Alkuverkkana aloitimme kääntymisten treenailua menemällä käynnissä ja ravissa aina uralta vähän keskemmäs ja takaisin uralle palaten ilman ohjien apua. Tavoitteena oli siis saada hevonen kääntymään toivotusti pohkeilla ja istunnalla. Jussi on mukavan herkkä istunnalle, joten sen kääntäminen onnistui sangen mukavasti sekä käynnissä ja ravissa. Oli mukava huomata, kuinka pieni painoapu sille riitti ja kuinka pohkeenikin jopa olivat kerrankin hyödyksi. Ravissakaan ei tullut ongelmia, joten saatoin keskittyä kantamaan omia käsiäni, jotka jälleen kerran yrittivät painautua hevosen kaulaan kiinni. Jussi oli myös ihanan muhkea verrattuna Peraan, jolloin pohkeeni pysyivät paremmin sen kyljissä tuntumalla. Joskin alkuverkassa sai vielä keventää, joten pohkeet eivät ehtineet heilumaan ihan niin pahasti kuin harjoitusravissa istuen.
Verkkailun jälkeen aloimme tahkota tunnin päätehtävää eli siksak-kuviota. Sille lähdimme kääntämällä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle. Sen jälkeen piti kääntää hevonen hyvin ulkoavuilla oikealle uraa kohti. Uralle päästyä käännettiin takaisin keskihalkaisijalle, siitä taas uralle ja vielä kertaalleen keskihalkaisijalle, jota jatkettiin suoraan lyhyelle sivulle päätyen. Tehtävää tultiin käynnissä ja ravissa sekä vielä toisesta suunnasta niin, että viimeisen kerran pitkälle uralle päädyttäessä nostettiin myötälaukka. Aika nopeasti tehtävässä helpommaksi kääntösuunnaksi selvisi oikea, jonne Jussi kääntyi helposti ilman ongelmia. Sen sijaan vasemmalle kääntyminen tuntui jäykemmältä, ja opettaja neuvoi ajattelemaan takaosakäännöstä apuna. Samalla Jussi tuntui alkavan olla oikealta ohjassa kiinni, mikä hankaloitti menoa entisestään. Takaosakäännöksen avulla Jussia sai kääntymään paremmin, mutta en silti saanut sitä juuri irroitettua oikealta.
Ravissa käännöksiin ei tullut uutta ongelmaa, vaan pulmia riitti tahdin säilyttämisessä. Patistelin Jussin huomaamattani liian kipittäväksi, jolloin se karkasi tuntumalta ja meni omia menojaan. Opettaja ohjeisti hillitsemään menoa, jotta jokainen jalka ehtii astua kunnolla, ja Jussi voi jäädä tuntumallekin paremmin. Tehtävää tultiin koko ajan harjoitusravissa, joka tuntui helpolta istua niinä hetkinä, kun sain Jussin jäämään tuntumalle. Niinä hetkinä, kun se pääsi kipittämään, muuttui meno melkoiseksi hirviraviksi, jolloin istuminenvaikeutui heti. Huomasin myös samalla, että Jussin ihana muhkeus kääntyi jalkojani vastaan ravissa. Polveni jäivät helposti kiinni satulaan, mikäli unohdin miettiä istuntaani. Puristaminen taas aiheutti sitä, että Jussi jännittyi, ja sitten olimmekin taas hirviravissa. Inhottava noidankehä. Tulipa kuitenkin huomattua, että harjoitusravissa haen jaloillani tasapainoa menoon valitettavasti satulaan tarrautumisella. Ei hyvä. Kapeamman hevosen kanssa ongelma ei paljastu ihan niin selvästi, kun jalkani eivät taivu kunnolla kiinni silloin hevoseen.
Laukan nostaminen tehtiin, kun kuviota tultiin oikeassa kierroksessa. Jussi oli vähän vaikeampi vielä saada kääntymään vasemmalle hyvin, jolloin kuvion päätteeksi uralle palaaminen ja siitä ravissa laukan nostaminen osoittautui vaikeaksi. Kun nyhräsin Jussia kääntymään, pääsi aktiivisuus katoamaan, ja laukka nousi vaisusti. Päätyyn pyöräytettiin noston jälkeen ympyrä, jolla opettaja kehotti hakemaan Jussia vähän pidempään askeleeseen ulkopohkeella nohittaen. Oikealle puskeminen paheni ympyrällä, ja pian aloin säätää niin, että menosta meinannut tulla enää mitään. Muutaman kerran sain ympyrällä Jussia sekä liikkumaan että antamaan hieman oikealta periksi, mutta suuret onnistumiset jäivät kauas tällä kertaa.
Vasen laukka käytiin läpi pyöräyttämällä pitkien sivujen keskelle voltit, joiden jälkeen laukka nostettiin ja siinä pyöräytettiin vielä pääty-ympyrä. Volteilla opettaja muistutti kääntämään ulkoa eikä jäämään sisäohjaan kiinni. Jussi alkoi tässä kohtaa vähän hyytyä, jolloin laukkakaan ei meinannut kunnolla nousta. Oma keskittyminen alkoi karkailla myöskin, joten emme oikein toimineet Jussin kanssa yhteen. Pääty-ympyrällä opettaja huomasi, kuinka istuntani levisi nostoissa. Niinpä pääsimme tekemään nostoja ravista laukkaan tiheämmin, jotta opettaja ehtisi nähdä istuntani ongelman. Nostossa jostain syystä törkkään selkäni vielä pahempaan notkoon ja vedän rintakehääni taakse. Tuloksena on se, että kun hevonen nostaa laukan, nytkähdän satulasta irti. Opettaja neuvoi hakemaan lantion paremmin alle, jotta nostossa se voi keinahtaa laukan mukaan. Muistaakseni yksi kerta onnistui, ja senkin taikasanana oli se, etten ehtinyt keskittyä nostoon kunnolla. Jussi vain nosti liki itsekseen laukan, jolloin en ehtinyt jännittyä, ja istunta pysyi kasassa. Näemmä parhaat onnistumiset tulevan silloin, kun en ole ihan perillä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Enpähän ainakaan silloin ehdi sählätä kaikkea pilalle.
Vaikka oman istunnan kerta toisen jälkeen korostuvat ongelmat vähän masensivat tunnin aikana, oli loppufiilis silti kiva. Alun helpot kääntyilyt ilman ohjissa roikkumista tuntuivat jääneen niin hyvin mieleen, etten antanut lopputunnin möhläyksien masentaa liikaa. Tietysti saisin olla tuon istuntaongelman korjaamisessa moninverroin tehokkaampi, mutta toisaalta jos olen onnistunut jo monia vuosia menemään sen kanssa, ei sen muuttaminenkaan tapahdu ihan hetkessä. Ellei sitten tapahdu ihme, jota vähän epäilen. Ihmeen sijasta saan luvan viettää siellä satulassa aikaa tunti toisen perään, jotta muutosta parempaan voi tapahtua.
Videoista kiitos Noralle!
