Pientä pelkoa kukistamassa

Lauantaina suuntasin Noran ja Kaisan kanssa Helin luo nujertamaan ilmalennostani mahdollisesti poikineen kammoni Aapoa kohtaan. Aapo oli karsinassaan samanlainen kuin aina ennenkin eikä sitä laitellessa onneksi jännittänyt. Kyytiin päästyäni välähteli jo vähän viime kerran huonoja muistikuvia ja ehdinpä tuijotella sitäkin kohtaa, jossa maakosketukseen päädyin. Opettaja pisti meidät alkuverkassa tavoittelemaan rentoa menoa sekä hevosille että kuskeille. Tarkoituksena oli siis saada hevosia vähän venyttämään tuntumalla eteen ja alas. Käynnissä tämä onnistui jonkin verran, kun oma asenne oli kohdillaan. Ravissa opettajalta tuli noottia Aapon hirvimoodista, jossa olimme kuulemma ehtineet mennä jo turhan pitkään. Tuttuun tapaan edistystä tapahtui oikeassa kierroksessa, mutta vasemmassa ei juurikaan. Laukassa oli aika pitkälti sama homma, joskin oikeakaan ei onnistunut ihan niin hyvin. Opettaja kehotti uskaltamaan ratsastaa kunnolla, että Aapo tietää, mitä haluan ja tekee sen myös kunnolla. Ilmeisesti jännitin Aapon reaktioita sen verran, että jäin ratsastelemaan kaiken varalta sinnepäin. Se ei tosin kannata, sillä silloin hevosella nimenomaan on sitä omaa aikaa, jolloin keksiä virikkeellisempää puuhaa.

Opettaja päätti hyppytreeniaiheeksemme kääntämisen ja kasasi keskihalkaisille ja lävistäjille esteet. Ensin tulimme ratapiirroksesta estenumeroa 2 siten, että siinä oli kaksi puomia. Tarkoituksena oli saada hevonen venyttämään raviaskel sopimaan niille. Puomien jälkeen jatkettiin ensin muutamia kertoja oikealle olleelle ristikolle, sitten vasemmalle. Ravipuomeilla hankaluuksia oli saada Aapo venyttämään askelta, vaan se pisteli väliin jopa kaksi askelta tarkoitetun yhden sijasta. Käännökset ristikoille onnistuivat ihan kohtuullisesti, mutta hyppyyn mukaan lähteminen ravista tuotti taas aluksi vaikeuksia. Tällä kertaa olin ihme ja kumma kyllä myöhässä, kun yleensä sukeltelen. Ilmeisesti jarruttelin varmuuden vuoksi ja olin mieluummin liikkeen takana kuin edessä. Aapo kuitenkin nosti mukavasti laukat ristikolta, ja muistaakseni pääosin aina myötälaukan.

Ravihyppyjen jälkeen opettaja nosti keskihalkaisijalla olleet puomit pystyiksi samoin kuin lävistäjien ristikot. Seuraavana tehtävänä oli tulla keskihalkaisijan pysty ensin lävistäjillä ollutta päätyä kohti, tarkistaa laukka ja pyöräyttää sen mukaan mahdollisimman nopea käännös takaisin samalle pystylle. Sen jälkeen jatkettiin muutamia kertoja ensin oikealle, sitten vasemmalle. Opettaja korosti kääntämään mahdollisimman nopeasti ja ulkoapuja käyttäen. Sain ihmeen hyvin kääntämisen jujusta kiinni, itse asiassa turhankin hyvin. Innostuin pari kertaa kääntämään niin, että pääsimme juuri ja juuri ilman lävistäjäpystyn keilausta. Ulkoapuja olisi tietysti saanut käyttää tehokkaammin, mutta en nyt ihan pahiten ollut sisälläkään kiinni. Aapo kääntyi myös sangen kivasti eikä laukka sammunut täysin, vaikka vauhti toki vähän kärsi. Tämä taas johtui siitä, että keskityin kääntämään, en sekä kääntämään että huolehtimaan vauhdista. Hypyt pystylle menivät aika mukavasti, ja Aapo tuli aina toivotussa laukassa alas, joten lävistäjäpystylle oli helppo jatkaa. Myös siellä saimme myötälaukat alastullessa, mutta niin vain olin muutamia kertoja hypyissä jäljellä. Pienestä pelonsekaisesta jännityksestä johtuen henkinen käsijarruni oli saanut myös kroppani jarruttamaan. Oli kuitenkin mukava huomata, että sain johdettua aina uuteen suuntaan, mikä varmasti auttoi Aapoakin huomaamaan uuden suunnan.

Alussa esteitä lähestyessä en aina myöskään tajunnut, mistä kohtaa Aapo ajatteli lähteä hyppyyn. Hiljalleen aloin luottaa siihen, ettei Aapo tällä kertaa leiki rodeohevosta ja aloin saada homman päästä kiinni. Niinpä hyppypaikatkin alkoivat aueta, ja pysyin paremmin mukana. Oli jännä huomata, miten lävistäjäpystyjen hypyt sujuivat suunnilleen yhtä kohtuullisesti molempiin suuntiin. Tosin vasemmassa laukassa lävistäjäpystylle tulo ja siitä oikealle jatkaminen aiheutti pariin kertaan pientä tasapainon horjumista, kun oma painoni oli hypyssä valahtanut turhan paljon vasemmalle. Sen seurauksena jäi meillä kertaalleen laukka vaihtumatta vasemmasta oikeaan. Aapo kyllä vaihtoi etupäänsä, mutta korjasin hevosen myötälaukkaan ravin kautta. Opettaja kommentoi menoamme toivomalla, että laukka säilyisi myös lävistäjäpystyn jälkeisessä kaarteessa. Sitä en ihan päässyt toteuttamaan, vaikka meno parani loppua kohti. Taas se kääntämiseen keskittyminen vei huomion aktiivisuuden säilyttämiseltä.

Lopuksi saimme tulla vielä keskihalkaisijalla olleen pystyn oikeassa laukassa esteellä vasempaan vaihtaen. Ensimmäisellä kierroksella hyppy meni ok, mutta en yhtään kertonut hevoselle ajatuksistani jatkaa vasemmalle eli laukka ei vaihtunut. Toisella kerralla päätin kääntää selvästi vasemmalle heti hypyn jälkeen, jolloin tajusin jo johtaa hypyssä. Aapo tosin sattui ennen pystyä olleelle puomille sen verran kehnosti, että vaihtoi raviaskeleen kautta itsensä jo ennen hyppyä vasempaan laukkaan. Silti käännös esteeltä vasemmalle oli sujuva, joten Aaponkin täytyi johtamisestani tietää, mihin olimme menossa. Pysty oli kivunnut tässä vaiheessa 85 senttiin ja olin innoissani, kun en jännittänyt sitä suuremmin. Kyllähän se näytti ristikoiden ja pienten pystyjen jälkeen valtavalta, mutta uskalsin silti ratsastaa samaan tapaan kuin aiemmin, jolloin Aapokin hyppäsi kummempia murehtimatta.

Loppuraveissa oli huojentunut olo. Hyppelyt olivat takana ja paria Aapon oma-aloitteisempaa reipasta hetkeä lukuun ottamatta ratsu meni kivasti eikä siksi aiheuttanut kummempaa jännitystä. Tehtävä oli siinä mielessä nappivalinta, että lujaa menemisen sijaan sain keskittyä kääntämiseen, jolloin en varmasti edes ehtinyt jännätä niin paljoa kuin muutoin. Aapo tarjosi sitä tuttua, tasaista menoa, johon siinä ensimmäisellä kerralla tykästyin. Tämän perusteella hingun kyllä toistekin Aapon selkään ainakin tällaisille estetunneille, estekisoista en vielä mene sanomaan mitään. Onneksi seuraaviin kyseisen tallin estekisoihin on sen verran aikaa, että ehdin treenata vielä ja toivottavasti jopa oppia enemmän ratsastamaan kuin jännittämään.

Videoista kiitos Alekseille!