Kiipeilytunnilla

Perjantaina oli luvassa ratsastusta tuplana ja vieläpä molemmat estetunteina. Aloitin hyppelyt Jetin kanssa neljän ratsukon tunnilla. Jetti oli kuulemma hieman paimentanut lauman uutta jäsentä tarhassa, joten se taisi omasta mielestään olla tehnyt päivän liikuntansa. Tai ainakin siltä se tuntui, sillä tunti meni meillä sangen hyytyneesti.

Alkuverryttelyssä ravasimme kolmen puomin tehtävää, jossa kaksi puomia oli kaarevalla linjalla ja kolmas pituushalkaisijalla. Tulimme samaa tehtävää myös laukassa, jolloin väleihin piti saada tasaiset viisi askelta. Tasaisuuden säilyttäminen ja tien löytäminen takkusivat melkoisesti etenkin laukassa. Jetti hyytyi hyytymistään enkä saanut herätettyä sitä nimeksikään. Toisen välin pääsimme viidellä askeleella, mutta toiseen väliin survoimme askelia liikaa, kun tie ei ollut kunnossa. Lopulta taisimme saada ainakin yhden kerran välit molempiin suuntiin oikein. Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä, jotka toistuivat lopuksi hypätyillä radoilla. Jätän ne nyt selostamatta ja siirryn suoraan rataan. Kaisan blogista voi käydä vilkaisemassa, mitä muuta hyppäsimme tunnilla.

Hyppäsimme radan kahdesti. Ensin pienempänä, noin 60–70 sentin tasolla ja sitten tulevien kisojen korkeudessa eli 80 sentissä. Molemmat radat sujuivat aika pitkälti samalla tavalla eli hitaasti. Toiselle radalle tuli vähän yritystä sujuvuudesta, mutta ei nyt mitenkään kehuttavasti. Sen radan sain aloittaa sillä, että hurautin pari kierrosta kenttää ympäri herätellen Jettiä ratsastamalla vuoroin eteen, vuoroin kiinni. Sitten pääsimme starttaamaan itse radan. Jetti liikkui nyt vähän paremmin, mutta emme silti päässeet ykköstä sujuvasti, vaan pahasti rämpien. Opettaja pisti meidät aloittamaan radan uudelleen. Nyt ykkönen oikeassa laukassa ylittyi kohtuullisemmin, mutta ei vieläkään sujuvasti. Kakkosen ja kolmosen suora linja oli neljän askeleen mittainen, ja sain hoputella Jettiä melkoisesti. Neljäs askel jäi kauas, mutta Jetti lähti hyppyyn. Kaarre neloselle tuli oikaistua, kun Jetti pääsi painamaan vasemmalle. Jotenkin kiipesimme silti senkin yli. Sain korjata ristilaukan hypyn jälkeen pois ja samalla nohittaa Jettiä liikkumaan vielä. Viitoselle tuli hieman hidas hyppy, mutta pääsimme kuutosena olleelle kavaletille viidellä askeleella. Huhhei!

Tänään ei kyllä lähtenyt nimeksikään. Huhkin ja puhkin, mutta Jetti ei oikein syttynyt. Jäin hölmösti puskemaan jokaista askelta, kun oikea ratkaisu olisi ollut olla napakka heti alusta asti. Silloin Jetin ei olisi tarvinnut joka hetki kyseenalaistaa sitä, olimmeko nyt treenaamassa vai emme. Vaan jäipä taas (miljoonannen) kerran tekemättä tuo osuus. Jos nyt jotain positiivista tässä tunnissa oli, niin se oli ehdottomasti se, että Jetti meni kiipeillenkin esteiden yli. Kertaalleen ajattelin jo kolmosesteellä matkamme tyssäävän siihen, vaan ei. Jetti jarrutti ihan kunnolla, mutta könysi sitten liki paikaltaan esteen yli. Ajatus oli siis esteiden ylittämisessä, vaikka sujuva toteutus jäi puolitiehen. Parempi kuitenkin tuo kuin ne lukuisat kiellot, jota olemme alkuvuoden aikana esittäneet. Mutta silti: sujuvuutta, sitä pitäisi nyt saada!