tiistai 12. toukokuuta 2015

Tutumman Jetin kanssa treenaamassa

Tiistain Tallinmäen tunnilla aloitimme puomeilla ja jatkoimme koululla. Ratsukoita tunnilla oli viisi. Jetti oli saanut huilia edellispäivän, joten se oli ehtinyt levätä sunnuntain kisojen jälkeen.

Puomitehtävässä ylitimme puomeja ympyrän kaarella ja kokonaan ympyrällä pysyen ravissa ja laukassa. Ravissa homma alkoi toimia, jahka sain Jetin uskomaan, että sen askel voi venyä edes millin, ja sihtasin sen sopivasta kohdasta puomien yli. Oikeassa laukassa meno oli aluksi vaikeaa. Rämmimme puomeilla niin monta kertaa ravin ja laukan sekoituksessa, etten pysynyt laskuissa mukana. Yritin hakea parempaa reittiä sekä herättää Jettiä, mutta kumpikaan ei luonnistunut. Herätä ja rentoudu -mantra unohtui ihan täysin. Sen sijaan aina hetkeä ennen puomeja iski paniikki, jonka seurauksena yritin tuupata Jetin jotenkuten tehtävän läpi. Yllättäen tämä taktiikka ei toiminut. Lopulta sain tehtyä jotain mystistä, jolloin pääsimme puomit kohtuullisesti pari kertaa. Vasemmassa laukassa olin paremmin kartalla, jolloin sain jopa herätettyä Jetin, ja se alkoi ajatella enemmän eteen. Sillä fiiliksellä se venytti puomeilla askelta tarvittaessa ja selvitti ne yhden rämpimisen jälkeen mainiosti.

Tämän jälkeen siirryimme treenaamaan koulukiemuroita tulevan lauantain koulukisaharjoituksia silmällä pitäen. Siirryimme työskentelemään kentälle rajatulle 20 x 40 metrin alueelle. Ensimmäisenä ratsastimme lävistäjille niin keskiravia kuin muutaman askeleen käyntisiirtymiä. Muistin ratsastaa lävistäjän alussa Jettiä suoremmaksi, mikä auttoi etenkin keskiravipätkissä. Jetti tarjosi aika kivoja keskiraveja, mutta istuntani petti ihan totaalisesti. Väliin tein parit keskiravit keventäen, jotta Jetin ei tarvinnut kärsiä perunasäkkeilystäni. Muutaman kerran sain istuntapalikoitani kohdalleen, ja vatsalihakset poltellen istuin parit keskiravit hitusen asiallisemmin. Aika paljon olisi silti ollut korjattavaa istunnan rentoudessa ja jalkojen pitämisessä paikoillaan. Hyvää oli se, että Jetti reagoi pyyntöihin aika kivasti. Toiselle lävistäjälle tehdyt käyntisiirtymät sujuivat mukavasti. Pääsimme niin ravista käyntiin kuin käynnistä raviin ilman sen kummempia säätöjä.

Seuraavaksi teimme muutaman kerran laukannoston lyhyen sivun keskeltä käynnistä, jonka jälkeen laukkasimme pääty-ympyrän ja siirryimme pitkän sivun keskellä raviin. Laukat nousivat ihan ok, ja pääty-ympyrän kuvio oli suunnilleen selvä. Jetti laukkasi ihan asiallisesti, ja sain istuttua satulassa hieman alkutuntia paremmin. Siirtymät raviin olisivat saaneet olla valmistellumpia. Jostain syystä saan hieman valmisteltua siirtymiä ylöspäin, kun ne taas alaspäin tehtyinä tuppaavat unohtumaan. Voisin kuvitella, että riittämätön pohjeratsastukseni vaikuttaa siihen, etten juuri voi lyhentää askelta ilman, että hevonen ehdottaa jo siirtymistä. Tässäpä asia mietittäväksi ja korjattavaksi.

Tunnin lopun ravitehtävän tein muiden tekemän täyskaartokuvion sijasta pohkeenväistötreeninä. Väistätin Jettiä pituushalkaisijalta noin viiden metrin eli yhden kirjainvälin kohti uraa. Väistöt lähtivät aika mukavasti. Väistöissä oikealle sain olla tarkkana pitämässä Jetin ulko-osaa hallussa, jotta se ei pullahtanut sieltä matkoihinsa. Väistöt vasemmalle luonnistuivat aika kivasti. Onnistuneimmissa väistöissä tahti säilyi, ja Jetti väisti helposti. Tällaisia väistöjä olisi kiva esittää kouluradalla. Jetin ravi oli muutenkin lopputunnista jo sen verran letkeää, että tehtävien teko helpottui kummasti. Tämä päätti tunnin mukavasti.

Olipa kiva tunti! Mukava, kun yhden tunnin aikana voi treenata sekä puomeja että koulua. Jetti tuntui tänään taas mukavasti itseltään, sillä viime viikolla se oli minun kanssani hieman tavallista laiskempi. Liekö sitten vähän lämpimämmät ilmat sekä talvikarvan viimeiset rippeet tehneet olon tukalaksi. Nyt kuitenkin sujui taas pitkälti niin kuin yleensä, joten jospa loppuviikonkin treenit menisivät samaan tapaan. Niistä lauantain koulukisaharjoituksista nyt puhumattakaan. Siellä olisi tarkoitus tahkota niin K.N. Special kuin A-merkin kouluohjelma. Hui ja jee, jälleen kerran.