Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti ajatuksena treenata tulevan sunnuntain koulukisaohjelmaa. Olin ilmoittautunut K.N. Specialiin, mutta tulin klassatuksi helppo B:0 -luokkaan. En ollut järin iloinen siitä, mutta minkäs teet. Molemmat ovat tosin B-tason ohjelmia, mutta onhan K.N. vähän rauhallisempi. Sitä olisin kaivannut Peran kanssa, mutta mennään sitten tuo toinen ohjelma. Jännitys on matkassa joka tapauksessa, oli ohjelma mikä hyvänsä. Jetin kanssa päätin treenata pääosin siirtymiä ja peruutuksia ennen kuin lopuksi ratsastin koko ohjelman läpi.
Siirtymät aloitin tahkoamalla tovin käynti-peruutus-käyntikuviota, kunnes vaihdoin käynnin tilalle ravin. Muutamat peruutukset lähtivät tosi kivasti, ja Jetti tuntui tuovan painoaan mukavasti takaosalle niiden aikana. Tämä taisi osittain johtua siitä, että valmistelin peruutuksen tavallista paremmin enkä lähtenyt itse kippailemaan kovin paljoa mihinkään suuntaan. Pulmat muissa peruutuksissa tahtoivat olla lähinnä sitä, että Jetti pääsi lähtemään vinoon tai otti jokaisen askeleen turhan pitkään harkiten. Äkkiseltään en huomaa, mikä ero omassa ratsastuksessani oli, kun peruutukset eivät välillä lähteneet niin hyvin.
Siirtymät peruutuksesta käyntiin ja raviin sujuivat niin kuin yleensä eli vähän hitaasti. Mistään matelusta ei onneksi ollut kyse, mutta en vieläkään osannut tai jaksanut ratsastaa siirtymiä tarmokkaasti. Pitäisi osata olla nopeampi vaatimaan ja reagoimaan, jos asia ei tapahdu odotetusti. Saisin myös miettiä aika paljon istuntaani noiden siirtymisten aikana. Sieltä varmasti löytyisi osasyitä pienelle hitaudelle. Toistojen myötä kuitenkin saimme tehtyä muutamia asiallisia siirtymiä raviin, vaikka mukaan taisi aina mahtua käyntiaskel tai pari. Kertaakaan ei onneksi tullut sellaista kunnon jumittelua, vaan yllättävän kivuttomasti pääsimme aina liikkeelle.
Ravissa ja laukassa pyörittelin vielä muutaman noin kymmenen metrin voltin. Muistuttelin itseäni toistuvasti hellittämään sisältä ja ratsastamaan tarkemmin ulkoa. Ulkoapujen unohtuminen näkyi hyvin, sillä Jetti lähti liiraamaan heti voltilta ulos. Sain vähän rentouduttua sisäpuolelta etenkin ohjasta, mutta ulkoavut eivät toimineet ihan niin hyvin. Istunta tuntui kiertyvän molemmissa suunnissa aina päinvastaiseen suuntaan, mikä oli jotain uutta. Yleensä olen korkkiruuveillut vain vasemmassa kierroksessa näin selvästi. Laukka ei pyörinyt niin hyvin kuin olisin toivonut, vaikka yritin herätellä Jettiä kaasuttamalla pitkällä sivulla kevyessä istunnassa ollen. Tein myös kertaalleen laukanvaihdot suuntiinsa, ja nekin tökkivät melkoisesti. Aktiivisuus oli taas kerran jäänyt matkasta. Ihan kuin olisin joskus aiemmin murehtinut samaa asiaa, hah.
Lopuksi ratsastin kouluohjelman läpi. Kentälle olikin mukavasti rajattu puomeista koulurata ja pistetty vielä kirjaimetkin. Jetti ilmeisesti ajatteli loppuravien alkavan, sillä se tarjosi mukavan etenevää ravia. Se tosin katosi aika pian alkutervehdyksen jälkeen, kun Jetti tajusi joutuvansa vielä hommiin. Tervehdys siis sujui ok. Ravi sen jälkeen ei noussut kovin nopeasti, ja Jetti pääsi punkemaan vasemmalle. Sain sen törkättyä oikealle reitille kohti ensimmäistä keskiravilävistäjää. Keskiravia se ei tosin meidän suorituksessamme nähnytkään. Mitään eroa ei tullut. Kymmenen metrin voltti oli enemmän taas soikea, mutta muuten ihan asiallinen. Toinen keskiravilävistäjä lähti vähän paremmin, mutta ero oli vieläkin vaatimaton. Toinen kymmenen metrin voltti oli vähän helpompi, kun kierrossuunta oli oikea. Kolmikaarinen kiemuraura puolestaan oli tieltään vähintään mielenkiintoinen. Asetukset olivat niin ja näin, kun minulla oli vain kiire päästä inhottavasta kohdasta pois. Hyvä asenne.
Kolmen askeleen käyntisiirtymä lävistäjällä venähti turhan pitkäksi, kun Jetti ei halunnutkaan enää ravata. Enpähän ainakaan kiirehtinyt kesken käynnin takaisin raviin. Keskikäynti taisi olla taas enemmän tavallista käyntiä, ja kuviokin vähän liiraili suuntaan ja toiseen. Tarkkuus ei todellakaan ja valitettavasti ole minun juttuni. Oikean laukan nosto tapahtui hieman myöhässä, kun käynti oli ehtinyt hiipua. Kymmenen metrin voltti venähti myös turhan isoksi, kun ulkoavut eivät olleet kunnolla käytössä. Keskilaukkalävistäjä jäi esittämättä, ja mukaan mahtui lopussa vielä laukanvaihto, hups. Pysähdys sujui ihan ok, mutta peruutus oli vähän tahmea. Sitä tahmeampi tosin oli siirtyminen siitä raviin, sillä väliin mahtui turhan monta käyntiaskelta. Tahmeus ei kadonnut itsestään, jolloin vasemman laukan nosto oli enemmän puskemista ja pusertamista, mihin Jetti reagoi nostamalla oikean laukan. Ei muuta kuin ratsu takaisin raviin ja nyt selvemmillä avuilla vasen laukka tilalle. Toinen kymmenen metrin voltti oli kuin tervassa kahlaamista, mutta sentään ehdin ohjata siinä. Toinen keskilaukkalävistäjä lähti vähän paremmin kuin aikaisempi, mutta meno taisi edelleen olla vasta tavallista laukkaa. Lävistäjän lopussa ei onneksi tullut vaihtoa, vaan pääsimme siirtymään raviin ja ratsastamaan lopputervehdykseen. Siihen satuimme vähän vinosti, mutta Jetti pysähtyi ihan asiallisesti ja odotti rauhassa. Sellainen kouluohjelma tällä kertaa.
Keskeimmät ongelmat tällä kertaa olivat ratsun aktiivisuuden ja ratsastajan tarkkuuden puutteet. Jatkoa varten saan alkaa selvitellä, millä harjoituksilla Jetti herää parhaiten. Kouluohjelmaa ei ole järkeä tahkota läpi, mikäli hevonen ehtii nukahdella näin monta kertaa sen aikana. Samalla saisin pistää itseni tarkkuuskoulutukseen, sillä ratsastan edelleen tiet ihan miten sattuu. Oikeasti niiden ratsastamisella on väliä, ja ne vaikuttavat myös pisteisiin. Jostain syystä silti sovellan melkoisesti ja teen asiat sinnepäin. Ei hyvä. Kouluohjelman ratsastaminen vie kuitenkin vain noin viisi minuuttia, niin kyllä jopa minun pitäisi vielä joskus kyetä keskittymään sentään se aika. Tai ainakin kovasti toivon ja uskon niin.
