 |
| Kaisa ehti napata kuvatodisteita reissustamme. |
Ensimmäisen laukkapätkän otimme metsäpolun alkupäässä. Jetti laukkasi kaikessa rauhassa menemään, joten se ehti muka jännittää paria kiveä ja kantoa. Laukassa lähdimme uuteen suuntaan, mikä pisti Jetin pakan sekaisin. Reittihän oli toki sille tuttu, mutta tälle keväälle emme siellä vielä olleet käyneet. Siksipä Jetin piti saada vähän ravata ja kävelläkin, kunnes sain taas laukan jatkumaan.
Kahdessa osassa menneen laukkapätkän jälkeen samoilimme käynnissä ja ravissa. Tieosuudelle tultaessa pyörähdimme mutkan toisella tiellä ja suunnistimme pikkupolkua myöten toiselle tutulle reitille. Sieltä taas palasimme samalla tielle, jota pitkin otimme taas ravia sekä pätkän laukkaa. Vaihdoimme laukassa paikkoja niin, että Kaisa ja Vake vetivät. Eihän se meno siitä sen vauhdikkaammaksi muuttunut, vaan kummasti Jetti rentoutui ja eteni soljuvammin, kun sen ei tarvinnut kantaa huolta sapelihammastiikereistä.
Lopulta tallin jo häämöttäessä näköpiirissä alkoi Jetistä irrota vähän parempaa ravia. Annoin sen sitten jolkotella menemään ja vähän venyttää ohjan perässä. Loppumatkan käppäilimme, ja uljas Jetti ei keksinyt pällistellä edes monena muuna kertana sangen epäilyttävää postilaatikkoa. Reissussa hurahti aikaa noin puolitoista tuntia, ja se oli mainio kaikin puolin. Olen niin iloinen, että maastoreissut sujuvat näin mukavasti ihan kahdenkin ratsukon voimin. On niin kivaa ja rentouttavaa samoilla metsässä vailla kiirettä. Parasta rentoilua!
Kuvasta kiitos Kaisalle!
