Tunti aloitettiin hyvin rennosti juuri sitä fiilistä ratsuihin valaen. Käynnissä ja ravissa menimme puolipitkällä ohjalla tavoitteena ympyröillä saada hevosta venyttämään eteen ja alas pääosin istunnan ja pohkeiden avulla. Asetuksia ohjalla sai myös hakea, mutta otteiden piti olla kevyitä. Mitä syvemmälle hevosen sai venyttämään, sen parempi. Aluksi olin hukassa ilman ohjaa. Manu käveli mukavasti ja hiljalleen aloin johtavien ohjasotteiden ja pohkeiden käytön avulla saada houkuteltua sitä vähän venymäänkin. Aika nopeasti Manu kuitenkin keksi jotain muuta mielenkiintoista ja nosti päänsä ylös. Ravissa sain ensin hyvän tovin toppuutella innokasta kipittäjää. Tähän auttoi kummasti ympyröiden pyörittely tiuhaan tahtiin sekä ympyröiden koon pienentäminen. Jonkin aikaa tässä meni, mutta muutaman pätkän Manu meni ravissakin kohtuullisen rennosti pää alhaalla pysyen. Toisaalta oli mukavan rento tapa aloittaa tunti, kun hevoselta ei heti vaadittu tiettyä tiukkaa raamia. Toisaalta olin itse hukassa hyvän tovin, jolloin tehtävän paras anti valui ohi.
Sitten jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle, joista kummallekin tuli neljä ratsukkoa. Tällä ympyrällä työskentelimmekin koko tunnin ajan loppuraveja lukuun ottamatta. Asetuksia haimme läpi käyttämällä ympyrällä apuna hevosen takapään väistättämistä ulommas. Käynnissä saimme parhaat onnistumiset, kunhan muistin vartioida väistätysten aikana sitä, etten vääntänyt hevosen kaulaa mutkalle enkä päästänyt sitä pullahtamaan ulkoa karkuun. Manu pyöristyi välillä ihan kivasti ja keveni edestä, jolloin se tuntui varsin mukavalta ratsastettavalta. Itselle vaikeampi vasen kierros ei alun jälkeen tuntunut kovin vaikealta, joten ilmeisesti Manukaan ei ollut suuremmin kumpaankaan suuntaan vino. Yritin tosin vähän vasemmassa kierroksessa kiinnittää huomiota istuntaani, joten ehkä sekin osaltaan vähän auttoi tähän. Vasempaan kierrokseen asetusten saaminen läpi oli kuitenkin hitusen haastavampaa, sillä Manu tykkäsi Peran kaltaisesti mennä turpa oikealla. Oli kuitenkin varsin kiva huomata, kuinka ulko- ja sisäohjan yhteiskäytöllä hevosen sai pyydettyä päänsäkin kanssa oikein.
Ravissa oli tarkoitus mennä istuen, mutta oma istuntani ei pysynyt kasassa, johon Manu reagoi kiihdyttämällä. Niinpä päätin suosiolla mennä keventäen, sillä en jaksanut jäädä tappelemaan tästä asiasta, kun piti pystyä keskittymään muuhunkin. Ravissa ongelmana oli aluksi tosiaan se, että Manu ei ottanut pidätteitä vastaan ja meni mielestäni turhan kipittävästi. Sen seurauksena en saanut asetuksia kunnolla läpi saati takapäätä yhtään väistätettyä. Kierros kierroksen jälkeen hinkkaamalla meno parani hitusen, mutta aika vaikeaa oli. Ravissa huomasi, että oikeaa kierrosta oli helpompi työstää, kun se oli minulle tutumpi suunta. Suurena ongelmana oli jälleen kerran ulko-ohjan tuen puute. Manu pääsi asettamisisyrityksissäni valumaan sieltä karkuun, kun en muka osannut ohjan ja pohkeen avulla pitää sitä kurissa. Jostain syystä sisäpohjetta käyttäessäni ulkopohkeeni vaistomaisesti irtoaa hevosen kyljestä. Olisikohan kaksipuoleisesta teipistä apua tähän ongelmaan?
Laukassa ei tarvinnut enää miettiä niinkään väistätyksen tekemistä, vaan toivon mukaan aiemmat harjoitukset olivat tuoneet hevoset hyvin avuille. Meillä Manun kanssa ei ilmeisesti hommat olleet menneet ihan nappiin, sillä ensimmäisenä ongelmana oli saada laukka nousemaan. Manu tarjosi kipitysravia sen sijaan, ja meinasin alkaa ajaa sitä laukkaan, kunnes muistin aikaisemmalta kerralta saamani huudit moisesta puuhasta. Niinpä maltoin jarruttaa menoa ja yrittää niin kauan uudelleen, että laukka nousi järkevästi. Itse laukka oli aika pitkää enkä opettaja hyvistä neuvoista huolimatta saanut sitä kasattua lyhyemmäksi. Tuntui, että Manun kanssa olisi saanut olla hyvin jämäkkä istunta, jota minulta ei löytynyt. Pohkeet olisivat myös saaneet tehdä triplasti enemmän töitä, jotta olisin saanut laukkaa lyhyemmäksi ja aktiivisuuden säilymään. Vasen kierros oli viimein selvästi hankalampi suunta, ja asetus tahtoi aina karata, jos sain Manua ylipäänsä moiseen houkuteltua. Oikea meni hitusen sujuvammin, mutta pyöreät ja tasaiset hetket jäivät tällä erää saavuttamatta. Opettajan neuvona oli tehdä välillä vasta-asetuksia, joiden onnistuessa vaihtaa asetus takaisin myötäiseksi. Tämä vinkki auttoi aina, kun asetusten myötäiseksi vaihtaessa muistin pitää ulko-ohjan tuntumalla. Sitä tosin ei valitettavasti tapahtunut kovin usein.
Tunnin aikana hieman tympi se, kuinka huonosti kykenin olemaan riittävän jämäkkä omalla istunnallani. Toiseksi eniten tympi se, kuinka käteni elivät omaa elämäänsä ja pyrkivät etenkin painautumaan hevosen säkään kiinni. Opettaja koetti taas tunnin aikana oikaista istuntaani eli saamaan minua suoristamaan lantiotani viemällä sitä oikealle, jolloin painokin jakautuisi tasaisemmin. Ulkopohjettakin piti saada samaan aikaan taaemmas, mutta kroppani ei vain millään moiseen taipunut, vaan asento tuntui ihan mahdottomalta. Manun kanssa oppisin varmasti hurjasti sekä istunnalla että pohkeilla vaikuttamisesta, kunhan vain saisin venytettyä hermoni kestämään osaamattomuuttani ennen tulosten näkymistä. Onneksi loppuraveissa tehtävänä oli vielä saada hevosia venyttämään ohjan perässä, jolloin sain Manun vielä rauhoittumaan kohtuullisesti ja tekemään pyydetysti. Näin pieni onnistuminen nosti taas vähän matalammas sieltä kuopasta, jonne olin itseni tunnin aikana kaivanut. Onneksi näistä pienistä kohtuullisen kivoistakin hetkistä osaa vielä nauttia. Muuten voisi olla aika takkuista tämäkin laji.
Videoista kiitos Noralle!
