan super! Se laukkasi mukavasti ilman kummempia nohitteluja eikä edes alkanut kyttäillä mitään. Vakekin pääsi laukkaamaan hyvin, kun Jetti eteni sen verran sujuvasti. Tämä taisi olla paras laukkamme maastossa koskaan, joten olin tietysti ihan mielissäni ja pulppusin vaaleanpunaisia sydämiä. Oli niin kiva laukata, kun hevonen eteni vapaaehtoisesti, ja laukka rullasi hyvin. En melkein olisi malttanut lopettaakaan, mutta niin vain polku päättyi. Hieman ennen sitä alkoikin sitten sääennusteessa povattu heikko sade, joka ei tosin täsmännyt kuvaustaan. Ei se ihan kaatosadetta ollut, mutta hyvin nopeasti olin litimärkä. Pääsimme pian tielle ja päätimme palata suoraan sitä pitkin kotiin, sillä paleltuminen ei houkutellut yhtään. Ravasimme valtaosan tiestä ja pujottelimme sitten peltolenkin kautta tallille.
Maasto oli niin kiva, pelkän laukan onnistuminen ilahdutti ihan valtavasti. Minä niin tykkään tällaisesta Jetistä! Saa se vähän katsella, mutta kun se ei oikeasti ala pöljäillä, pysyy huumorintajuni matkassa. Kyllä se tosiaan osaa olla ihana halutessaan ja vielä toista päivää putkeen. Jos en paremmin tietäisi, arvelisin se katsoneen kalenteria ja päättäneen olla kiltti ihan vain siitä syystä, että sillä häämötti kuuden päivän loma minusta. Me nimittäin lähdemme sunnuntaina Noran, Kaisan ja muun tutun poppoomme kanssa kohti Imatraa. Siellä odottaa Einolan talli ja sennuleiri. Suunnitelmissa on naputella postauksia myös leiriltä, joten blogi ei aivan hiljene senkään ajaksi. Kesä, hevoset, loma ja kaverit, mikä mainio yhdistelmä, jeij!
