Huhkien ja puhkuen maaliin

Radan ensimmäinen este. Kuvasta kiitos Saaralle!

Kaunis, aurinkoinen sunnuntai tuli kuin tilauksesta, sillä vuorossa oli Oulun Ratsastajien 1-tason estekisat 2-tason kisojen yhteydessä. Luokkavaihtoehtoja oli tasan yksi, joten eipä tarvinnut pähkäillä. Niinpä ilmoitin itseni ja Jetin 80 sentin luokkaan, jossa arvosteluna oli A.1.0. Kisat pidettiin kentällä, ja verryttely oli puolestaan maneesissa, jossa tila oli jaettu sileän puolen verryttelyyn sekä esteverryttelyyn.

Me olimme Jetin kanssa lähtönumerolla 22. Saavuin maneesille sopivaan aikaan ja pääsin verryttelemään sileällä puolella mukavan ruuhkattomasti. Otin alusta asti napakamman asenteen ja aloin tehdä siirtymiä. Tavoitteena oli herättää Jetti. Käynti-ravi-käyntisiirtymät alkoivat sujua aika kivasti. Testasin myös muutamat peruutukset, jotka lähtivät asiallisesti. Niiden jälkeen siirryin laukkaan, joka ei lähtenytkään niin vain. Aloin tehdä vaihtoja, jotka sujuivat tahmeasti. Yritin sitten spurttailla, vaan eivät nekään lähteneet kovin mainittavasti. Lopulta yritin saada laukkaa rullaamaan olemalla kevyessä istunnassa ja nohittamalla sinnikkäästi. Laukka rullasi hitusen paremmin, mutta ei niin näppärästi kuin olisin toivonut. Oli kuitenkin vuoro siirtyä esteverryttelyn puolelle, jossa hyppäsin pari kertaa ristikon ja pystyn sekä kertaalleen pystyltä okserille jatkaen. Jetti hyppäsi kaiken, vaikka pari kertaa laukka hyytyi melkoisesti ennen estettä. Vaikka laukka ei lähtenyt rullaamaan niin kuin olisin halunnut, päätin ratsastaa radalla sen verran päättäväisesti, että menisimme jokaisesta esteestä kerralla yli. Verryttelyni meni sen verran viime tippaan, etten ehtinyt kentälle pyörimään suorittavan ratsukon ajaksi, vaan kirmasin sisään oman vuoroni koittaessa.

Matkaan lähdimme pienen hituroinnin jälkeen oikeassa laukassa. Yritin pistää Jetin liikkumaan, ja laukka oli tovin ihan ok. Ykkönen ylittyi hieman hidastaen, mutta vielä ihan kohtuullisesti. Jetti tosin laskeutui alas vasemmassa laukassa, mutta sain sen lopulta vaihtamaan oikeaan laukkaan. Kakkoselle tulimme miniaskeleen kautta, mutta Jetti kiipesi pystyn yli. Huolestuin heti siitä, miten selviäisimme suoran linjan päässä odottaneen kolmosokserin yli. Jetti ei vastannut pyyntöni edetä, joten tahmailimme kolmoselle peräti kahdeksalla askeleella. Kolmonenkin ylittyi, vaikka hitaasti. Jetti oli tietysti kolmosen jälkeen väärässä laukassa. Vaihtoapu ei mennyt läpi, joten päätin korjata laukan ravin kautta. Siinä meni tovi, mutta lopulta olimme oikeassa laukassa. Koetin taas nohitella menoa paremmaksi, ja Jetti laukkasikin tovin paremmin. Nelonen menikin kohtuullisesti, ja Jetti laskeutui toivotusti vasemmassa laukassa. Viitoselle pääsimme suhteellisen asiallisesti, ja se ylittyi samaan tapaan. Kuutosta kohti laukka taas hyytyi, jolloin sille tuli jarruttava askel, mutta puhdas hyppy. Jetti oli esteen jälkeen taas väärässä laukassa, joten korjasin senkin ravin kautta oikeaksi. Edessä oli enää radan viimeinen este, jolle pääsimme jo tuttuun tapaan: hieman hitaasti, mutta puhtaasti sen hypäten. Näin olimme maalissa puhtaalla suorituksella ja punavalkoisen ruusukkeen ansainneena.



Olipas tahmeaa, mutta onneksi olimme Jetin kanssa molemmat menossa sen verran, että pääsimme jokaisen esteen kerralla yli. Ei kovin sujuvaa, mutta eipähän kuitenkaan tullut kieltoja tai ohimenoja. Plussaa siitä, että omasta mielestäni ratsastin kuitenkin aika päättäväisesti ja pyrin liimailemaan pohkeitani erityisesti hitaammissa lähestymisissä kiinni Jetin kylkiin, jotta se lähtisi hyppyyn. Tämän viikon muut treenit menivät Jetin kanssa vähän hitaasti, joten kai se oli vain odotettavaa, ettei kisaradallakaan mitään sen kummempaa tapahtunut. Nämä olivat tällaiset kisat, joissa ei onneksi mitään aivan kamalaa sattunut. Treenit jatkuvat, joten katse niitä kohti, ja jääköön tämä kerta yhtenä kokemuksena mieleen.

Videosta kiitos Annulle ja kuvasta kiitos Saaralle!